TUTO nappasi hienon voiton kotiyleisön edessä ja varmisti pudotuspelipaikan

TUTO Hockey – Peliitat

5-2 (1-1, 2-0, 2-1)

Tilastot

TUTO otti hienon peliesityksen jälkeen täyden pistepotin, kun Peliitat kaatui numeroin 5-2. Voiton myötä varmistui myös, että Kupittaalla pelataan pudotuspelikiekkoa.

TUTO oli isäntä kaukalossa läpi avauserän, vaikka Peliitat pääsikin iskemään avausmaalin läpiajosta. Ansaittu tasoitus syntyi kuitenkin vielä ennen erätaukoa, kun Hannu Kuru osui ylivoimalla.

”Eka erä meiltä loistavaa jääkiekkoa. Jokainen jätkä pelasi hyvin joukkueelle ja kiekko liikkui. Ei herpaantunut ote, vaikka vastustaja tekikin avausmaalin”, totesi TUTOn päävalmentaja Miika Elomo.

Toisessa erässä turkulaiset karkasivat kahden maalin karkumatkalle, kun Topi Taavitsainen ja Jasper Lindsten osuivat lyhyen ajan sisään.

”Meille oli iso peli tänään ja nyt voidaan sanoa, että TUTO on playoffeissa. Se on fakta”, kommentoi Miika Elomo.

Peliitat laittoi pelin vielä tiukaksi päätöserässä, kun Eetu Elo kavensi illan toisellaan lukemiksi 3-2. Miikka Tuomainen iski läpiajosta kuitenkin helpottavan osuman ja päästi TUTOn jälleen kahden maalin karkumatkalle. Lopullisen niitin iski tyhjään maaliin Teemu Elomo.

”Viisi maalia tänään ja paljon on puhuttu maalinteko-ongelmasta, mutta kahteen viime peliin 11 osumaa. Päästetty on kaksi per peli niin mallikkaalla tasolla ollaan”, Elomo sanoi.

Kalle Moisio viihdytti ilmaveiviyrityksellään

TUTOn parhaimmistoa oli keskiviikkona ehdottomasti kaksi maalia syöttänyt Kalle Moisio, joka innostui hakemaan ilmaveiviäkin päätöserässä.

”Ei ollut ihan parasta TUTOa tänään, turhaan roiskittiin eikä oltu ihan ytimessä, mutta saatiin paikoista iskettyä sisään. Hyvä voitto”, kommentoi Moisio.

”Ei ihan niin silkkiset kädet ollutkaan, mitä luulin”, naureskeli TUTO-hyökkääjä epäonnistunutta ilmaveiviään.

TUTOn pelit jatkuvat lauantaina, kun vieraaksi Kupittaalle saapuu JYP-Akatemia.

”Hyvät verryttelyt tähän ja huomenna jämäkkä treeni. Sen jälkeen katseet kohti loppuviikkoa”, totesi Moisio.

TUTO pahoittelee tuotteiden riittämättömyyttä

Keskiviikon ottelussa oli hienosti 1989 katsojaa. Katsojien harmiksi kioskeista loppuivat kuitenkin tuotteet ennen aikojaan. TUTO pahoittelee tapahtunutta ja ottaa virheestään opiksi tulevaisuudessa. 

”Aurinkoakin tarkempi yleisömäärän ennustus meni tänään pieleen. Olemme erittäin pahoillamme tapahtuneesta. Toivomme, että lehtereet täyttyvät jatkossakin ja joukkue saa ansaitsemansa tuen”, pahoittelee TUTO Hockeyn toimitusjohtaja Dani Aavinen.

”Hyvitykseksi tapahtuneesta virheestä tarjoamme lauantain (5.3.) JYP-Akatemia-ottelussa lihapiirakan 2:lla nakilla koko ottelun ajan ’Hulluun hintaan’ 3,50 (norm. 5,00 euroa). Lupaamme myös ottaa virheestä opiksemme, joten syötävää riittää lauantaina loppuvihellykseen asti.”

TUTOn pelit jatkuvat Marlia Areenalla lauantaina 5.3. klo 17.00, kun vieraaksi saapuu JYP-Akatemia. Tule kannustamaan TUTO voittoon. Ennakkoon liput voit ostaa TÄSTÄ!

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää