Jukurien vahva päätöserän alku liikaa TUTOlle Julkaistu pe 30 tammi 21:30

TUTO Hockey - Jukurit

3-4 (0-1, 2-1, 1-2)

Tilastot

TUTO Hockey ja Jukurit pelasivat perjantai-iltana Mestiksen kärkijoukkueille tyypillisen kamppailun, josta ei vauhtia puuttunut. Tiukka taistelu päättyi lopulta vierailija Jukurien 4-3 voittoon.

Ottelun avauserässä nähtiin yksi maali, kun Jukurien Anthony Guttig laukoi kiekon TUTOn maalia vartioineen Kimmo Meriläisen selän taakse. Maali syntyi ylivoimalla, kun kotijoukkueen Kevin Parras istui epäonnista pelinviivyttämisjäähyä. Toisen erän alussa vierasjoukkueen Pentti Nöyränen unohtui täysin yksin maalin eteen ja ohjasi pelin jo 0-2:een. TUTO osoitti kuitenkin hyvää venymiskykyä nousemalla Topi Taavitsaisen ja Kristian Tuohilammen maaleilla tasoihin vielä kakkoserän aikana.

"Hyvä jääkiekkopeli ja olen tyytyväinen meidän joukkueen lähtöön. Päästiin 2-0 tilanteeseen hyvin ja sen jälkeen luultiin, että saadaan ilmaiseksi asioita ja TUTO tuli peliin mukaan", sanoi Jukurien päävalmentaja Antti Pennanen.

Ratkaisu päätöserän alussa

Timo Hiltunen ja Samuli Piipponen veivät vierailijat heti päätöserän alussa kahdella nopealla maalilla uudelleen kahden maalin johtoon ja se riitti voittoon.

"Kolmanteen erään saatiin vähän asioita taas kasaan ja pystyttiin tulemaan mukaan peliin. Saatiin muutama maali siihen ja mun mielestäni ansaitusti voitettiin", Pennanen kertoi.

Myös TUTOn valmentajan Ismo Lehkosen mielestä Jukurien voitto oli ansaittu, vaikka turkulaiset vielä viimeisellä minuutilla nousivatkin maalin päähän Mikko Laineen osumalla. Lehkonen manasi eritoten virheitä, joista mikkeliläisten kolmannen erän maalit syntyivät.

"Ansaittu voitto joo. Tällä tasolla se kolmas maalikin, niin junioritasolta pitäisi jo vaihtamisen olla itsestäänselvyys, saatika sitten kun tullaan miesten sarjatasolle. Neljännessä maalissa hyökkäyspään aloituksesta pari huonoa pelinlukemista ja siitä vastaisku. Loppuun saatiin vielä pieni rykäisy, mutta Jukurit oli 4-3 parempi ja näki että oli iso tunne pojilla", kehui Lehkonen.

TUTO Hockeyn pelit jatkuvat heti huomenna Lempäälässä LeKiä vastaan. Ottelu alkaa klo 17.00. Seuraava kotiottelu on niin ikään LeKiä vastaan ja se pelataan Marli Areenalla keskiviikkona 11.2.