Liigakokemusta puolustukseen – Rouhiainen ja Mattsson vahvistavat TUTOa

Molemmat liigakokemusta omaavat puolustajat saapuvat Kupittaalle yksivuotisilla sopimuksilla.

Uuteen Mestis-kauteen valmistautuvan TUTO Hockeyn puolustus vahvistuu merkittävästi, kun Jere Rouhiainen ja Matias Mattsson liittyvät joukkueeseen.

22-vuotias Rouhiainen on Tapparan kasvatti, jonka vyöltä löytyy muun muassa 75 liiga- ja 87 Mestis-ottelua sekä yksi Suomen mestaruus. Viime kaudella vasen käsi alhaalla pelaava puolustaja pelasi 27 liigaottelua Tapparan, HPK:n ja KooKoon riviessä.

Hän vietti myös 29 ottelun mittaisen lainapestin LeKissä, jonka aikana syntyi komeat 23 tehopistettä (5+18). TUTO Hockeyn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola odottaa Rouhiaiselta paljon.

”Rouhiaista odotettiin huhtikuulta asti ja hienoa, että kauden kynnyksellä saatiin mies, joka oli rankattu meidän kärkivaihtoehdoksi. Uskomme Rouhiaisen olevan Mestiksen kärkipakki ensi kaudella, sillähän on monipuolinen pelaaja, jolla ei ole heikkouksia. Hänen kiekollinen tekeminen on mennyt eteenpäin ja ensi kaudesta tulee Rouhiaiselle merkittävä, kun mies pääsee Tampereelta Turkuun.”

Matias Mattsson on Rouhiaisen tapaan 22-vuotias leftin puolustaja. Junioriuransa pääosin Raumalla Lukon organisaatiossa viettänyt Mattsson pelasi viime kauden Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Asplövenissä. jossa hänen tililleen kertyi 22 ottelua tehoin 0+8=8. Asplövenissä Mattsson oli osa todellista suomalaislegioonaa, sillä hänen lisäkseen joukkueessa kiekkoili kauden aikana peräti kymmenen muuta suomalaispelaajaa.

Ennen Ruotsissa vietettyä vuotta Mattsson ehti pelata 46 Mestis-ottelua KeuPa HT:n paidassa. Mattssonista Aittola odottaa puolustajaa, jonka vahtivuorolla kentällä ei ylimääräistä aktiviteettia nähdä.

”Mattsson on peruspuolustaja, joka on kova luu omalla alueella. Miehen talentista kertoo puolestaan jo 17-vuotiaana tehty liigadebyytti.”

Tuoreiden hankintojen myötä TUTOn joukkue alkaa olla jo lähellä valmista, mutta Aittolan mukaan sisäänpäin suuntautuvaa liikehdintää tullaan vielä näkemään.

”Hyökkääjä on vielä tulossa. Matias Lehtosen tilanne selviää kuunvaihteessa, jonka lisäksi tarkkailemme lainamarkkinoita.”

Vielä ehdit hankkia oman kausarisi ennen kauden alkua! Omasi pääset hankkimaan TÄSTÄ.

 

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää