Matt Nickerson on valmiina K-vantaan kaatoon!

Matt Nickersonin kauden ensimmäisen Mestis-ottelun haastajaksi saapuu viime vuoden puolivälierävastustaja Kiekko-Vantaa

Keskiviikkona 3.10. muuttuu peli Kupittaalla taas karvan verran värikkäämmäksi, kun Matt Nickerson pukee ensimmäisen kerran kaudella TUTOn pelipaidan ylleen varsinaiseen otteluun. 196cm pitkä ja reilut sata kiloa painava Nickerson luistelee kaukalossa numerolla 50.

Kaudella 2012-2013 Nickerson pelasi Mestistä KooKoon paidassa, jonka jälkeen hän siirtyi brittiläiseen EIHL-liigaan, jossa viimeksi edusti Milton Keynes Lightningia. Kysyimme miehen mietteitä Turusta ja tulevasta kaudesta.

Ensimmäiseksi kiinnostavat tietysti ajatukset Turusta uutena asuinympäristönä.

– Olemme sopeutuneet Turkuun hyvin ja kesän lämpimät ilmat olivat mukavia niin kauan, kuin kestivät. Jokirannan maisemat muistuttavat mukavasti kotiseutua ja onkin ollut todella mukavaa ulkoiluttaa koiraani noita reittejä pitkin. Olen viihtynyt todella hyvin!

Nickerson tuo TUTOon merkittävästi kokemusta ja pelaamiseen itsevarmuutta. Kysymykseen roolistaan joukkueessa hän vastaa:

– Joukkueen keski-ikä on varsin nuori. Toivon omalta osaltani pystyväni tuomaan joukkueelle ammattimaista otetta ja esimerkkiä, sekä antamaan kokeneemman vinkkiä, kun sellaiseen avautuu mahdollisuus.

– Tuon joukkueeseen ennen kaikkea fyysisyyttä ja vahvuutta puolustuspäähän. Tulen keskittymään nimenomaan puolustuksen vahvistamiseen omana ydinalueenani. Pelitapani on yksinkertainen, oman pään vahva puolustuspeli ja sitä kautta joukkueen tukeminen. 

Mestiksestä Nickersonin kokemukset rajoittuvat pelisulkukauteen 2012-2013. Tuo kausi oli monella tapaa erilainen, kuin juuri alkanut kuluva kausi.

– Mestis oli sarjana varsin erilainen, koska monessa joukkueessa oli NHL-pelaajia mukana. Vielä on aikaista sanoa nykyisestä tasosta paljoakaan, mutta odotan innolla mukaan pääsemistä. Uskon, että eroa edelliseen Mestis-kauteeni on myös tuota 2012-kautta alhaisemman pelaajien keski-iän kautta.

TUTOn kaksi ensimmäistä ottelua menivät tahmeasti, mutta Nickerson on positiivisella mielellä jatkosta.

On tietysti aikaista vetää vielä johtopäätöksiä parin ottelun perusteella. Loukkaantumiset toki vaikuttavat aina, mutta olen vakuuttunut, että hyvällä perustekemisellä ja tahdolla suunta kääntyy oikeaksi. Näen tässä joukkueessa hyvin vahvasti potentiaalia!

Teksti: Juho Koli

Kuva: TUTO Hockey/Tauvon Paikka
 

Tule katsomaan Kupittaan uuden sheriffin ensimmäinen ottelu TUTOn paidassa ja kannustamaan kotijoukkuen voittoon keskiviikkona 3.10. Marli Areenalle klo 18:30 alkaen! Osta liput ennakkoon täältä: goo.gl/h5xEoa

Jaa eteenpäin:

10.5. | Viking Line, piknik-päiväristeily 𝗢𝗵𝗷𝗲𝗹𝗺𝗮 𝗷𝗮 𝗮𝗶𝗸𝗮𝘁𝗮𝘂𝗹𝘂: Kansi 9, Konferenssitila Klo 12.30 aloitamme avoimen tilaisuuden,...

Lue lisää

Jääkiekkoliiton lisenssikomitea on saattanut loppuun Mestiksen lisenssimenettelyn. Lisenssi Mestikseen kaudeksi 2025-26 myönnettiin seuraaville seuroille: Imatran Ketterä...

Lue lisää

Niclas Karjalainen ja Jan Shikera pukevat TUTOn sinisen pelipaidan päälle myös ensi kaudella. Kaksikon pahvien myötä...

Lue lisää