Tuukka Pulliaisen viimeinen ottelu TUTO-paidassa

Turun Weikkojen kasvatti ja yli 400 peliä TUTO-paidassa pelannut Tuukka Pulliainen pelaa keskiviikkona 12.4. Espoo Unitedia vastaan pelattavassa Mestiksen pronssiottelussa TUTO-uransa viimeisen ottelun edustustasolla.

Debyytti miesten tasolla 15 vuotiaana

Tuukka ”Tuke” Pulliainen pelasi ensimmäiset miesten pelinsä TuTon paidassa jo 15-vuotiaana, kaudella 1999-2000, silloisessa 1.divisioonassa. Ensimmäisen täyden kautensa TuTon riveissä ”Tuke” pelasi kaudella 2001-2002. Tuolloin 17-vuotiaan Pulliaisen tilille kertyi 41 ottelua, tehopistein 11+8=19.

Ensimmäinen täysi kausi miesten tasolla sai kruununsa juhannuksena 2002, kun NHL-seura Los Angeles Kings varasi Pulliaisen kahdeksannella kierroksella, varausnumerolla 248.

 

Mestiksen syöttökone numero yksi

Kaikkiaan kuusitoista kautta kestäneen pelaajauransa aikana lisänimen ”Professori” saanut Pulliainen ehti pelata 195 ottelua jääkiekon SM-Liigassa, iskien tehot 12+23=35 HPK:n ja TPS:n paidassa. Mestiksessä hän edusti TUTOa, Jokipoikia ja Suomi 20 -joukkuetta 443 ottelun verran. Mestiksessä pisteitä kertyi lopulta 392, jotka muodostuivat 112 maalista ja 280 syöttöpisteestä. Iso osa syöttöpisteistä kirjattiin pitkäaikaisen tutkaparin, Aki ”Keni” Keinäsen maaleihin. ”Keni” ja ”Tuke” muodostivatkin useamman vuoden ajan kaksikon, joka kylvi kauhua ympäri Mestis-kaukaloita.

280 syöttöpisteellään Pulliainen on kaikkien aikojen eniten syöttöpisteitä kerännyt pelaaja Mestiksessä, kun taas pistetilastosta hän löytyy sijalta kolme.

 

Kokemusta myös ulkomailta 

Maagisesta syöttörepertuaaristaan tunnettu Pulliainen ehti urallaan pelata myös ulkomailla kahteen otteeseen. Kaudella 2007-2008 hän edusti Saksan DEL2-liigassa pelaavaa Lausitzer Fuschea, kun taas kauden 2011-2012 lopun ”Tuke” pelasi slovakialaisen HC Banska Bystrican riveissä.

Kansainvälistä kokemusta Pulliainen keräsi sarjaotteluiden lisäksi myös vuonna 2002 Slovakiassa pelatuista alle 18-vuotiaiden MM-kisoista. Kisoissa Pulliainen iski kahdeksassa ottelussa komeat kahdeksan tehopistettä (2+6).

Saman vuoden joulukuussa Pulliainen edusti myös Suomen Mestis-pelaajista koottua B-maajoukkuetta Ranskan Mont Blanc -turnauksessa.

 

Tuke vetää TUTO-paidan viimeistä kertaa päälleen edustustasolla keskiviikon pronssiottelussa, jossa vastaan asettuu Espoo United. Tule paikan päälle katsomaan todellisen TUTO-legendan viimeistä matsia, ja kannustamaan TUTO kohti pronssimitalia! Ottelu alkaa tuttuun tapaan klo 18:30. Edullisemmat ennakkoliput voit hankkia Ticketmasterin ennakkomyyntipisteistä, tai TÄSTÄ.

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää