TUTO teurasti LeKin Lempäälässä

LeKi – TUTO Hockey

1-10 (1-2, 0-3, 0-5)

Tilastot

TUTO Hockey ja LeKi kohtasivat tänään toisen kerran vuorokauden sisään, kun revanssiviikonlopun toinen osa pelattiin Lempäälässä. LeKi oli ottelussa lopulta täysi vastaantulija ja pisteet lähtivät Turkuun 1-10 murskalukemin.

TUTO aloitti ottelun nihkeästi ja otti heti erän kärkeen kaksi jäähyä, kun sekä Juuso Honka että Anrei Hakulinen ottivat vuorollaan kaksiminuuttisen. Toinen jäähyistä kostautuikin lopulta, kun ajassa 4:10 Juha Tarkkanen pääsi siirtämään kiekon Markus Korkiakosken ja Otto Rädyn esityöstä vapaasti Kimmo Meriläisen vartioimaan TUTO-maaliin.

Avausmaalin jälkeen vierailija TUTO otti pelin haltuunsa ja alkoi luoda tilanteita LeKin maalille. Painostus toi tulosta pelikellon näyttäessä 8:44, kun Aki Keinänen laukoi Tuukka Pulliaisen aloitusvoiton jälkeen kiekon suoraan LeKi-veskari Jarno Laitisen selän taakse. Maali oli eilen loukkaantumisensa jälkeen takaisin TUTOn kokoonpanoon palanneelle Keinäselle jo toinen paluunsa jälkeen.

Ajassa 10:14 iski kapteeni Antti Virtanen. Mikko Lehtonen toimitti oikeaoppisesti kiekkoa maalille ja Virtanen hoisi loput, 1-2. Loppuerä oli maaliton ja TUTO lähti tauolle ansaitussa johtoasemassa.

TUTO ratkaisi toisessa erässä

TUTO tuli toiseen erään väkevästi ja pääsi ajassa 20:52 ylivoimalle, kun Mika Niemi otti kiinnipitämisjäähyn. Jäähyn aikana nähtiin illan näyttävin maali, kun tuttu trio iski. Anrei Hakulinen ja Tuukka Pulliainen alustivat Aki Keinäselle paikan maalin eteen, eikä Keni erehtynyt. Keinänen vei Jarno Laitisen täysin vipuun ja siirsi kiekon tyhjään häkkiin.

Kotijoukkue LeKi pääsi TUTOn osuman jälkeen kokeilemaan kahdesti ylivoimansa tehokkuutta, mutta turkulaiset pelasivat hyvää alivoimaa, eikä lempääläläisten kavennusosuma ollut lähelläkään. Tapettujen alivoimien jälkeen oli TUTOn vuoro pelata ylivoimaa, kun Mika Niemi passitettiin jälleen jäähylle. Valkoisissa vieraspaidoissaan pelannut turkulaisryhmä oli jälleen tehokas ja peli oli ajassa 34:47 jo 1-4. Tällä kertaa maalin edestä kiekon reppuun siivosi Olli-Pekka Heinimäki, syöttäjinä Hakulinen sekä Miika Franssila.

LeKin selkärangasta kuului Heinimäen osuman jälkeen napsahdus ja vain puolisen minuuttia myöhemmin peli oli jo 1-5. Antti Pusa ja Aleksi Rutanen pelasivat kiekon toiseen aaltoon Mikko Lehtoselle, jonka ranne puhui tarkasti jo toista iltaa putkeen. Toinen erä oli täydellisesti TUTOn, eikä Kimmo Meriläinen joutunut torjumaan kuin neljästi.

Päätöserässä murskajaiset

Kolmannessa  erässä nähtiin vain yksi joukkue. TUTO latasi kiekon peräti viidesti Jarno Laitisen selän taakse. Ajassa 41:27 Ville-Vesa Vainiola vapautti Antti Pusan maalintekoon ja Pusa viimeisteli varmasti, 1-6. Vierailijoiden seitsemäs maali oli Juuso Hongan käsialaa ja sen syntyaika oli 47:27. Pelikello näytti 48:03, kun Anton Kokkosta rikottiin läpiajossa ja mies pääsi ampumaan rangaistuslaukausta. Rankkari ei kuitenkaan mennyt täysin suunnitelmien mukaan ja kiekko karkasi kahdesti Kokkosen lavasta, ei maalia.

LeKistä ei ollut TUTOlle kolmannessa erässä mitään vastusta ja ajassa 52:32 turkulaiset pääsivät Sami Laakson ja Nestori Lähteen jäähyjen myötä pelaamaan kahden miehen ylivoimaa. Ylivoima tuotti tulosta, kun Aki Keinänen latasi kiekon takayläkulmaan ja viimeisteli samalla hattutemppunsa. Syöttäjinä osumaan olivat Antti Virtanen ja Tuukka Pulliainen.

TUTOn yhdeksäs osuma oli myöskin ylivoimamaali ja sen viimeisteli Aleksi Rutanen Anton Kokkosen ja Antti Pusan syötöstä. Murskaavat loppulukemat olivat lopulta peräti 1-10, kun Aleksi Sillanpää iski kiekon vielä kerran häkkiin 17 sekuntia ennen loppusummeria. TUTOn täysin ylivoimainen kolmen pisteen voitto tuli täydelliseen paikkaan, kun samalla Sport hävisi oman ottelunsa. Näin ottelun sarjaa johtavaa Sportia vähemmän pelannut TUTO on enää seitsemän pisteen päässä vaasalaisista.

TUTOn päävalmentaja Ismo Lehkonen oli suojattiensa peliin kokonaisvaltaisen tyytyväinen.

”Joukkue puolusti oikein hyvin ja kun kiekollinen peli alkaa kulkea ikään kuin ”flowna”, niin tulos voi olla tällainen. Kolmas erä oli meiltä niin sanotusti aikuisurheilumainen, kun lukemista huolimatta ei nostettu jalkaa kaasulta missään vaiheessa”, kehui Ika.

 

TUTO Hockeyn seuraava ottelu pelataan ensi viikon keskiviikkona Marli Areenalla, kun vieraaksi saapuu Heinolan Peliitat. Osta otteluliput edullisemmin ennakkoon TÄSTÄ!

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää