Seikola, Järvinen ja Tuhkanen pelaavat loppukauden TUTOssa

Puolustajat Markus Seikola ja Niko Tuhkanen sekä maalivahti Kristian Järvinen pelaavat kauden loppuun TUTO Hockeyn paidassa. Samalla maalivahti Petteri Similä on loppukauden lainalla KalPassa. Hyökkääjä Joona Monto sen sijaan siirtyy TUTOsta HPK:hon.

33-vuotias Seikola on harjoitellut TUTOn mukana nyt viikon, jonka myötä SM-liigan puolustajien maalipörssin neljästi voittanut laitilalainen allekirjoitti loppukauden mittaisen sopimuksen TUTOn kanssa.

”Seikola on ollut harjoituksissa erittäin hyvä ja tuntenut olonsa hyväksi. Erittäin hienoa, että mies saadaan pukemaan pelipaita päälle”, kertoo TUTOn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola.

27-vuotias Tuhkanen on pelannut kuluvalla kaudella Liigaa Pelicansin ja Espoo Bluesin riveissä yhteensä 22 ottelua ennen kuin siirtyi nykyiseen seuraansa Tapparaan. Yhteensä puolustajalla on liigakokemusta 142 ottelun verran. Tuhkasen sopimus on loppukauden mittainen lainasopimus.

”Saatiin pakistoon tuntuva vahvistus vielä loppumetreillä, iso kiitos Tapparalle. Tuhkanen on hyvin jämäkkä ja tasapainoinen puolustaja, joka pystyy Mestiksessä tekemään myös pisteitä”, Aittola kuvailee.

HPK:sta lainalla Turussa pelaava 23-vuotias Järvinen jatkaa myös kauden loppuun TUTOssa. Turkulaislähtöinen Järvinen on pelannut TUTOssa kuluvalla kaudella 21 ottelua torjuntaprosentilla 90.98. 

”Järvinen on todistanut Mestiksessä tasonsa ja meille on erinomainen juttu, että mies jatkaa tolppien välissä loppukauden”, sanoo Aittola.

Samalla Petteri Similä jatkaa lainalla Kuopion KalPassa loppukauden.

Monto loppukaudeksi Hämeenlinnaan

Keskushyökkääjä Joona Monto siirtyy TUTOsta takaisin Hämeenlinnaan ja HPK:hon loppukaudeksi. 21-vuotias Monto pelasi TUTOssa 38 ottelua tehopistein 4+7=11.

”Montolle aukesi mahdollisuus edustaa kasvattajaseuraansa Liigassa, emmekä halunneet olla esteenä. Olemme tehneet HPK:n kanssa hyvää yhteistyötä pelaajarintamalla ja tämä on toiminut molempiin suuntiin”, Aittola kertoo.

Loukkaantumisesta toipuva hyökkääjä Aleksi Rutanen ei sen sijaan valitettavasti pysty pelaamaan enää tällä kaudella.

Hanki liput TUTOn seuraavaan kotiotteluun TÄSTÄ!

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää