TUTOlla kahden ottelun viikko Julkaistu ke 31 loka 08:30

TUTOlla kahden ottelun viikko

TUTO pelaa vielä kaksi ottelua ennen koko ensi viikon kestävää maajoukkuetaukoa, joka tuo turkulaisille kaivatun 12 päivän tauon peleistä.

TUTO pelaa viikon ensimmäisen ottelunsa keskiviikkona, kun se matkaa sarjanousija Kooveen vieraaksi legendaariseen Hakametsään. Tamperelaiset kyntävät parhaillaan synkässä kahdeksan ottelun tappioputkessa, joten kauden ensimmäisen keskinäisen kohtaamisen lukemin 2-5 voittanut TUTO lähtee keskiviikon otteluun selvänä ennakkosuosikkina.

Vaikka ennakkosuosikin viittaa asetellaankin tiukasti turkulaisten harteille, muistuttaa joukkueen maalivahti Julius Pohjanoksa siitä, ettei Mestiksessä ole tiedossa yhtäkään helppoa ottelua.

- Sarja on niin tasainen, että yhtään ei ole varaa jarrutella tai muuta, sillä vastustaja rokottaa välittömästi.

Lisämielenkiintoa Kooveen ja TUTOn väliseen otteluun tuovat tamperelaisten riveissä kiekkoilevat Kristian Tikka ja Santeri Sillanpää, joilta molemmilta löytyy kokemusta myös TUTO-paidasta.


Suunta ylöspäin

TUTO aloitti kautensa hieman yskähdellen, mutta viime aikoina joukkueen peli on asettunut tukevasti uomiinsa: edelliset kuusi ottelua ovat tuottaneet neljä voittoa, joiden myötä TUTO on noussut sarjassa jo viidennelle sijalle.

- Joukkueellakin alku oli hieman vaikea, mutta nyt ollaan päästy vauhtiin ja voittoja on ruvennut tulemaan, Pohjanoksa toteaa alkukaudesta.

Toista kautta putkeen Mestiksen valovoimaisimpiin tähtiin kuuluva 22-vuotias maalivahti kertoo myös oman kautensa kulkeneen käsi kädessä joukkueen esitysten kanssa.

- Pari ekaa peliä olivat hieman hankalia, mutta nyt oma peli tuntuu jo ihan hyvältä ja oma taso alkaa löytyä. Kovasti tehdään töitä, jotta käyrä jatkaa kasvuaan positiiviseen suuntaan.


Kohti ansaittua taukoa

TUTOn osalta viimeinen ottelu ennen maajoukkuetaukoa pelataan kuluvan viikon perjantaina (2.11.), kun kolmen ottelun vieraskiertueelle matkaava RoKi saapuu Marli Areenalle. Mestiksen yhdeksättä sijaa majoittavat rovaniemeläiset ovat tunnetusti nälkäinen joukkue, joka ei anna kaukalossa tuumaakaan periksi.

- Asenne pitää olla kohdallaan joka ilta, ja töitä pitää tehdä paljon. Meidän pitää pelata fiksusti varsinkin nyt, kun ukkoja on paljon sairastuvalla ja mennään pienellä kokoonpanolla. Viisikon tiiviys on todella tärkeää, sillä se takaa hyvän puolustus- ja hyökkäyspelin, summaa Pohjanoksa viikon otteluiden tärkeimpiä fokuspisteitä.

Maajoukkuetauko tulee TUTOn kannalta oivalliseen saumaan, sillä pian tauon jälkeen joukkueen kokoonpanon odotetaan täydentyvän niin Filip Vasasilla, Miro Mäkisellä, Topi Taavitsaisella, Nico Frimanilla, Niko Ahoniemellä kuin Henry Mäntylälläkin, jotka palaavat sairastuvalta kaukaloon.

Teksti: Jyri Sulander
Kuvat: Shaun Duncan

Keskiviikkoillan KOOVEE - TUTO kamppailun näet ilmaiseksi Kepit.TV:n kautta.

TUTOn seuraava kotiottelu perjantaina 2.11. klo 18:30. Liput edullisimmin ennakkoon TÄSTÄ.