K-Vantaa puristi pisteet Kupittaan keskiviikkoillassa Julkaistu ke 03 loka 21:59

K-Vantaa puristi pisteet Kupittaan keskiviikkoillassa

Keskiviikkoillan vääntö ei vielä tuottanut toivottua lopputulosta, vaan K-Vantaa vei pisteet mukanaan 1-3 lopputuloksella.

TUTO Hockey - K-Vantaa

1-3 (0-1, 0-1, 1-1)

Illan otteluisäntä Osuuspankki Turun Seutu kukitti sponsoroimansa TUTOa edustavan pikajuoksija Milja Thuresonin. Milja voitti kuluvan vuoden Kalevan kisoissa kultaa 200m juoksussa ajalla 23,65. TUTO Hockey onnittelee!

Ottelun alku noudatteli samaa kaavaa, kuin kauden ensimmäiset ottelut. Molemmilla joukkueilla oli paikkoja, eikä kumpikaan ollut selkeästi "niskan päällä". TUTOn murheena on ikävä loukkaantumisten suma, mikä heijastuu pelaamiseen pienenä epävarmuutena. Tänäänkin yhtenä joukkueen kantavimpana lenkkinä maalilla operoi vahvasti Julius Pohjanoksa.

K-Vantaa pääsi tekemään ensimmäisen osumansa ajassa 7:43, kun Alex Levänen onnistui pujottamaan kiekon maaliin.

Toista erää ehti kulua 5:35, kun Vantaan Joona Harjama siirsi vieraat 0-2 johtoon. Matt Nickersonin ensiesiintyminen TUTOn paidassa oli kaksijakoinen. Nickerson toi puolustuspäähän kaivattua varmuutta ja pelasikin ensimmäisen erän jämptin vakuuttavasti. Ajassa 32:42 Nickerson huitaisi kuitenkin itsensä väkivaltaisuudesta jäähylle, ottaen samalla ottelurangaistuksen, joten miehen pelaaminen jäi ottelussa siihen.

TUTO onnistui kovalla työmoraalilla taistelemaan koko viiden minuutin jäähyn ilman takaiskuja. Tämä onnistuminen piristi selvästi otteita ja loppuerä olikin hyvää vääntöä. Erätauolle mentiin kuitenkin lukemissa 0-2 ja kolmannen erän alkuun jäi vielä vantaalaisille 30 sekuntia kärsittävää Jarkko Harjulan jäähystä.

TUTO onnistui kaventamaan pelin heti kolmannenn erän alussa ollessaan vielä ylivoimalla. TUTOn ainokaisen lätyn pussitti Matias Lehtonen. Loppuerä väännettiin sinnikkäästi molemmissa päissä, mutta kotijoukkue ei onnistunut punnertamaan ottelua tasoihin. Hetki ennen erän loppua TUTO otti aikalisän ja Julle sai luistella pois maaliltaan. Haluttu lopputulos jäi kuitenkin saamatta ja ajassa 59:37 K-Vantaa onnistui laittamaan kiekon tyhjiin, muuttaen tauluun lukemat 1-3.

Kuvat: Shaun Duncan

Teksti: Juho Koli

Ensimmäisen kotivoiton jahtaaminen jatkuu ensi viikon perjantaina (12.10.), kun Peliitat rantautuu Turkuun. 

Hanki lippusi edullisemmin ennakkoon, ja tule kannustamaan TUTO voittoon, sinuakin tarvitaan! Liput tästä: goo.gl/61bqzN