TUTO nappasi täydet pisteet LeKiltä

TUTO Hockey – LeKi, 4-1 (2-1, 2-0, 1-2) TILASTOT

Yleisöä: 1899

TUTO ja LeKi tahkosivat perjantaina lähes 65 minuuttia maaleitta, kunnes Jesse Jyrkkiö ratkaisi voiton lempääläisille. Edellisen illan raskas peli tuntui näkyvän ainoastaan LeKin otteissa, sillä niin paljon paremmalla jalalla tuli TUTO Marli Areenan jäälle.

– Kaikkemme tehtiin, pelaajat valmistautuivat niin hyvin kuin voivat ja valmennus teki kaikkensa. Tänään se ei riittänyt, se on pakko tunnustaa. Kaveri oli parempi, LeKin päävalmentaja Miikka Kuusela ynnäsi.

– Tulkaa tänne Marli Areenalle, mikäli haluatte nähdä hyvää jääkiekkoa, Juhani Tamminen kehaisi.
Antti Virtanen on pelannut häikäisevällä tasolla läpi kauden, mutta lauantaina oli yksi niistä illoista, kun tuntui, että mies pystyy tekemään kentällä ihan mitä haluaa. Kapteeni Virtanen kerrytti tehopistekassaansa LeKin kustannuksella neljällä pisteellä.

Pelikieltonsa kärsinyt Derek Famulare oli täynnä virtaa ja energiaa päästessään takaisin kaukaloon. Tämä konkretisoitui avausmaalin muodossa heti TUTOn ensimmäisen ylivoiman aikana. Famulare ampui suoraan syötöstä tarkan vedon verkon perukoille.

Antti Virtanen puolestaan viimeisteli todella näyttävästi seuraavan osuman. Virtanen katkaisi vastustajan syötön ja harhautti lempääläispuolustuksen ja maalivahti Mikko Pätsin sivuun, ennen kuin heitti kiekon tyhjään rysään.

Jesse Jyrkkiö onnistui kaventamaan ylivoimalla erätaukotilanteeksi 2-1. Ensimmäinen erä oli kokonaisuudessaan isäntien hallussa.
 

Antti Virtanen teki lauantaina kaukalossa käytännösä mitä tahtoi. Tehot 1+3 puhuvat puolestaan.

 

ANTTI VIRTASEN SHOW

Toisessa erässä TUTO lisäsi löylyä jo ennestäänkin lämpimään lauantai-iltaan maalien muodossa. Ville-Vesa Vainiola tykitti kolmannen ja Mikael Aaltonen runttasi ylivoimalla irtonamun väkisin sisään.

Lämpöä oli myöskin parivaljakon Aki Keinänen ja Atte Pentikäinen otteissa. Jo perjantain ottelussa kaksikolla oli jatkuvasti asiaa toisilleen ja sama linja jatkui myös lauantaina. Toisessa erässä miehet painivat kahteen otteeseen, joista jälkimmäisestä molemmat passitettiin viilentymään jäähypenkille.

Juhani Tamminen otti aikalisän kolmannen erän alkuminuuteilla, kun LeKi oli kaventanut numerot 4-2:een. Lempääläiset saivat maalistaan lisää virtaa ja uskoa tekemiseensä, vaikka olivat kaksi ensimmäistä erää täysin kotijoukkueen jyrän alla.

Kiri jäi kuitenkin lyhyeksi TUTOn ykkösketjun iskiessä isäntien viidennen maalin. Antti Virtanen oli kentän kuningas ja pienellä tuurilla mies olisi voinut tekaista pari maalia lisää.

– Taito riitti, jalkanopeus riitti ja paineistus riitti. Tänään se palkittiin kolmella pisteellä, Tamminen päätti.

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää