ENNAKKO: TUTO kohtaa revanssiviikonloppuna LeKin kahdesti

TUTO ja LeKi ottavat yhteen perjantaina Turussa ja lauantaina Lempäälässä. Joukkueet ovat kohdanneet jo kuudesti tämän kauden runkosarjassa ja TUTO on voittanut peleistä neljä. Aki Keinänen palaa perjantaina kokoonpanoon, joten TUTO saa alkukaudesta tuhoja tehneen hyökkäysketjunsa pitkästä aikaa jäälle.

LeKillä ei perjantain ottelussa juurikaan Liiga-lainoja kokoonpanossaan ole, joten TUTO lähtee otteluun melko selkeänä ennakkosuosikkina. LeKi pelasi keskiviikkona HCK:ta vastaan vieraissa ja maalissa pelasi Tappara-laina Andy Chiodo, joka piti pelin tasaisena kolmannen erän puoliväliin saakka. HCK voitti lopulta ottelun ja nousi sarjassa toiseksi. Tänään LeKin maalilla pelaa Lauri Rämö. LeKi on sarjassa ennen viikonlopun pelejä sijalla 10.

TUTOlle tärkeä apu sairastuvalta

TUTOn Aki Keinänen palaa perjantaina kokoonpanoon. TUTO saa Keinäsen paluun myötä alkukaudesta ilmiömäisesti pelanneen ketjunsa takaisin kasaan. Hyökkäysketjua johtaa Tuukka Pulliainen ja toisella laidalla pelaa Anrei Hakulinen.

TUTO pelaa tänään ensimmäisen kotiottelunsa kolmen pelin vieraskiertueen jälkeen. Vieraskiertue oli turkulaisilta hyvä ja joukkue voittikin kaikki ottelut, yhden suoraan ja kaksi lisäajalla. TUTO on ennen viikonlopun otteluita sarjassa kolmantena, tasapisteissä HCK:n kanssa. HCK on pelannut yhden ottelun turkulaisia enemmän.

Ottelu seurattavissa tutuilla kanavilla


Ottelun voit katsoa livenä jälleen Elisa Viihteestä. TUTOn Twitteriin paukutetaan liveseurantaa ja erätaukoraportit tulevat luettaviksi TUTOn Fb-sivuille. Otteluraportti on luettavissa ottelun jälkeen nettisivuillamme. Kiekko tippuu Marli Areenalla klo 18.30.

Illan koitos on kuukauden S-etupeli.  Näyttämällä S-etukorttia lipunmyyntipisteessä saat ottelulipun 10€:lla. Osta ennakkoliput TÄSTÄ!

Jaa eteenpäin:

Terveystalo ja TUTO Hockey jatkavat vahvaa kumppanuuttaan vuoteen 2029. Terveystalo ja TUTO Hockey ovat solmineet uuden...

Lue lisää

TUTOn superkauden uutisista ja tapahtumista saat tiedon ensikädessä uutiskirjeen tilaajana. Liity TUTO Hockeyn uutiskirjetilaajaksi ja pysyt...

Lue lisää

Perjantaina 11.9. saatiin viimein Mestiksen superkausi Kupittaalla käyntiin Seurapäivä-teemalla. TuTo juniorijääkiekko ry:n jääkiekko- sekä ringettejuniorit kokoontuivat...

Lue lisää
0
Ostoskori
Ostoskorisi on vielä tyhjä