TUTOlla viikonloppuna kaksi huipputärkeää ottelua

Peliitat – TUTO Hockey
Pe 5.2. klo 18.30
Heinola

TUTO Hockey – KeuPa HT
La 6.2. klo 17.00
Marli Areena

TUTO Hockey pelaa ennen puolentoista viikon ottelutaukoa kaksi tärkeää kamppailua, kun se kohtaa perjantaina Heinolassa Peliitat ja lauantaina Turussa KeuPa HT:n.

TUTO katkaisi keskiviikkona uuden valmentajansa Miika Elomon debyyttiottelussa neljän pelin tappioputken, kun se voitti Kupittaalla LeKin 2-1. Turkulaiset olivat ottelussa selkeästi niskan päällä, vaikka loppulukemat olivatkin tiukat.

”Hyvin liikuttiin ja taisteltiin, mutta maalipaikoissa pitää olla vielä terävämpiä. Sitä kun saadaan parannettua, niin se aukaisee meidän peliä varmasti vielä enemmän”, sanoi LeKi-ottelussa kauden 12:nnen maalinsa iskenyt Mikko Laine.

”Ei auta kuin keskittyä päivä kerrallaan ja nauttia näistä tapahtumista. Nyt on tiukkoja pelejä edessä ja yritetään vääntää niistä hyvät pisteet.”

Heinola-kirous

Heinola on ollut TUTOlle paha paikka jo pidemmän aikaa, eikä viime vuosina Peliittojen kotikaukalossa ole turkulaiset juhlineet. Kuluvallakin kaudella molemmat Heinolassa pelatut ottelut ovat päättyneet kotijoukkueen voittoon.

”Musta tuntuu, että siellä tapahtuu aina ihan hassuja asioita ja outoja maaleja tulee. Mutta huomenna täytyy lähteä vain nöyrästi pelaamaan ja onnistumaan, eikä pelkäämään virheitä. Kyllä sieltä voitto tulee, kun pelataan omaa peliä”, Laine uskoo.

”Kyllä se kirous huomenna käännetään ja otetaan pisteet kotiin.”

TUTO pelaa keskiviikon peli mukaan laskettuna neljän päivän sisällä kolme ottelua, jonka jälkeen on peräti puolentoista viikon tauko peleistä. Otteluruuhkassa ei kuitenkaan väsymystä tunneta, sillä kyseessä on äärimmäisen tärkeät pelit.

”Pitää keskittyä yhteen hetkeen ja nyt on hyvät pelit edessä. Peliitat on juuri playoff-viivan alapuolella ja KeuPa viimeisellä playoff-paikalla. Sen kannalta edessä ovat tärkeät pelit, jotka ovat vähän kuin pieniä playoff-pelejä”, kertoo Laine.

”KeuPakin on ollut kovassa liidossa nyt, joten tulee varmasti hyviä kamppailuja.”

”Mennään innolla, nautitaan ja taistellaan”

Perjantaina vastaan luisteleva Peliitat on Mestiksessä siis juuri pudotuspeliviivan alapuolella yhdeksäntenä, seitsemän pistettä TUTOn perässä.

”Peliitat on vastaiskujoukkue, joka yrittää sumputtaa. Voittavat sitä omaa aluettaan ja hyökkäävät vastaan”, Laine kuvailee.

Lauantaina Turkuun saapuva KeuPa HT sen sijaan on kahdeksantena ja hengittää turkulaisten niskaan vain kolme pistettä perässä. Kauden kaikki kolme keskinäistä ovat olleet tiukkoja vääntöjä, mutta päättyneet TUTOn voittoon.

”KeuPa on Ville Niemisen joukkue ja valmentajansa näköinen. He yrittävät puolustaa tiiviisti ja lähtevät myös vastaan. Ihan taitava joukkue ja Nieminen pystyy varmasti taktiikat vääntämään kuntoon”, kehuu Laine.

”Nyt mennään innolla, nautitaan ja taistellaan isoista pisteistä. Niistä on kiva vääntää.”

Maaliennätys rikki

25-vuotias Laine on tehnyt peräti kolmella peräkkäisellä Mestis-kaudella 14 maalia. Nyt runkosarjaa on jäljellä vielä 11 ottelua ja kasassa siis 12 osumaa.

”Alkusyksy oli ihan hyvää ja sen jälkeen oli hieman vaikeampaa. Kevätkaudella on taas lähtenyt ihan hyvin rullaamaan, mutta maalintekoa jos saadaan yleisesti koko joukkueena vähän rennommaksi, niin hyvää tulosta tulee. Ollaan saatu paikkoja monessa pelissä ja hallittu, mutta ytimeen pitää päästä”, Laine sanoo.

Kuluvalla kaudella Laineen maalilukemat eivät miehen itsensä mukaan jää siihen 14:ään.

”Tänä vuonna tehdään enemmän, se on sovittu.”

Osta liput TUTO Hockeyn ja KeuPa HT:n väliseen kamppailuun TÄÄLTÄ! Heti KeuPa-ottelun jälkeen on TUTOn A-junioreilla peli ja Menestystarinat-päätyravintola jää auki myös sen ottelun ajaksi.

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää