Keskiviikkona Kajaanissa katkon paikka

5. puolivälierä: Hokki – TUTO Hockey

Ke 23.3. klo 18.30

Kajaani

Otteluvoitot: 1-3

TUTO Hockeyllä on keskiviikkona mahdollisuus lähettää runkosarjan kakkonen Hokki kesälomille, kun joukkueet kohtaavat Kajaanissa 5. puolivälierässä.

TUTO lähti tiistaiaamuna bussilla kohti Kajaania. Yli 600:n kilometrin matka on toivottavasti turkulaisten viimeinen Kajaanin matka tänä keväänä.

”Tiistaina lähdetään taas reissuun. Ei tässä muuteta mitään, eikä mietitä sen enempää muuta kuin sitä peliä”, sanoi TUTO-puolustaja Kristian Tuohilampi maanantaina, kun turkulaiset olivat ottaneet kolmannen kiinnityksen välieräpaikkaan. 

”Jatketaan samalla mallilla ja mennään erä kerrallaan.”

Viime Kajaanin pelistä on opittu

TUTO on ollut sarjan kolmessa pelissä selvästi niskan päällä ja Hokki on saalistanut puolivälieräsarjan ainoan voittonsa juuri Kajaanissa viime lauantaina. Tuolloin TUTO sortui jäähyilyyn ja kotijoukkue latoi toisessa erässä peräti neljä maalia turkulaisten verkkoon.

”Olen ihan varma, että opittiin siitä viime kerrasta, kun käytiin siellä. Se on ollut tämän sarjan selvästi huonoin peli meiltä”, Tuohilampi kertoo.

”Meillä ei silloin fokus pysynyt siinä pelissä, mutta ollaan varmasti opittu siitä ja nyt pystytään kyllä lähtemään erittäin hyvällä hengellä painamaan siellä eteenpäin.”

TUTOn paras pistemies on pudotuspeleissä ollut Rasmus Kulmala, joka on saalistanut neljässä ottelussa tehot 3+1. Hokin kultakypärä Markus Piispanen puolestaan on kerännyt tehopisteet 1+3. Kolme ottelua pelannut ja kolme voittoa napannut TUTO-maalivahti Kaapo Kähkönen on maalivahtipörssissä kakkossijalla torjuntaprosentilla 92.31.

TUTO Hockeyn ja Hokin välinen viides puolivälierä pelataan Kajaanissa keskiviikkona klo 18.30 alkaen. Ottelun voit katsoa osoitteesta www.fanseat.com.

Jaa eteenpäin:

10.5. | Viking Line, piknik-päiväristeily 𝗢𝗵𝗷𝗲𝗹𝗺𝗮 𝗷𝗮 𝗮𝗶𝗸𝗮𝘁𝗮𝘂𝗹𝘂: Kansi 9, Konferenssitila Klo 12.30 aloitamme avoimen tilaisuuden,...

Lue lisää

Jääkiekkoliiton lisenssikomitea on saattanut loppuun Mestiksen lisenssimenettelyn. Lisenssi Mestikseen kaudeksi 2025-26 myönnettiin seuraaville seuroille: Imatran Ketterä...

Lue lisää

Niclas Karjalainen ja Jan Shikera pukevat TUTOn sinisen pelipaidan päälle myös ensi kaudella. Kaksikon pahvien myötä...

Lue lisää