Lindsten ja Karhu loppukaudeksi TUTOn riveihin

TPS-hyökkääjä Jasper Lindstenin hyvät otteet TUTO Hockeyn paidassa ovat poikineet nuorukaiselle loppukauden mittaisen lainapestin TUTOn riveissä. Myös puolustaja Niko Karhu siirtyy TPS:stä TUTOn riveihin loppukauden kattavalla lainasopimuksella.

”Karhu on oma kasvatti, jolle tarjoamme hyvin mielellämme kodin ja kasvualustan loppukaudeksi. Karhun myötä saamme puolustukseemme lisää kilpailua pelipaikoista ja isokokoisen vahvan puolustajan, jonka vahvuudet ovat omalla alueella puolustamisessa. Karhu pelaa todella kovalla asenteella tylyä ja ilkeää jääkiekkoa”, sanoo TUTOn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola.

21-vuotias Karhu on pelannut TPS:n riveissä Liigaa 56 ottelua, joissa on syntynyt viisi tehopistettä. Mestiksessä 192 senttinen ja 94 kiloinen puolustaja on esiintynyt 26 ottelussa TUTOn ja KooKoon paidassa. 20-vuotias Lindsten puolestaan on saalistanut kuluvalla kaudella TUTOssa pelaamissaan neljässä pelissä yhden syöttöpisteen.

TUTOn kausi jatkuu keskiviikkona Marli Areenalla, kun vieraaksi saapuu sarjakärki KooKoo. Hanki edullisemmat ennakkoliput TÄSTÄ vain 11 eurolla!

 

Jasper Lindsten pelaa TUTOssa loppukauden.

Jaa eteenpäin:

10.5. | Viking Line, piknik-päiväristeily 𝗢𝗵𝗷𝗲𝗹𝗺𝗮 𝗷𝗮 𝗮𝗶𝗸𝗮𝘁𝗮𝘂𝗹𝘂: Kansi 9, Konferenssitila Klo 12.30 aloitamme avoimen tilaisuuden,...

Lue lisää

Jääkiekkoliiton lisenssikomitea on saattanut loppuun Mestiksen lisenssimenettelyn. Lisenssi Mestikseen kaudeksi 2025-26 myönnettiin seuraaville seuroille: Imatran Ketterä...

Lue lisää

Niclas Karjalainen ja Jan Shikera pukevat TUTOn sinisen pelipaidan päälle myös ensi kaudella. Kaksikon pahvien myötä...

Lue lisää