Otteluennakko A-juniorit: Uusimaa- weekend Julkaistu pe 08 helmi 23:25

Nuorten Mestistä on jäljellä viisi kierrosta. Sitä tavoitelluinta sijoitusta eli sarjan piikkipaikkaa voi teoriassa tavoitella vielä neljä joukkuetta mutta käytännössä enää ehkä vain kolme. Topakka totuus on että Blues Akatemia on tehnyt pientä kaulaa mutta TUTO Hockeyn sekä Karhu-Kissojen urakka ei ole mahdoton joskin haastava. Kutkuttavaksi TUTO Hockeyn kannalta tulevan viikonlopun tekeekin juuri se että se kohtaa kotonaan mainitut uusimaalaisjoukkueet. Joukkueet siis sieltä jonka Virve ”Vicky” Rosti väittää löytävänsä kappaleessa ”Sata salamaa”.

 

Koulutuslauantai

TUTO Hockeyn A-junnujen lauantainen ottelu on todellinen kuuden pisteen ottelu. Lätkämatsin alkamisen kannalta upeaan aikaan alkava kauden kärkimittelö käydään Nuorten Mestistä johtavaa Blues Akatemiaa vastaan. Pelaamissaan yhdeksässä ottelussa espoolaiset ovat menettäneet vain pisteen eli eivät ole hävinneet lainkaan. Joukkueen maaliero on niinkin huikea kuin 50-23. Onko TUTOlla sitten osaa tahi arpaa Blues Akatemiaa vastaan? On muistettava että ottelun lopputulos tiedetään vasta kun minuutteja on takana vähintään 60. Mikäli joukkue pelaa samalla tapaa ennakkoluulottomasti kuten viikko sitten KooKoota ja SaPKoa vastaan edellytykset kolmelle pisteelle on realistiset. Voikin käydä siis niin että TUTO Hockey kouluttaa pääkaupunkiseudun akateemialaisia.


Villipetosunnuntai

Jos lauantai sujuu TUTO Hockeyn A-nuorilla akateemisissa merkeissä, on sunnuntaina aika päästää peto valloilleen. Oletetaan lisäksi seuraavaa: TUTO Hockey voittaa lauantaina Blues Akatemian ja kutistaa eron siis sarjajohtajaan viiteen pisteeseen. Mikäli asiat varsinkin näin realisoituvat, muodostuu sunnuntaista todellinen thrilleri. Sarjassa tällä hetkellä kolmantena oleva Karhu-Kissat on mitä herkullisin tasonmittari muutamaan kierrosta ennen sarjan päättymistä Jos edelleen oletetaan että sunnuntaina 10.2.2013 KOOVEE päihittäisi Blues Akatemian ja TUTO Hockey siis voittaisi K-Kissat, olisi ero enää kaksi pistettä, mikä tarkoittaa sama kuin voitto varsinaisella peliajalla. Ja jäljellä olisi silti vielä kolme ottelua.

Tule ja katso

Maineikasta neuvostoliittolaista elokuvaohjaajaa Elem Klimovia siteeraten ainoa viesti tulevana viikonloppuna TUTO-faneille on: ”Tule ja katso”. Ottelu TUTO Hockey A vastaan Blues Akatemia A Marli Areenalla lauantaina 9.2.2013 alkaa kello 18.45, parasta lauantai-illan huumaa siis. Ottelu TUTO Hockey A vastaan Karhu-Kissat A alkaa sunnuntaina 10.2.2013 kello 15.50. Joten: Be there!