TUTO voitti Peliitat lauantain jännitysnäytelmässä Julkaistu la 29 joulu 20:40

TUTO voitti Peliitat lauantain jännitysnäytelmässä

TUTO Hockey vei lopulta erittäin tasaisen kamppailun nimiinsä voittolaukauskisasassa

(1-1, 1-1, 1-1, 0-0, 1-0)

Ensimmäinen erä lähti liikkeelle hyvälle Mestis-ottelulle tunnusomaisesti kovalla sykkeellä ja vauhdilla. TUTO pääsi yrittämään ylivoimalla heti erän alkupuolella, mutta tämä jäi vielä yritykseksi. Ajassa 8:37 Nico Friman sai kiekon Peliittojen maalin edessä ja tyylikkään rystyn kautta taituroi TUTO:n ensimmäisen maalin. Molemmilla joukkueilla  oli hyviä paikkoja saada osumia aikaan, mutta vasta kun Miro Mäkiselle puhallettiin ajassa 16:13 jäähy kampituksesta, nähtiin seuraava häkin heilahdus. Peliittojen Atte Antinaho laukoi heti ylivoiman ensimmäisen varsinaisen vedon Samu Lonkilan selän taakse tyylikkään syöttöpelin jälkeen. Maalillaan hienosti torjunut Lonkila ei millään ehtinyt tähän vetoon enää mukaan. Erätauolle luisteltiin siis tasalukemin 1-1.

TUTO:lle jäi toisen erän alkuun reilut puolitoista minuuttia alivoimaa kärsittäväksi. Peliitat kävi lähellä johtomaalia, mutta videotarkastuksen lopputuloksena maalia ei syntynyt. Peliitat oli kuitenkin terävä seuraavalla ylivoimalla ja Pasi Kouvalaisen tarkka takakulmaveto liukui maalin Lonkilan patjan vierestä. TUTO:n tasoitusta saatiin odottaa aivan erän viimeiselle sekunnille saakka, kun Nuutti Viitasalon huikean tarkka yläkulmaveto upposi Peliittojen maaliin. Tämä onnistuminen kirjattiin Mestis-historiaan Viitasalon ensimmäisenä maalina TUTO:n paidassa. Mies on ottanut upeasti tonttinsa joukkueessa ja palkittiin tänään ansaitusti TUTO:n parhaana pelaajana.

Kolmannessa erässä TUTO pelasi todella hyvää peliä Peliittojen päädyssä ja pääsi painostamaan maalivahti Jasper Patrikaista monella vedolla. Tarvittiin lopulta Miro Mäkisen vahva suoritus ja peli oli TUTO:lle 3-2. Maali oli Miro Mäkiselle kauden kolmas. Peliitat pysyi hyvin mukana pelissä, vaikka TUTO:lla oli kolmannessa erässä pientä yliotettakin. Esimerkiksi Aaro Löyttymäen kaksiminuuttisen rangaistuksen aikana Peliitat ei saanut ylivoimapeliään käyntiin ollenkaan, vaan TUTO purki kaikki yritykset pois alueeltaan. Pahin tapahtui kuitenkin ajassa 56:12, kun Peliittojen Aapo Aholan tarkka yläkulmaveto heilautti TUTO-maalin verkkoa. Peli oli taas tasan, 3-3.

Varsinaisen peliajan päätyttyä tasalukemiin, mentiin jatkoajalle. Kumpikaan joukkue ei saanut maalia aikaan, joten siirryttiin jännittämään voittolaukauskisaa. Nyt punnittaisiin sairaana olevaa Julius Pohjanoksaa tuuraavan Lonkilan todellinen kantti. Ja mieshän kesti todella hienosti! Lonkilan taktiikkana oli tulla reilusti ulos maaliltaan ja näin jättää Peliittojen vetäjälle mahdollisimman vähän vetotilaa. Taktiikka toimi erinomaisesti, eikä Peliitoilta löytynyt viidestä vetäjästä kuin yksi onnistuja, varsinaisella peliajallakin osunut Antinaho. TUTO:n ei tarvinnut käyttää kuin neljää vetäjää, joista Kurtis Mclean ja Aaro Löyttymäki eivät tällä kertaa onnistuneet, mutta Sami Salminen ja jäätävän tyylikkään yläkulmavedon sisään laittanut Nico Friman olivat vuorenvarmoja viimeistelyssään.

Loppulukemat siis todella tasokkaan ja jännittävän pelin päätteeksi kotijoukkue TUTO:lle 4-3. Ottelu oli jo kuudes voitto TUTO:lle peräkkäin. Yleisökin palkitsi joukkueen hyvällä kannustamisella, sekä saapumalla paikalle runsaslukuisena, 1258 henkeä! TUTO Hockey kiittää ja toivottaa kaikille kannattajilleen erinomaisen hyvää uutta vuotta 2019!

Teksti: Juho Koli

Kuva: Shaun Duncan

Videolla päävalmentajien sekä Peliittojen Hensri Ruotsalaisen ja TUTOn Nuutti Viitasalon kommentit pelin jälkeen:

TUTOn maalit ottelusta:

Pelit jatkuvat Kupittaalla taas perjantaina 4.1. klo 18:30, jolloin vastustajaksi saapuu SaPKo.

Edulliset liput löydät täältä!