ENNAKKO: TUTO lähtee viikonloppuna jatkamaan voittoputkeaan Julkaistu pe 31 tammi 15:29

ENNAKKO: TUTO lähtee viikonloppuna jatkamaan voittoputkeaan

Mestiksen kakkospaikkaa pitävällä TUTO Hockeyllä on edessään vauhdikas viikonloppu, kun tänään joukkue kohtaa Vaasassa sarjakärki Sportin ja heti huomenna kotoisalle Marli Areenalle vieraaksi saapuu taulukossa viidentenä majaileva Jokipojat.

TUTOn päävalmentaja Ismo Lehkosen mukaan viikonlopun peleistä täytyy tavalla tai toisella yrittää kerätä pisteitä.

"Vastassa on kaksi hyvää joukkuetta, jotka pelaavat vähän erilaista jääkiekkoa. Aina, kun laitetaan TUTO-paita päälle ja lähdetään pisteistä pelaamaan niin se tarvitsee sen, että kaikki ovat siinä mukana. Yksikään ei voi nukkua tai odottaa, että jotain näppärää tapahtuu, vaan asiat pitää pistää tapahtumaan ja tehdä niitä sovittuja juttuja huolella", Ika alusti viikonlopun kamppailuja.

Perjantaina TUTO matkaa Vaasan Kuparisaareen. Sport mainosti keskiviikkona Twitterissä, että perjantain ottelussa Vaasassa on mökki lähes täynnä. Yli 3000 vaasalaisfanin edessä pelaaminen ei ole vierasjoukkueelle koskaan helppoa, päinvastoin, mutta TUTO on esiintynyt Vaasassa tällä kaudella hyvin.

TUTO on pelannut Vaasassa ennen tätä iltaa kolme ottelua ja onnistunut voittamaan näistä kaksi jatkoajalla. Yhteensä joukkueet ovat kohdanneet nyt kuudesti ja TUTO on voittanut peleistä neljä. Joukkueet pelaavat tämän kauden runkosarjassa yhteensä kahdeksan ottelua vastakkain.

Sport on pelannut viimeiset ottelunsa ailahtelevasti. Keskiviikkona joukkue voitti kotonaan JYP-Akatemian luvuin 3-1, mutta neljästä viime ottelusta Sport on voittanut vain kaksi. Sport johtaa sarjaa kuitenkin melko selkeästi. Eroa sarjassa toisena olevaan TUTOoon on ennen perjantain kierrosta kahdeksan pisteen verran. Runkosarjan voiton kannalta perjantain ottelu on erittäin iso peli.

Jäähyjen teille TUTOlla ei ole Vaasassa varaa lähteä. Vaasalaisten hyökkäysmateriaali kuuluu sarjan parhaisiin ja Samuli Kivimäen kaltaiset pelaajat laittavat paikasta kiekkoa reppuun kovalla prosentilla. Kivimäki on viimeistellyt 40 ottelussa 34 maalia ja tulee suurella todennäköisyydellä rikkomaan Mestiksen maaliennätyksen tällä kaudella. TUTOn puolustuspelaaminen on ollut viime aikoina hyvää, joten tasakentällisin pelatessa TUTOn ei pitäisi olla ongelmissa.

Ismo Lehkosen mukaan TUTOlla on varmasti sauma pelata perjantaina voitosta Mestis-ykköstä vastaan.

"Sport heittää kiekkoa meidän päätyyn varmaan 80 kertaa 60 minuutin aikana ja meidän pitää päästä sieltä pelaamalla pois. Aloitukset ja erikoistilanteet näyttelevät isoa roolia ja mielen täytyy olla kirkas koko ajan, kun pelataan", sanoi Lehkonen.

TUTOlla edelleen poissaoloja

Perjantain ottelusta varmuudella sivussa ovat ainakin Marco Tuokko, Aki Keinänen, Antti Pusa, Matias Kuusisto, Roni Viirlas, Juha-Matti Rautajoki ja Nico Manelius.

Nopeasti ajateltuna noin suuri määrä poissaoloja ei voi olla vaikuttamatta pelaamiseen, mutta TUTO on pelannut erinomaisesti viime aikoina, vaikka kärkijätkiä on ollut sivussa. Manelius kommentoi asiaa seuraavasti.

"Poissaoloja tulee aina ja ne kuuluvat urheiluun. Meillä on kuitenkin erittäin laaja ja laadukas rosteri ja joukkue on pelannut laadukasta kiekkoa poissaoloista huolimatta. Yhden loukkaantuminen avaa aina näyttöpaikan toiselle", tiivisti Manelius.

Myös Ismo Lehkonen kommentoi asiaa keskiviikkona TUTOn yhteistyökumppanitilaisuudessa.

"Suuri osa poissaoloista johtuu siitä, että jätkät ovat harjoitelleet monta vuotta väärin. Ollaan oltu valmennusjohdon kanssa kärsivällisiä paluuajankohtien kanssa, jotta saadaan kaikki jätkät kuntoon, kun pudotuspelit alkavat", kertoi Lehkonen.

Ikan mukaan poissaolot ovat normaali joukkuelajin juttu. Loukkaantumisten lisäksi TUTOa rassaavat kuumeaalto ja vatsatautiepidemia.

"Tällainen iskee jossain vaiheessa kaikkiin joukkueisiin ja nyt se käy meitä läpi. Kun ukkoa tippuu, niin ylivoimat ja alivoimat menevät uusiksi ja kentälliset vaihtuvat, mutta se on osa tätä leikkiä. Meidän pitää vain pystyä mukautumaan tilanteeseen ja tehdä kentällä pienet asiat huolella", Lehkonen naulasi.

Jokipojat pelaa viikon ensimmäiset ottelunsa vasta viikonloppuna

Joensuulaisryhmä huilasi keskiviikkona ja joukkue pelaa viikon ensimmäiset pelinsä vasta viikonloppuna. Joukkue kohtaa perjantaina Lempäälässä LeKin ja matkaa siitä lauantaiksi Marli Areenalle.

Viime viikonlopun tuplapeleissä Jokipojat kohtasi SaPKon kahdesti. Molemmat joukkueet nettosivat viikonlopun peleistä kolme pinnaa, kun ottelut päättyivät 4-1 kotivoittoihin.

Ennen viikonlopun pelejä Jokipojat löytyy sarjataulukosta sijalta viisi. Piste-ero TUTOon on 13 pistettä. Jokipojat on voittanut viidestä viime ottelustaan neljä.

Joensuulaisten ehdottomasti terävin syömähammas on tutkapari Mikael Ruohomaa-Sami Blomqvist. Ruohomaa johtaa Mestiksen pistepörssiä ja syöttöpörssiä tehoin 18+35=53. Blomqvist ja Ruohomaa ovat tehneet tällä kaudella yhteensä 98 tehopistettä, eli nämä miehet on pidettävä lyhyessä narussa TUTOn puolustusalueella pelattaessa.

Ika Lehkosen mukaan TUTO lähtee lauantain kamppailuun ikäänkuin vierasjoukkueena.

"Jokipojilla on tänään peli Lempäälässä, joten he pääsevät vähän niinkuin kotijoukkueena huomiseen otteluun. Se tuo oman haasteen ja mausteen peliin. Jokaisessa pelissä pitää löytää oma tapa kaivaa voittoja, tapahtui mitä tahansa" kertoi Lehkonen.

Seuraa näitä pelaajia

Lauri Kärmeniemi ja Miika Franssila pelasivat keskiviikkona ensimmäisen ottelunsa pakkiparina vähään aikaan. Pakkiparin yhteispeli näytti loksahtavan saman tien raiteilleen ja Kärmeniemi löysikin tähän syyn nopeasti.

"Ollaan pelattu Franssilan kanssa ennenkin pakkiparina HPK:n A-junioreissa ja Liiga-miehistössä. Helpotti kyllä palaamista Turkuun, kun pääsi tutun pakkiparin kanssa heti pelaamaan", kertoi Kärmeniemi.

Yhtenä pakkiparina ainakin perjantain Sport-peliin lähtevät Tony Vidgren sekä hyökkääjän paikalta pakiksi tällä kaudella siirtynyt Olli-Pekka Heinimäki. Vidgren kertoi perjantain lehdistötilaisuudessa viikonlopun tuplapelien aiheuttavan pelaajille omat haasteensa.

"Tänään pelataan ensimmäinen peli ja sen jälkeen täytyy kääntää katseet jo seuraavaan päivään, kävi pelissä melkein mitä tahansa, koska seuraava matsi tulee niin äkkiä. Bussireissu aiheuttaa myös omat haasteensa ja pitää vetää hyvät loppuverkat tänään matsin jälkeen. Tämä on haastava homma, mutta eiköhän me se saada hoidettua", Vidgren uskoi.

Heinimäelle puolustajan tontti on ollut omanlaisensa haaste, sillä mies ei ollut ennen kuluvaa kautta pelannut peliäkään pakkina.

"Omassa päässä se on aika samanlaista kuin sentteripelaaminen, mutta vaatii pienen asennemuutoksen, että pysyy pelin alla. Siitä se on lähtenyt rullaamaan ja olen tykännyt sitäkin paikkaa pelata. Pelaaminen rullaa hyvin, kun on vain kolme pakkiparia. Siten pysyy pelin sisällä koko ajan", kuvailee Heinimäki.

Tommi Virtanen on ollut tammikuussa ylivoimaisesti Mestiksen paras maalivahti. Virtanen on tällä hetkellä Mestiksen maalivahtitilaston ykkösnimi torjuntaprosentilla 92,38. Kakkossijaa pitää hallussaan Jokipoikien Daniel Spence.

Perjantain peli nähtävissä VeikkausTV:ssä

Veikkaus näyttää perjantain ottelun suorana omassa VeikkausTV-palvelussaan veloituksetta. Lähetyksen katsomiseen tarvitset Veikkauksen pelitilin, jolla pitää olla rahaa vähintään 0,01€.

Lauantain kotipelin näet normaalisti Elisa Viihteen Mestis-osiosta, mikäli et hallille pääse. TUTOn sosiaalisen median kanavat raportoivat molemmista otteluista totuttuun tapaan.

Osta lauantain Jokipojat-otteluun edullisemmat ennakkoliput TÄSTÄ!

 

Hyvää lätkäviikonloppua ja tervetuloa hallille!

Tilastot: www.mestis.fi

 

Olli-Pekka Heinimäki, Ismo Lehkonen ja Tony Vidgren ovat valmiita viikonlopun taistoihin.