UUTISKATSAUS: KESKUSTELUA SULJETUISTA SARJOISTA JA SARJAJÄRJESTELMISTÄ

Viime päivinä muun muassa paikallis- ja iltapäivälehtien palstoilla on käyty kiivasta keskustelua suljetuista sarjoista suomalaisessa jääkiekossa. Keskustelu käynnistyi toissa viikolla TUTOn toimitusjohtaja Dani Aavisen ja päävalmentaja Miika Elomon haastatteluista Turun paikallismediassa. Keskustelu sai pian jatkoa, kun Mestis-seura Jokipoikien hallituksen puheenjohtaja Jarkko Immonen sekä SM-Liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen tahoillaan osallistuivat keskusteluun. 

”Suljetut sarjat ovat tappaneet kiinnostusta”

Toissa viikon keskiviikkona (1.11.) kaupunkilehti Turkulainen julkaisi artikkelin, jossa TUTO Hockeyn toimitusjohtaja Dani Aavinen vastasi kysymyksiin, ja kertoi omia näkemyksiään kotimaisen kiekon tämän hetkisestä tilasta. Toimittaja Tomi Kangasniemen haastattelema Aavinen ilmaisi haastattelussa huolensa siitä, ettei Liigan sulkemisesta enää edes keskustella.

”Ensi vuodesta ei ole puhuttu mitään, on vain hiljaisuutta.”

Aavinen on ihmeissään keskustelun puuttumisesta, sillä hänen mukaansa lajiin kohdistuvaa kritiikkiä satelee niin yritys- kuin kuluttajapuoleltakin.

”Kritiikki on mielestäni aiheellista, suljetut sarjat ovat tappaneet kiinnostusta. Vertaan sitä lottoarvontaan. Kuinka moni lottoaisi, jos mahdollisuutena ei olisi saada sitä seitsemää oikein? Pitää olla unelma, mitä tavoitellaan.”

Haastavasta sarjatilanteesta huolimatta Aavisen mukaan TUTO on oikeilla raiteilla, niin organisaationa kuin tuotteenakin, eikä tavoitteistakaan tingitä.

”Olemme kehittyneet kaikilla osa-alueilla, ja nyt meillä on yksi Mestiksen parhaista organisaatioista. Visio on, että jonain päivänä olemme yksi Suomen parhaista jääkiekko-organisaatioista. Silloin pelaamme tietysti myös sillä korkeimmalla sarjatasolla.

”Pelaajan kannalta lajissa pitäisi olla karsinnat”

Oman osansa keskusteluun toi myös TUTOn edustusjoukkueen päävalmentaja Miika Elomo, jota Aamuset Kaupunkimedian toimittaja Hannu Tuominen jututti Jälkipeli-kolumnissaan maanantaina (6.11.). Kommenteissaan Elomo nosti esiin usein framilla olevan talouspuolen sijaan pelaajien näkökulman asiaan.

”Jo pelaajan kannalta lajissa pitäisi olla karsinnat. Ei edes juniorisarjoissa pelaajat pääse kokemaan kunnollisia pudotuspelielämyksiä. Jopa A-SM-sarja on suurimmaksi osaksi suljettu, sillä liigaseuroilla on sielläkin mandaattipaikka. Kun ei ole putoamisvaaraa, parhaat liigapelaajat voidaan myydä pois ja tilalle tulee pelaajia, joiden ei pitäisi pelata liigaa.”

Pelkän puheen sijaan Elomo esittää myös konkreettisen idean siitä, millainen järjestelmä Suomessa tulisi hänen mielestään ottaa käyttöön.

”Muuttaisin sarjajärjestelmän Sveitsin malliin. Pääsarja jaettaisiin kahteen kymmenen joukkueen eritasoiseen sarjaan, Liiga A ja Liiga B. Kärkeä pitäisi ehdottomasti tiivistää. B:stä olisi mahdollista nousta urheilullisesti ylöspäin, ja A:sta voisi pudota ilman konkurssivaaraa. Näiden kahden pääsarjan alla olisi nykyinen Mestis ja Suomi-sarja. Näin mahdollistettaisiin, että Liiga A:ssa pelaisivat vain todelliset huippujoukkueet.”

”Liigasta on tehty yksityistä monopoli-liiketoimintaa”

Ensimmäisenä TUTO Hockeyn ulkopuolisena henkilönä asiaan otti kantaa Mestis-seura Jokipoikien hallituksen puheenjohtaja Jarkko Immonen, joka julkaisi maanantaina (6.11.) seuran verkkosivuilla avoimen kirjeen, joka on suunnattu SM-Liigan puheenjohtaja Heikki Hiltuselle sekä muille suomalaisen jääkiekon sarjajärjestelmästä päättäville. Kirjeessä itsekin Liigakarsinnat Jokipoikien pelaajana keväällä 2010 kokenut Immonen kritisoi kärkkäästi Hiltusen esittämää huolta Mestiksen tulevaisuudesta.

Huoli on ensimmäinen pieni askel kehittymisen suuntaan, mutta surullisuus ja huolestuneisuus eivät auta, jos yhteistä tahtotilaa ja sen myötä toimintaa ei suomalaisen huipuujääkiekkoilun tulevaisuuden eteen saada aikaan. Ei, vaikka oltaisiin tosi-tosi huolestuneita ja oikein joka-joka vuosi.

Vuosina 2011-2014 Jokipoikien kapteenina toimineella Immosella on myös selkeä käsitys siitä, mistä kaikkein suurimmat ongelmakohdat löytyvät.

”Suomalaisen jääkiekkoilun iso ongelma on, että Liigasta on tehty yksityistä monopoli-liiketoimintaa ja luonnollinen vastuutaho, eli Suomen jääkiekkoliitto on sysätty seuraamaan toimintaa aktiivisesti sivuraiteilta. Tämä malli on johtanut paljon puhuttuun Liigan sulkemiseen ja sen myötä Mestiksen mielenkiinnon laskuun, joka tulee johtamaan sarjan pian näivettymisen tielle. Mestis-katsomoissa alkaakin olla jo aika hyvin tilaa joka paikkakunnalla, ja jännittävyys on siirtynyt itse pelistä seuratalouden kestävyyden jännittämiseen.”

Kun monopoli-asemaan yhdistetään niin sanotut kabinettipäätökset, saadaan Immosen mukaan aikaan melkoinen yhtälö.

”Jos tätä soppaa vielä aika ajoin maustetaan kabinettipäätöksillä, joissa liigaan ei nostetakaan Mestiksen voittajaa, vaan mahdollisesti joku muu sopivampi joukkue, lipsahdetaan uskottavuudesta helposti naurettavuuden puolelle.”

”Olen avoimen Liigan kannalla”

SM-Liigan puheenjohtajana toimiva Heikki Hiltunen ymmärtää hyvin Immosen ja Aavisen esittämät huolet, sillä hän on itse toiminut pitkään kaudeksi 2014-2015 Mestiksestä Liigaan nostetun Vaasan Sportin puheenjohtajana. Iltalehden haastettelema Hiltunen nostaa esiin nousupyrkimyksiin sisältyvän taloudellisen riskin

”Olen nähnyt Mestiksen ja Liigan, ja minun huoleni on se, että on tehty yltiöpäisiä yrityksiä nousta Liigaan. On ylisatsattu joukkueeseen, ja kun ei ole onnistuttu, sitten on oltu niin kuin Sport viittä vaille konkurssisa.”

Hiltunen kertoo myös kannattavansa avointa Liigaa, mutta toteaa Liiga-osakeyhtiön vuoksi seurojen karsimisen olevan haastavaa.

”Olen henkilökohtaisesti avoimen Liigan kannalla niin kuin meillä tällä hetkellä on, tai karsintojen kannalla. Mutta kun Liiga-osakeyhtiössä on 15 omistajaa, niin aika vaikea on väkisin pudottaa joku pois sieltä.

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää