TUTOlle voitokas päätös Itä-Suomen kiertueelle

Jokipojat – TUTO Hockey 2-3 ja (0-1, 2-0, 0-1, 0-1) TILASTOT

TUTO Hockey päätti viikonlopun vieraskiertueen voittojuhliin, kun Jokipojat kaatuivat jatkoajalla 3-2.

Lauantai-illan kamppailu oli tasainen, vauhdikas ja tasokas alusta asti. TUTO siirtyi ottelussa johtoon avauserässä, kun Aaro Löyttymäen tulinen kuti yllätti muuten hyvin joensuulaisten maalilla torjuneen Kasperi Kotkaniemen.

Vaikea toinen erä

Toisessa erässä pelin hallinta siirtyi isännille, jotka hyödynsivät maalipaikkansa kahdesti. Molemmilla kerroilla osumasta vastasi puolustaja Esa Lehikonen. TUTOn maalilla 26 kertaa ottelussa torjunut Samu Lonkila oli voimaton molempien osumien kohdalla. Avausmaalissa Lehikoisen tulinen laukaus liisi vastustamattomasti verkon perukoille, kun taas toisessa maalissa mukana oli rutkasti onneakin. Lehikoisen syötöksi tarkoitettu roiskasu kimposi TUTOn maalin edessä olleeseen Juho Virtaseen, jonka polvesta kiekko kimposi yllättäen maaliin.

Mäkelä tuo tasoihin, Embrich ratkaisee

Kolmannessa erässä ratkaisun avaimia tarjottiin ensin kotijoukkueelle, joka pääsi ylivoimalle, kun TUTOlla oli kentällä liikaa pelaajia. Ylivoiman hyödynsi kuitenkin isäntien sijaan TUTO, sillä Juho Mäkelä karkasi läpiajoon Jonne Virtasen (0+2) esityöstä. Mäkelä hyödynsi yllättäen tulleen paikan varmalla viimeistelyllä ja tasoitti pelin 2-2 lukemiin. Läpiajon alustaneelle Virtaselle syöttöpiste oli illan toinen.

Kun kolmannessa erässä ei hyvistä paikoista huolimatta nähty lisäosumia, mentiin ottelussa jatkoajalle. Jatkoajalla TUTO rakensi vaarallisemmat paikat. Ensin Oskari Siiki karkasi läpiajoon, mutta viimeistely-yritys leiju yli ja ohi maalin. Lopulta ratkaisu nähtiin ajassa 63:49, kun Lassi Vanhatalo ja Erik Embrich karkasivat ylivoimahyökkäykseen. Vanhatalon syöttö tavoitti Embrichin maalin edestä, joka ohjasi kiekon taidokkaasti yläkulmaan.

Keskiviikkona kärkiottelu Tampereella, lauantaina kotimatsi RoKia vastaan

TUTO Hockeyn seuraava ottelu on vuorossa keskiviikkona, kun se matkaa Tampereelle KooVeen vieraaksi. Kyseessä on perinteinen kärkiottelu, sillä TUTOn johtamassa sarjassa KooVee on toisena. Seuraavan kerran kaupungin värikkäintä lätkää on tarjolla kotoisalla Marli Areenalla ensi lauantaina (12.10.), kun RoKi Rovaniemeltä tulee haastamaan TUTOn. Liput lauantain matsiin voit hankkia ennakkoon edullisemmin tästä.

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus

 

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää