Välierien ratkaisu siirtyi seitsemänteen otteluun

TUTO ja SaPKo väänsivät sarjalleen tyypillisen tasaisen ja jännittävän ottelun Kupittaan sunnuntai-illassa, joka päättyi lopulta vierasjoukkue SaPKon voittoon lukemin 1-2. Näin ollen välieräsarjan ratkaisu nähdään tiistaina Savonlinnassa pelattavassa 7. välierässä. 

TUTO Hockey – SaPKo

1-2 (1-1, 0-0, 0-1)

Tilastot


Loistavan ottelun pelannut Aki Keinänen siirsi TUTOn 1-0 johtoon, kun peli oli ehtinyt edetä aikaan 06:09.


TUTO hallitsi avauserää mielin määrin, mutta kaikkiaan 41 kertaa torjunut Roope Urpolahti ja SaPKo-maalin raudat pitivät ottelun tasaisena. Ja kuin kohtalon ivana, savonlinnalaiset iskivät 1-1 tasoituksen melkoisten pomppujen kautta avauserän lopulla.


Ottelussa nähtiin myös aiempaa enemmän torikokouksia, joiden keskipisteenä viihtyi tuttuun tapaan TUTOn Niko Ahoniemi.


Kuudes välierä tarjosi maalivahtipeliä parhaimmillaan, sillä vakuuttavasti pelanneen Urpolahden lisäksi myös 35 kertaa torjunut TUTO-veskari Julius Pohjanoksa esitti läjän upeita torjuntoja. 


Ottelun ratkaisu nähtiin vasta ajassa 58:15, kun pudotuspelien maalipörssiä johtava SaPKon Mikko Lahtela iski ottelun voittomaalin. Lahtelan maalin myötä sarjan ratkaisu siirtyi seitsemänteen otteluun, joka pelataan tulevana tiistaina (3.4.) Savonlinnan Mediatili Areenalla.

KUVAT: Sari Juhala
TEKSTI: Jyri Sulander

 

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää