KooKoo voittoon jatkoajalla Julkaistu ke 12 joulu 21:27

TUTO Hockey - KooKoo, 3-4 (1-2, 1-1, 1-0) TILASTOT


Yleisöä: 1875

 

TUTO Hockeyn ja KooKoon kohtaamisesta odotettiin tunteen täyttämää kohtaamista ja sitä se todella olikin. Heti ottelun alkuminuuteista lähtien lämpö oli korkealla. Erityisesti NHL-vahvistukset Jesse Winchester ja Tommy Wingels pelasivat todella tunteella.

- Valmistin joukkueen yhden maalin kiekkoiltaan ja siitä ei tarvitse vetää yhtään takaisin, Juhani Tamminen sanoi ottelun jälkeen.

- Kaksi erittäin hyvin pelaavaa joukkuetta löi itsensä satasella likoon. Paljon tunteita, mutta molemmat keskittyivät oleelliseen. Rehellistä ja aitoa kamppailupelaamista, tuumi puolestaan KooKoon Juha Juujärvi.

KooKoo tuli ottelun alkuun todella vahvasti ja johtikin peliä ensimmäisen erän jälkeen lukemin 1-2. TUTOn ensimmäisestä maalista vastasi Lauri Kärmeniemi Tuukka Pulliaisen hienosta esityöstä.

Derek Famularella oli hetkeä aiemmin mahdollisuus tehdä maali rangaistuslaukauksesta, mutta kiekko pomppi ratkaisevalla hetkellä pois miehen hallinnasta.

 

MAALEJA TEHTIIN VUOROTELLEN

Ottelun toisessa erässä TUTOn Ville-Vesa Vainiola toi pelin hetkeksi tasoihin lukemin 2-2, mutta KooKoo iski heti seuraavassa vaihdossa ja TUTO oli jälleen takaa-ajajan asemassa.

Toiselle erätauolle lähdettiin siis lukemista 2-3, vaikka TUTOlla oli toisen erän lopulla lukuisia paikkoja tehdä vapauttava tasoitusmaali. Mikko Rämö KooKoon maalilla pelasi hyvää peliä ja joukkue hänen edessään siivosi irtokiekot väljemmille vesille.

TUTOn maalilla Jere Myllyniemi pelasi jo Mikkelissä aivan mahtavan ottelun ja mies jatkoi siitä, mihin Savon matkalla jäätiin. Varsinkin ottelun kolmannessä erässä Myllyniemi venyi pariin otteeseen uskomattomiin suorituksiin.

Kotijoukkueen toi kolmatta kertaa ottelussa tasoihin Markus Mäkinen. Tilanteessa pelattiin tasavajaalla ja Mäkinen ja Olli-Pekka Heinimäki pelasivat todella vahvan vaihdon KooKoon kenttäpäädyssä. Lopulta Mäkinen laukoi kiekon ranteella ohi Rämön.

Ratkaisua haettiin lopulta jatkoajalta, jossa KooKoon Jussi Nättinen teki lopulta lisäpisteen kohtalon ratkaisseen maalin.

- Kokenut koutsi katsoo kokonaisuutta. Roikuttiin kahdessa pisteessä ja saatiin yksi. Kolme huippujoukkuetta vastassa ja saimme seitsemän pistettä yhdeksästä mahdollisesta. Eli siinä mielessä voi olla tyytyväinen, Tamminen päätti.