Otteluraportti: TUTO jäi pisteittä Forssassa

FPS – TUTO 4 – 3  ( 0-0, 4-2, 0-1)

Tilastot

TUTOn paluu pelitauolta kaukaloon on ollut haasteellinen. Illan rikkonaisessa ottelussa FPS:a vastaan molemmat joukkueet jäähyilivät, mutta pelissä nähtiin myös paljon maaleja.

Peli lähti TUTOn osalta yskähdellen liikkeelle. Kristian Tuohilampi passitettiin istumaan 2+2 minuuttista korkeasta mailasta, kun peliä oli ehtinyt kulua vasta kaksi minuuttia. TUTO selvisi alivoimasta ilman suurempia vaaranpaikkoja. Erässä riitti jäähyjä ja johtoasemaan tavoiteltiin myös neljällä neljää vastaan. TUTO pääsi kolmesti ylivoimalle yrittämään avausmaalia, mutta erätauolle lähdettiin maalittomasta tasatilanteesta.

Jäähypenkkiä kulutettiin myös toisessa erässä. Turkulaiset joutuivat taistelemaan alivoimalla ja FPS rokotti, kun Juhani Tamminen teki ottelun avausmaalin, vieden kotijoukkueen 1–0-johtoon. Jäähyboksi ei ehtinyt kauaa kylmetä, kun Ville Nieminen joutui toistamiseen penkinlämmityshommiin. TUTO kesti alivoiman, mutta heti joukkueen tullessa täysilukuiseksi, iski Paavo Tyni kiekon TUTOn maaliin. 22 sekuntia edellisestä osumasta, pussitti maalinmakuun päässyt Tyni kiekon uudelleen, repäisten forssalaiset jo kolmen maalin johtoon. TUTO käytti aikalisänsä ja sekoitti ketjuja. Mikke Levo toi turkulaiset peliin mukaan iskemällä kavennusmaalin forssalaisten verkkoon Jere Karlssonin ja Jesper Larinmaan syötöistä. Ennen erän loppua onnistui FPS jälleen maalinteossa. TUTO vastasi tähän läpiajolla, kun Tuohilampi luisteli  karkuun ja pussitti kiekon varmasti maalivahti Petrus Lintosen selän taakse.

Runsasmaalisen toisen erän jälkeen alkoi viimeinen kolmannes FPS:n 4–2-johtoasemista. Tutuksi käynyt rangaistujan aitio oli taas käytössä, kun TUTO jatkoi jäähyilyä. Ottelua oli jäljellä vajaa viisi minuuttia, kun TUTO pääsi vuorostaan ylivoimalle. Mikke Levo käytti tilanteen hyväksi ja pussitti kiekon toistamiseen forssalaismaaliin, tuoden turkulaiset maalin päähän. TUTOlle tarjottiin vielä ylivoimaa ja joukkue pääsi yrittämään loppukiriä. Maalia ei kuitenkaan syntynyt kuudella kenttäpelaajalla ja pisteet jäivät Forssaan.

TUTO jatkaa pelejään perjantaina 19.2., kun se matkaa Kiekko-Vantaan vieraaksi. Ottelu alkaa klo 18.30 ja se on katsottavissa Ruutu+-palvelusta.

Ottelun huippuhetket:

 

Jaa eteenpäin:

TUTO julkistaa kuusi uutta pelaajasopimusta kaudelle 24-25. Joukossa on hyökkääjiä ja puolustajia. Alla luettavissa päävalmentaja Jonne...

Lue lisää

TUTO on saanut 18.4.2024 tiedoksi Lisenssikomitealta heidän kokouksensa pöytäkirjaotteen, jossa todetaan seuraavat puutteet, jotka estävät Mestis-lisenssin...

Lue lisää

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää