TUTOlle täysi pistepotti LeKin kustannuksella

TUTO Hockey – LeKi

3 – 1 (1 – 0, 1 – 1, 1 – 0)

Tilastot

Mestiksen viikon ainoassa ottelussa vastakkain asettuivat TUTO Hockey ja LeKi. Unelma-alun otteluun saanut TUTO hallitsi kenttätapahtumia läpi ottelun ja kolme pistettä jäivät ansaitusti Kupittaalle lukemin 3 – 1. 

Salama-alku takasi taukojohdon

TUTO sai otteluun lentävän lähdön, kun vain 42 sekunnin pelin jälkeen Samu Suominen vei viivalaukauksellaan isännät 1 – 0 johtoon. Maali oli huikeita otteita viime otteluissa esittäneelle puolustajalle kauden viides.

Maalin jälkeen pelin painopiste säilyi vahvasti TUTOn hyökkäysalueella, mutta tiiviisti omaa aluettaan puolustanut LeKi ei päästänyt isäntiä kovinkaan laadukkaille maalipaikoille.

Ottelun kolmannella minuutilla paine alkoi tuottaa tulosta, kun vierailijoiden Janne Seppänen lähti istumaan kahden minuutin rangaistusta. Ylivoiman loppupuolella kotijoukkue sai luotua muutamia paikkoja, mutta illan toinen maali jäi vielä tällä kertaa odottamaan itseään.

Erän puolivälin lähestyessä vierasjoukkue LeKi pääsi paremmin peliin mukaan ja seitsemän minuutin kohdalla Valtteri Järviluoma pääsi kokeilemaan maalintekoa 2 vs 1 hyökkäyksen päätteeksi. Avauserässä kuusi kertaa torjunut Karolus Kaarlehto oli kuitenkin ohittamaton este Järviluomalle. Vain minuuttia myöhemmin läpiajoon karannut LeKin kultakypärä Tomi Peltonenkin joutui toteamaan Kaarlehdon paremmakseen, kun nuoren veskarin jäätävä kilpitorjunta lähetti kiekon hallin päätyverkkoihin.

Vielä erän päätösminuutilla TUTOlle aukesi hyvä paikka siirtyä kahden maalin johtoon, kun Hannu Kuru tarjosi ovelalla jättösyötöllään hyvän paikan Mikko Laineelle. Alun shokista toipunut LeKi-maalivahti Christian Heljanko kuitenkin selvitti tilanteen ja näin ensimmäiselle erätauolle poistuttiin TUTOn 1 – 0 johdossa. 

 

Heljanko pitää LeKin pelissä mukana

Toisen erän alussa LeKi sai luotua hyvää painetta TUTOn päätyyn, mutta todellisia maalipaikkoja vierailijat eivät saaneet aikaan. Erän kolmannella minuutilla TUTOn Mika-Matti Hyvärinen komennettiin kahden minuutin istunnolle kiinnipitämisestä. Ylivoimallaan LeKi ei saanut pakkopeliään pyörimään, kun taas TUTO hyökkäsi alivoimaisenakin rohkeasti. Paras paikka aukesi tyylikkäitä taklauksia läpi ottelun jakaneen Kalle Moision esityöstä Tuukka Pulliaiselle. Professorin pienestä kulmasta lähtenyt laukaus kuitenkin suuntautui päätyplekseihin.

Rangaistuksen tapettuaan TUTO löi isompaa vaihdetta silmään, joka pudotti vierasjoukkueen pelillisesti kyydistä pois. TUTO loi vaihdosta toiseen laadukkaita maalipaikkojaan ja vuorollaan maalintekoa pääsivät yrittämään niin Juho Virtanen, Mikko Laine kun Tomi Wileniuskin. LeKin maalilla loistavasti torjunut Heljanko piti kuitenkin torjunnoillaan vierailijat mukana pelissä.

Lopulta TUTO sai palkintonsa, kun Atte Sillanpäätä koukittiin kesken läpiajon. Tuloksena oli rangaistuslaukaus, jonka 23-vuotias hyökkääjä itse upotti viileästi LeKi-maalin alanahkaan, ohi hölmistyneen Heljangon.

Sillanpään maalin jälkeen TUTO oli lähellä siirtyä ottelussa jo kolmen maalin johtoon, mutta reilu minuutti ennen erän päättymistä turkulaisten niskaan kaadettiin ämpärillinen kylmää vettä kavennusmaalin muodossa. Kaarlehdon nollapelin rikkomisesta vastasi LeKin hyökkääjä Tuomas Koskinen.

 

Toivasen samettikädet iskivät viimeisen naulan

Kolmannessa erässä Marli Areenan kaukalossa nähtiin päättäväinen kotijoukkue. Tiiviin puolustuspelaamisen ja laadukkaan pelinavaamisen myötä TUTOlle aukesi useampi hyvä maalipaikka. Ensimmäinen paikka aukesi neljän minuutin kohdalla Olli-Pekka Heinimäelle, joka karkasi upean pystysyötön ansiosta läpiajoon. Kämmenpuolen laukaus kuitenkin suuntautui yli maalin, joten lempääläläiset saivat huokaista helpotuksesta. Puolustajana tunnetun Heinimäen läpiajo selittyy sillä, että Aki Juuselan pudottua pois siirtyi hän keskushyökkääjän tontille. Nopeasti uuteen rooliin sulautunut peluri saikin ottelun jälkeen päävalmentaja Miika Elomolta vuolaat kiitokset.

”Juusela putosi ensimmäisessä erässä pois ja Heinimäki siirrettiin sentteriksi. Tuollainen pelin sisällä tapahtuva paikan vaihtaminen on todella vaikeaa, mutta Heinimäeltä nähtiin loistava suoritus sentterinä.”

Muutama minuutti eteenpäin Heinimäen läpiajosta ja taas oli kotijoukkueen maali lähellä. Tällä kertaa asialla oli TUTO-hyökkääjä Laine, jonka terävä laukaus kilahti Heljangon vartioiman maalin tolppaan.

Heljangon hyvistä otteista huolimatta TUTO sai lopulta katkaistua vierailijoiden selkärangan. Loistavan ottelun pelannut Moisio tarjoili luukulle maukkaan passin Joonas Toivaselle, joka näytti mitä pehmeät kädet tarkoittavat. Upean veivauksen päätteeksi kiekko tyhjään maaliin ja taululle lukemat 3 – 1.

Lopussa LeKi käytti aikalisänsä ja haki kavennusta ilman maalivahtia, mutta tällä kertaa kotijoukkue oli selkeästi parempi. Sen myönsi myös vierailijoiden päävalmentaja Miikka Kuusela.

”Hyökkäyspeli jäi meillä piippuun. Meidän olisi pitänyt olla tehokkaampia, jotta tuolla sinnittelyllä olisi voitu raapia pisteitä mukaan. Toki on annettava tunnustusta kotijoukkueelle, joka oli tänään alusta asti todella vahva.”

Ottelun jälkeen pukukoppikäytävän hikihaastattelupisteellä nähtiin tyytyväinen Anssi Virkki. TUTOn kapteeni kiinnitti huomionsa voiton lisäksi sallivan linjan valinneeseen tuomariosastoon, joka vihelsi ottelussa ainoastaan kolme kahden minuutin rangaistusta.

”Tietenkin kolme pistettä lämmittää aina enemmän kuin nolla, yksi tai kaksi pistettä. Tiukka peli oli tänään ja ainakin tuon verran oltiin parempia. Aika kovaa siellä sai pelata, vähän kun viidakon lait olisi ollut.”

 

Seuraavan kerran TUTO Hockey pelaa keskiviikkona 15. helmikuuta, jolloin Marli Areenalle saapuu vieraaksi Peliitat Heinolasta. Kiekko putoaa jäähän tuttuun tapaan klo 18:30. Ottelussa TUTOn paidassa debyyttinsä tekee Petteri Nummelin. Hanki lippusi edullisemmin ennakkoon Ticketmasterin lipunmyyntipisteistä, tai TÄSTÄ ja tule katsomaan suomikiekon legendan otteita Kupittaalle!

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää