TUTO voittaa ja jatkaa yhdeksän pelin pisteputkessa

TUTO Hockey – Peliitat 

3-1 (1-0, 0-0, 2-1)

TILASTOT

Keskiviikkoillan pelissä kamppailtiin tärkeistä sarjapisteistä, kun TUTO kohtasi Heinolan Peliitat Marli Areenalla. TUTO taistelee pudotuspelien kotiedusta ja vierasjoukkue puolestaan runkosarjan kahdeksannesta sijasta ja pääsystä pudotuspeleihin. Kotijoukkue onnistui kairaamaan pisteet kotiin illan tasaväkisestä ottelusta numeroin 3-1.

TUTO tuli otteluun reippaalla jalalla. Ensimmäinen erä ehti vanheta reilun minuutin, kun Niko Ahoniemi pääsi irtautumaan valkopaitojen puolustuksesta ja iski kiekon varmasti Peliittojen maalivahti Sami Sunin ohi. Toiseen erään lähdettiin TUTOn johtaessa 1-0. Molemmat joukkueet jäähyilivät vuorotellen, mutta numerot taululla pysyivät samoina erän loppuun.

Kolmannessa erässä rikkomiset jatkuivat, ja TUTOn Juho Mäkelä pääsi yrittämään rankkaria onnistumatta kuitenkaan maalin teossa. Kotijoukkue pääsi hetken päästä pyörittämään ylivoimaa, kun Peliittojen Stanislav Vrhel otti kaksi minuuttisen selästä taklaamisesta. Tällä kertaa Mäkelä ei erehtynyt, vaan ohjasi ylivoimalla Jere Karlssonin ja Erik Embrichin syötöistä pelivälineen vieraiden maalin perukoille.

Tunteet alkoivat lämmetä erän loppua kohti, ja nahistelujen päätteeksi Peliitat pääsi ylivoimalle. Vierasjoukkue rikkoi kuparisen, kun Pasi Kouvalainen osui Conrad Mölderin selän taakse. Aivan erän lopussa TUTO pääsi vielä ylivoimalle, tyrehdyttäen vieraiden kirin. TUTOn KHL-vahvistus Alexander Nikulin onnistui kuittaamaan komealle pistesaldolleen myös uransa ensimmäisen Mestis-maalin ajassa 59.23. TUTO vei kamppailun numeroin 3-1 ja jatkaa yhdeksän ottelun pisteputkessa taistelusta pudotuspelien kotiedusta.

Viikonlopuksi TUTO-karavaani lähtee vieraskiertueelle, kun perjantaina vastaan tulee Iisalmen Peli-karhut ja lauantaina Kajaanin Hokki.

TUTOn seuraava kotiottelu pelataan perjantaina 21.2., kun vastaan saapuu KOOVEE. Hanki liput ennakkoon tästä.

Ottelukooste ja haastattelut löytyvät alempaa. 

A-nuorille tiukka tappio Tampereella

TUTOn A-nuoret pelasivat tänään viikon ainoan ottelunsa, mutta eivät kartuttaneet pistesaldoaan vieraissa Ilvestä vastaan. Ilves vei ottelun nimiinsä 3-2.  TUTOn maaleista vastasivat Valtteri Virtanen ja Roope Kallio.  

OTTELUKOOSTE

 

LEHDISTÖTILAISUUS

HAASTATTELU 

SEURAAVA KOTIOTTELU

 

 

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää