Jesse Winchesterin ilta Julkaistu ke 14 marras 21:47

Jesse Winchesterin ilta. Otteluun oli jaettu yleisölle ”läpsyttimet”, jollaiset tulivat tutuksi suomalaiselle kiekkoyleisölle viimeistään viime keväänä SM-liigan play offeissa, kun Lahden Pelicansin fanit ottivat tämän kovaäänisen kannatustuotteen omakseen. Nyt näiden avulla toivotettiin tervetulleeksi Marli Areenan jäälle savun keskeltä astellut NHL-pelaaja Jesse Winchester.

- Lupasin teille viimeksi sellaisen papan, joka näyttää ensimmäisestä aloituksesta lähtien, mistä on kyse. Enkä liioitellut yhtään, Juhani Tamminen totesi tyytyväisenä uuden NHL-vahvistuksensa illasta.

- TUTO ansaitsi voittonsa. Ensimmäisessä erässä meillä oli paikkamme, joita emme pystyneet hyödyntämään, tuumi Peliittojen päävalmentaja Petri Karjalainen.

 

Tämä ilta oli Jesse Winchesterin.

 

Jo ottelun ensimmäisen erän aikana kävi selväksi minkä tason mies Turkuun oli saapunut. Tehopistemerkintöjä ei vielä kanadalaisvahvistuksen sarakkeeseen merkitty, mutta heti toisen erän alussa helähti ensimmäisen kerran. Erää oli pelattu reilu minuutti, kun Winchester nosti kädet uransa ensimmäisen kerran kohti Marli Areenan kattoa maalin merkiksi. Maaliin syöttöpisteet Derek Famularelle ja Mikael Aaltoselle.

Toistakaan tehopistettä ei tarvinnut kovin kauaa odotella, sillä ajassa 26.47 oli Famularen vuoro viimeistellä. Winchester vapautti maanmiehensä läpiajoon hienolla syötöllä ja vähintään yhtä hieno oli Famularen viimeistely, kun hän ujutti kiekon Janne Juvosen jalkojen välistä verkkoon.

Ottelun toinen erä oli kokonaisuudessaan yksi viihdyttävimmistä TUTO Hockeyn tällä kaudella Marli Areenalla. Erän aikana nähtiin neljä kaunista maalia, spontaani nyrkkitappelu ja tukuttain hienoja hyökkäyksiä.

Tony Vidgren siirsi ylivoimalla isännät kahden miehen ylivoimalla kolmen maalin johtoon komealla ylänurkkalaukauksella. Tähän maaliin illan sankari Winchester ei saanut tehomerkintää, vaikka kentällä olikin maalin syntyessä.

Tämän jälkeen nähtiin TUTOn Pasi Hirvosen ja Peliittojen Henri Mannisen välillä spontaani nyrkkitappelu, joka sai alkunsa Hirvosen kovasta taklauksesta. Pistevoitto tästä yhteenotosta Hirvosen nimiin.

Ottelun komeimmasta maalista vastasi Mikael Aaltonen. Vidgren ja Winchester pelasivat Aaltosen läpiajoon ja mies pussitti kiekon aivan maalin oikeaan yläkulmaan.

Kahden erän jälkeen tilanne oli 4-0 isäntäjoukkueelle.

 

LÄPIAJOMAALIT PÄÄOSASSA

Kolmannessa erässä TUTO kävi jo 5-0 johdossa, kun Arttu Niskakangas teki isännille jo illan kolmannen läpiajomaalin. Hyvässä syysvireessä liihotteleva Anrei Hakulinen tarjoili tähän maaliin noin kahdenkymmenen metrin mittaisen lättysyötön.

Moses Mustonen kävi kaventamassa tilanteeksi 5-1 ennen kuin illan todellinen isäntä, Jesse Winchester, kihautti illan toisen maalinsa tyhään rysään. Peliitat pääsi pelaamaan ylivoimaa vajaat kymmenen minuuttia ennen loppua ja Petri Karjalainen löi pokeritermeillä all in. Uhkapeli ei kannattanut, vaan Winchester tuikkasi kiekon omalta alueelta tyhjään maaliin.

- Tehtiin seitsemän maalia, joista tuomarit pistivät yhden pakastimeen. Liitolle lähti kuusi maalia ja liiton miehet ovat oikeassa, Tamminen harmitteli hylättyä seitsemättä maalia.

Vaikka Winchester ottelun alla valitteli pitkää taukoa tosipeleistä. NHL:n pudotuspeleissä viimeksi pelituntumaa saanut kanadalainen erottui tästä huolimatta aina kentällä ollessaan. Kun vierellä pelasivat tulikuumat Antti Virtanen ja Derek Famulare, oli jälki odotetun tuhoisaa. Miehen pistesaldo olisi voinut lisääntyä vielä kahdella tai kolmella merkinnällä, mutta jatkoa ajatellen on selvää, että tehoja tulee lisää.

- Neljä pistettä on sellainen suoritus, että saa minulta kiitettävän arvosanan vaikka olisi pelannut edellisen kerran 1970-luvulla, Tamminen heitti.

- Yksi NHL-pelaaja oli meillä tänään vähemmän tekemässä niitä tehoja, pettynyt Karjalainen sanoi.