TUTO suvereenilla esityksellä voiton päähän välieräpaikasta

TUTO tyylitteli 5-0 voiton SaPKosta Kupittaan sunnuntai-illassa. Julius Pohjanoksalle maalissa nollapeli 34 torjunnalla. Puolivälieräsarjan otteluvoitot ovat nyt 3-1 turkulaisille ja sarja on katkolla keskiviikkona Savonlinnassa.

Maalinteon TUTO aloitti ylivoimalla ajassa 13:40, kun Juho Virtanen pääsi tinttaamaan kiekon verkkoon Miro ja Atte Mäkisen esityöstä. Ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla Miro Mäkinen löi lisää löylyä Timi Lahtisen jäätävästä tarjoilusta. Atte Mäkiselle syöttöpiste myös tähän osumaan. Toista erää ehdittiin pelata vain 33 sekuntia, kun kapteeni Jere Karlssonin tarkka rannelaukaus upposi vastustamattomasti verkon perille. Aaro Löyttymäki merkkautti syöttöpisteen kapteenin kevään ensimmäiseen playoffs-maaliin. Vain reilu minuutti tästä ja oli Löyttymäen vuoro viimeistellä hienon ylivoimasommitelman päätteeksi lukemat 4-0:aan. Lassi Kokkala ja Sami Salminen yv-maalin alustajat.
Vielä ennen toista erätaukoa oli Mikke Levon vuoro iskeä. Levo kiersi sulavaliikkeisesti SaPKo-maalin, nousi b-pisteiden väliin ja laukoi lätyn pussiin ”levomaisella” tarkkuudella. Pudotuspelien pistepörssiä johtavalle Niko Ahoniemelle syöttöpiste TUTOn 5-0-maaliin.

Kolmannessa erässä ei enää lisämaaleja nähty. SaPKon yritykset tyssäsivät viimeistään, jälleen kerran vuorenvarmuudella pelanneeseen, Julius Pohjanoksaan. Pohjanoksalle 34 torjuntaa ja pudotuspelien maalivahtitilaston kärkipaikka (4 ottelua, 97.60%). Ottelun tilastot TÄSTÄ.

Puolivälieräsarja on TUTOlle katkolla ensimmäistä kertaa keskiviikkona Savonlinnassa.

Kuva: Shaun Duncan

Maalikooste:

Ottelun jälkeiset haastattelut:


 

Jaa eteenpäin:

Severi Väre lopettaa jääkiekon kilpatasolla. – Päätös oli todella vaikea mutta olen ikuisesti kiitollinen Tutolle, mun...

Lue lisää

Roope Turunen siirtyy TUTO Hockeyn riveihin 2-vuotisella sopimuksella. 25-vuotias hyökkääjä viimeisteli viime kaudella Kiekko-Vantaan riveissä 45...

Lue lisää

Peetu Kiukas siirtyy TUTO Hockeyn riveihin 2-vuotisella sopimuksella! Viime kaudella Kiukas oli Saipan sopimuspelaaja, joka pelasi...

Lue lisää
0
    Ostoskori
    Ostoskorisi on vielä tyhjä