TUTOlle tappio Game Sevenissä – KooKoo finaaliin

7. välierä: KooKoo – TUTO Hockey

1-0 (0-0, 0-0, 1-0)

Tilastot

KooKoo finaaliin voitoin 4-3 

TUTO Hockeyn ja KooKoon välinen seitsemäs välierä jatkui yhtä tasaisena kuin aiemmatkin kamppailut. KooKoo voitti ottelun lopulta 1-0 Joona Karevaaran maalilla.

”Olen aika monta ottelusarjaa Mestiksen ja divarin tapahtumissa nähnyt ja kyllä tämän sarjan vaatimustaso oli ihan valtava. Jätkät joutuivat menemään aika limitille ja osa ylikin. Päästiin kuitenkin tässäkin pelissä maalin päähän ja tämä oli mielestäni meiltä näistä peleistä varsinkin puolustussuuntaan ihan ylivoimaisesti ehjin. Vastustaja puolusti tiiviisti ja jäätiin maalipaikkojen kanssa vähiin”, TUTOn Ismo Lehkonen sanoi ottelun jälkeen.

”Huikea ottelusarja kaikkinensa. TUTOa pitää kiittää, oli juuri niin kova vastus kuin tämä tuloskin. Koko sarja oli tolppa sisään, tolppa ulos ja niin oli tämän päivän pelikin. Yksi maali ratkaisi ja molemmilla oli paikat tehdä”, totesi puolestaan KooKoon Petri Mattila.

Ratkaisu ylivoimalla

Joukkueet pelasivat äärimmäisen tasaisen kamppailun, joka ratkesi lopulta ajassa 56:19, kun Joona Karevaara pääsi nostamaan kiekon reppuun erinomaisesti pelanneen Kaapo Kähkösen edestä. Maali syntyi ylivoimalla, kun TUTO sai jäähyn väärästä vaihdosta. TUTO oli kuitenkin Aki Keinäsen toimesta lähellä tasoitusta juuri ennen summeria, mutta KooKoon sankarimaalivahti Frederic Cloutier torjui laukauksen.

”Sankarit löytyvät helposti. Karevaara tauon jälkeen pari peliä aika merkittävässä roolissa ja maalinsuulla viimeinen hanskaseivi seitsemän sekuntia ennen loppua kertoo tavallaan siitä, mikä tämän ottelusarjan henki oli”, Mattila sanoi.

”Isot onnittelut KooKoolle hyvästä ottelusarjasta ja tulevaisuudessa onni olkoon myötä”, päätti Ismo Lehkonen.

KooKoo jatkaa finaaleihin Jukureita vastaan ja TUTO pelaa Kajaanin Hokkia vastaan pronssista. Pronssiottelu pelataan keskiviikkona Turussa.

 

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää