TUTOlle neljä jatkosopimusta

TUTO Hockeyn on tehnyt kahden vuoden mittaiset jatkosopimukset Samu Suomisen, Juho Virtasen, Jere Karlssonin ja Kalle Valtolan kanssa. Kaikkien pelaajien sopimukset ulottuvat kevääseen 2019 asti.

Karlsson tuo joukkueeseen varmaa peruspelaamista

Kahdella edellisellä kaudella Turun Palloseuran A-junioreiden kapteenina toiminut Jere Karlsson pelaa ensimmäistä kauttaan miesten sarjoissa. Tulokaskaudellaan 21-vuotias puolustaja on pelannut tähän mennessä 32 ottelua tehopistein 0+2. TUTOn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittolan mukaan Karlsson on todellinen peruspuolustaja ja joukkuepelaaja, joka tulee kuulumaan TUTOn ehdottomiin runkopelaajiin.

– Jere on peruspuolustaja sanakirjamuodon parhailla adjektiiveilla. Erittäin tunnollinen urheilija, sekä hyvä joukkuepelaaja. Nuoren pelaajan fysiikka kehittyy jatkuvasti ja seuraavat kaksi kautta Jere tulee olemaan meidän runkopuolustaja.”

Karlsson itse linjaa päätavoitteen olevan paikan vakiinnuttaminen vakiokokoonpanossa.

– Loistavat fiilikset tietenkin jatkosopimuksesta. Täällä on ollut hyvä olla ja mahtava juttu, että seura halusi jatkaa sopimusta. Tavoitteena on ottaa vakiopaikka pelaavasta kokoonpanosta ja sitä kautta saada enemmän roolia ja vastuuta. TUTO on hyvä kehittymispaikka, ainakin itselle: loistavat puitteet harjoittelulle ja seuralla on todellinen halu menestyä joka vuosi.

Turkulaistuva maailmanmatkaaja asettunut TUTOon mallikkaasti

Forssalaislähtöinen puolustaja Samu Suominen saapui Turkuun Oulun Kärppien, California Titansin, Iowa AAA Eliten, Austin Bruinsin ja Lone Star Brahmasin kautta. 21-vuotiaalla Mestis-tulokkaalla on nyt vyöllään 36 runkosarjaottelua, joissa hän on summannut tehot 2+10. Suomisen kohdalla Aittola kehaisee etenkin nuoren pelurin älykkyyttä ja pelitaitoa.

– Forssan lahja suomalaisella jääkiekolle on ehtinyt näkemään jo vähän enemmän maailmaa ja asettui meille erinomaisesti. Suominen on älykäs ja pelitaitava, mutta myös tilannekova puolustaja. Hän on tärkeä palanen meille, kunhan turkulaistuu lisää.

Samu itse haluaisi nähdä itsensä johtavassa roolissa TUTOn puolustuksessa – kovan työn kautta tietenkin. TUTOn antama luottamus miellyttää Suomista.

– Erittäin hyvä tunnelmat jatkosta. Hienoa nähdä, että joukkue arvostaa omaa panostani ja haluaa jatkaa yhteistyötä. Hienoa vetää TUTOn paita jatkossakin päälle. Haluaisin nähdä itseni isossa ja johtavassa roolissa, mutta paljon on vielä työtä edessä. TUTO on siihen kehittymiseen erittäin hyvä paikka: erinomaiset harjoittelumahdollisuudet ja ammattitaitoiset valmentajat. Pelaajana ei paljoa enempää pysty vaatimaan.

Huimia kehitysaskeleita ottanut Valtola tuo kiekollista osaamista

21-vuotias sulavalla liikkeellä varustettu puolustaja Kalle Valtola valittiin aikanaan kahdesti oman ikäluokkansa SM-sarjan parhaaksi puolustajaksi. Ensin kaudella 2010-2011 C-junioreissa ja vielä kaudella 2012-2013 B-junioreissa. TPS:n ja Lukon juniorijoukkueiden kautta täksi kaudeksi TUTOon päätynyt Valtola on noussut Mestis-puolustajien tähtitaivaalle kuin raketti. Vielä kauden alkuvaiheilla Valtola haki vauhtia Naantalista, VG-62:n riveistä, mutta alkutalvesta alkoi komea liito, joka kantaa edelleen. Ansaitusti marraskuun parhaaksi tulokkaaksi Mestiksessä valittu Valtola on iskenyt pelaamissaan 27 ottelussa komeasti tehot 5+10. Huomionarvoista on myös hänen loistava plus/miinustilastonsa, joka näyttää tällä hetkellä upeasti lukemaa +17! TUTOn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola on luonnollisesti mielissään Valtolan kiinnityksestä.

– Kiekollisesti valtavat lahjat omaava Valtola oli rehellisesti sanottuna paljon valmiimpi miesten peleihin, kun mitä kukaan uskalsi odottaa. Huimia kehitysaskeleita ottanut lahjakas pelaaja on lunastanut paikkansa kärkiparissa ja ylivoimassa. Kalle on erittäin tärkeä palanen meille tulevaisuuteen.

Valtola itse on ollut todella tyytyväinen siihen, miten TUTOssa on asiat hoidettu. Myös oma kehityskaari on ollut puolustajan mieleen.

– Tosi hyvät fiilikset. Olen ollut todella tyytyväinen TUTOon tällä kaudella ja on hienoa, että saan olla osa tätä joukkuetta myös seuraavat kaksi kautta. Uskon että täällä annetaan mahdollisuus mennä kausi kerrallaan pelaajana eteenpäin ja ottaa joukkueesta isompaa roolia. Omasta mielestäni olen kehittynyt paljon ja nyt kun pidetään päivittäinen tekeminen samalla tasolla seuraavinakin kausina, niin uskon sen jälkeen olevani pelaajana valmis ottamaan sen seuraavan askeleen ylöspäin.
 

Myös ketjukavereistaan neroja taikova Virtanen jatkaa TUTOssa

Karlssonin tavoin Turun Palloseuran A-junioreista täksi kaudeksi TUTOon siirtynyt 21-vuotias hyökkääjä Juho Virtanen on nostanut profiiliaan kauden edetessä. Jatkuvasti rooliaan joukkueessa kasvattanut pienikokoinen hyökkääjä on iskenyt tähän mennessä 38 ottelussa tehot 5+8, mutta nykytrendin jatkuessa lisää on ehdottomasti tulossa. Elmo Aittola näkee Virtasen otteissa ripauksen menneisyydestä.

– Juho on niin sanottu vanhan ajan ”divaripeluri”, taitava ja älykäs sentteri koko kentän alueella. Hän pelaa joukkueelleen joka vaihdossa ja tekee ketjukavereistaan toistuvasti nerokkaan näköisiä.

Taikuri itse näkee omat kykynsä vaatimattomammin, luonnehtien itseään perushyökkääjäksi.

– Todella hyvät fiilikset jatkosopimuksesta ja hienoa että saan jatkaa TUTOn paidassa pelaamista. TUTO on erittäin hyvä paikka kehittyä. Joukkueessa on paljon hyviä pelaajia, joilta on hyvä ottaa oppeja omaan peliin. Näen itseni ihan perushyökkääjän roolissa. Omaa peliä pitää parantaa koko ajan ja yrittää kehittyä. Sitä kautta oma roolikin kasvaa joukkueessa isommaksi.
 

TUTOn näköisiä pelaajia

TUTO Hockeyn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola on enemmän kuin mielissään tuoreista jatkosopimuksista. Oikeanlainen jatkuvuus on taattu neljän nuoren pelurin jatkaessa joukkueessa seuraavan kahden kauden ajan. Erityisesti urallaan vahvasti eteenpäin menevien pelaajien sitoutuminen TUTOon miellyttävää Aittolaa.

– Isoin asia on siinä, että nämä nuoret ovat saaneet meiltä aidon mahdollisuuden pelata itsensä joukkueeseen. Jokainen heistä on arvostanut tätä ja ovat halunneet jo aikaisessa vaiheessa sitoutua TUTOon useaksi vuodeksi. Näistä nuorista heijastuu hyvin paljon sitä, millaisia kiekkoilijoita TUTOon halutaan: taitavia pelureita, joille kaiken keskiössä on pelaaminen ja urheilu. Olen erittäin tyytyväinen näihin jatkosopimuksiin.

TUTOn joukkue rakentuu tulevaa kautta ajatellen aiempia vuosia nopeammin. Aittolan mukaan kyse on tietoisesta tempusta, joka on selkeästi kannattanut. Samaan hengenvetoon Aittola vihjaa vielä tulevista sopimuskuvioista.

– Olemme nyt selkeästi aikaistaneet joukkueen rakennusaikataulua keväästä talveen ja se on kannattanut. Maalivahtiosastomme on valmis tulevalle kaudelle ja siitä tiedotetaan kauden päättymisen jälkeen. Puolustuksen osalta meillä on vain muutama paikka auki ja hyökkäys rakentuu edelleen.

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää