Anrei Hakulinen maajoukkueeseen – TUTO-taustaa omaavat Friman ja Ortio myös leijonapaitaan

Miesten Euro Hockey Tour jatkuu joulukuussa Venäjän Channel One Cup-turnauksella, joka Leijonien osalta käynnistyy torstaina 13.12. Tampereen Hakametsästä.

Venäjän turnaukseen matkaavasta joukkueesta löytyy myös TUTO-väriä. Liiga-kartalle TUTOsta ponnistanut, Kisa-Veikkojen kasvatti, Anrei Hakulinen, TUTO-kasvatti Niklas Friman ja TUTOssa pelannut maalivahti Joni Ortio edustavat A-maajoukkuetta joulukuun turnauksessa.

TUTOssa säväyttäneelle ja kannattajien suosikiksi nousseelle Anrei Hakuliselle kyseessä on ensimmäinen maajoukkue-edustus.

– En ole ikinä aiemmin ollut edes nuorten maajoukkueissa, joten tosi hieno homma päästä nyt mukaan, kommentoi Hakulinen valintaansa.

Vaikka pelit on sujunut hyvin Liigassa tuli valinta silti pistepörssin viidentenä (9+15=24) olevalle hyökkääjälle hieman yllätyksenä.

– Olen saanut pelata hyvien pelaajien kanssa KooKoossa. Pelit on mennyt hyvin ja pisteitäkin on tullut, mutta silti kohtalaisen yllättävä kutsu maajoukkueeseen kuitenkin oli.

– Ei muuta kun lyödään all in, pelataan omilla vahvuuksilla  ja katsotaan minkälainen se kansainvälinen taso on. Hieno tapahtuma varmasti tulossa.

TUTOa 28-vuotias hyökkääjä muistelee suurella lämmöllä.

– TUTOsta on jäänyt pelkästään positiivisia muistoja, muutamista katkerista välierätappioista huolimatta. Todella hyviä ystäviä on jäänyt TUTO-ajoilta ja edelleenkin pidetään yhteyksiä. TUTO-kannattajille kiitoksia ja terveisiä, että pitäkää jatkossakin mekkalaa Marli Areenalla. Siellä oli mukava pelata, kun aina oli hyvä tunnelma hallissa, muistelee Hakulinen.

Myös 25-vuotiaalle TUTO-kasvatti Niklas Frimanille kyseessä on ensimmäiset miesten A-maaottelut. Friman on edustanut Suomea aiemmin nuorten maajoukkueessa.

Kokenut maalivahti Joni Ortio pelasi aikoinaan muun muassa ensimmäisen miesten pelinsä TUTO-paidassa. Mestiksessä Ortio on edustanut TUTOa 14 pelissä.

TUTOn A-nuorissa viime kaudella pelannut maalivahti Filip Lindberg on puolestaan valittu Nuorten Leijonien MM-leiriryhmään. Lopullinen MM-joukkue nimetään jouluaattona.

TUTOn seuraava kotipeli pelataan keskiviikkona 5.12. Kiekko-Vantaata vastaan.Illan ottelu avataan Maamme-laululla, jonka esittää Suvi Åkerman. Ohjelmassa on myös junioreiden palkitseminen. Pääsyliput peliin edullisimmin ennakkoon TÄSTÄ.

Jaa eteenpäin:

Samu Hulkko jatkaa TUTO Hockeyn valmennuksessa kahden vuoden jatkosopimuksella. Hulkko on ollut tärkeä osa TUTO Hockeyn...

Lue lisää

TUTOn oma kasvatti Onni Rannikko 2+1 vuotiseen sopimukseen. Rannikko murtautui kesken kauden vahvasti mukaan pelaavaan kokoonpanoon...

Lue lisää

  TUTO Hockey jatkaa hyvää yhteistyötä Rauman Lukon kanssa, ja tuorein esimerkki tästä on Viljami Vuorisen...

Lue lisää
0
    Ostoskori
    Ostoskorisi on vielä tyhjä