TUTOlle täysi pistepotti Keski-Suomen kiertueelta Julkaistu la 04 loka 21:15

TUTOlle täysi pistepotti Keski-Suomen kiertueelta

TUTOn Keski-Suomen kiertue jatkui tänään Keuruulla, jossa vastaan asettui KeuPa HT. Ottelun alku mentiin keuruulaisten komennossa. Pelin edetessä TUTOkin pääsi mukaan paremmin ja pystyi lopulta kääntämään tiukan taistelun 3-5 vierasvoitoksi. Näin ollen turkulaiset nappasivat Keski-Suomen kiertueelta täydet kuusi pistettä.

Avauserä käynnistyi KeuPan hallinnassa. Osa syynsä tähän oli jälleen jäähyillä, joita turkulaispelurit istuivat erässä peräti neljä, toki keuruulaiset olivat kuskin paikalla myös tasakentällisin.

Avausmaali nähtiin isäntien toimesta ennen erän puoliväliä, juuri TUTOn jäähyn päättymisen jälkeen. Turkulaisten avausmaalista vastasi puolestaan Aki Keinänen. Mainion esityön maalin tekivät Tuukka Pulliainen ja Timo Pärssinen. KeuPa siirtyi uudelleen johtoon, kun TUTOn illan kolmatta jäähyä oli ehtinyt kulua vain reilut 20 sekuntia. Maalin jälkeen KeuPalla oli etsikkoaikansa karata suurempaan johtoon, kun TUTO joutui jo neljännen kerran erässä alivoimalle. Tämän jäähyn turkulaiset kuitenkin kestivät, jonka jälkeen Aleksi Hiden hyödynsi TUTOlle siunaantuneen ylivoiman tekemällä Mestis-uran ensimmäisen maalin komealla laukauksella. Syöttöpinnat maaliin saivat Pärssinen ja Miika Franssila. Lisää maaleja erässä ei nähty, joten tauolle mentiin 2-2 lukemista.

TUTO siirtyy kuskin paikalle

TUTO luisteli toiseen erään aivan eri liikkeellä. Vaikka KeuPa siirtyikin erän alussa Jesper Piitulaisen upealla ylämummo-osumalla vielä kertaalleen johtoon, oli toinen erä TUTOn hallintaa. Tulostakin hallinta tuotti. Ensin Timo Pärssinen kirjautti jo illan kolmannen tehopisteensä, kun hän siirsi ylivoimalla Aki Keinäsen laukauksesta kimmonneen kiekon verkkoon. Syöttöpinnan maaliin sai myös Oskari Lehtinen. TUTO siirtyi vielä ennen ottelun puoliväliä Ville Ahlgrenin osumalla ensi kertaa johtoon. Vahvan esityön maaliin teki Miikka Tuomainen. Erän lopulla Pärssisellä oli vielä erinomainen paikka kasvattaa johtoa, mutta KeuPan maalilla pelannut Oskari Setänen pysäytti Pärssisen yrityksen eleettömästi. 

”Olen todella tyytyväinen kuuden pinnan viikonloppuun”

Kolmannessa erässä TUTO tyytyi puolustamaan ja pysymään jäähypenkiltä pois. Viimeisenä lukkona maalilla seisoi Kaapo Kähkönen, joka pysäytti päätöserässä peräti 15 kiekkoa. Tilaisuuden tullen TUTO lähti tehokkaasti vastahyökkäyksiin. Yksi hyökkäyksistä tuottikin tulosta, kun illan pisterohmu Pärssinen (1+3) ja Pulliainen rakensivat paikan Keinäselle, joka kylmän viileästi laittoi limpun pussiin ja tulostaululle loppulukemiksi 3-5 vierasvoiton.

Ottelun jälkeen tavoitettu TUTOn päävalmentaja Ismo Lehkonen oli tyytyväinen kuuden pisteen reissuviikonloppuun ja antoi ansaitut kehut myös KeuPalle.

-  Olen todella tyytyväinen kuuden pinnan viikonloppuun. Saamme tästä varmasti hyvin itseluottamusta jatkoon.  Varsinkin tämä ilta oli vaikea. Keuruu oli todella haastava paikka pelata, siellä vallitsi kunnon vanhan ajan kylämeininki. Hallissa oli tunnelmaa ja yleisöprässäsi oikein kunnolla. On annettava kyllä kehut KeuPalle, oli todella miellyttävä tuttavuus.

TUTO Hockeyn pelit jatkuvat keskiviikkona (8.10.) Marli Areenalla klo 18.30, kun vieraaksi saapuu voittoputkessa oleva SaPKo. Ottelussa on ensi kertaa käytössä kotiotteluiden #laatutakuu. Lipun ja kausikortin kanssa pääsee kaksi yhden hinnalla matsiin, joten nyt kannattaa ottaa kaverikin mukaan. Liput otteluun voit ostaa ennakkoon edullisemmin täältä.