Kausi 2018-2019 päätettiin pronssijuhliin!

TUTO päätti kauden voittoon ja toi pronssimitalit kotiin! Ottelu Lempäälässä LeKiä vastaan päättyi maalein 1-3.

Lempäälän keskiviikkoillassa ei vielä ottelun ensimmäisen kaksikymppisen aikana maaleja nähty. TUTO aloitti maalinteon toisessa erässä. Miro Mäkisen aloitusvoiton jälkeen Atte Mäkinen syötti Nico Frimanille, joka viimeisteli varmasti vierasjoukkueen johtoon. Kahden maalin karkumatkalle TUTO pääsi ajassa 35:21. Sami Salmisen namupassi löysi Jere Rouhiaisen, jonka laukaus upposi vastustamattomasti ohi LeKi-vahti Kimmo Rautiaisen. Nuutti Viitasalolle myös syöttöpiste tähän maaliin.

Kolmannen erän alkuun kotijoukkue onnistui kaventamaan Lassi Vanhatalon toimesta. Saukkopaidat eivät kuitenkaan onnistuneet enää tämän jälkeen ohittamaan, jälleen kerran TUTO-maalissa vakuuttavasti pelannutta, Julius Pohjanoksaa. Loppulukemat 1-3:een viimeisteli Miro Mäkinen tyhjään maaliin. Näin ollen kauden 2018-2019 Mestiksen pronssimitalit matkaavat Turkuun!

Ottelun TILASTOT

Kuva: Shaun Duncan

TUTOn maalit ottelusta:

Pronssiottelun lehdistötilaisuus:

Pronssimitalien jako:

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää