Otteluraportti: TUTO jäi pisteittä Hakametsässä Julkaistu to 18 maalis 21:11

Otteluraportti: TUTO jäi pisteittä Hakametsässä

KOOVEE – TUTO 4 – 2 (2-0, 0-0, 2-2)

Tilastot

KOOVEE oli vahvempi runkosarjan viimeisessä keskinäisessä kohtaamisessa. TUTOn avausmaali antoi odottaa itseään aina kolmannen erän viime minuuteille. Illan ottelu oli tärkeä molemmille joukkueille, koska ne taistelivat vielä suorasta paikasta puolivälieriin.

Ottelun ensimmäisessä erässä maalinteon aloitti KOOVEEN Eemeli Mäki pelin kuudennella minuutilla. TUTO pääsi yrittämään tasoitusta ylivoimalla erän lähestyessä puoliväliä. Onnistuja löytyi kuitenkin KOOVEEn riveistä, kun Jeremi Wehmas pääsi laukomaan maalin edestä ohi Kari Piiroisen. TUTO joutui puolestaan kuluttamaan jäähypenkkiä, alivoimasta selvitiin takaiskuitta. Erässä ei nähty enempää tilastomerkintöjä, joten erätauolle lähdettiin kotijoukkueen 2-0-johtoasemissa.

Toisen kolmanneksen edetessä tilanteita syntyi tasaisesti molemmissa päissä, mutta numerot taululla pysyivät samana. Erän loppu sujui turkulaisten hallinnassa, mutta nolla säilyi TUTOn maalisarakkeessa. Mikke Levo ja taistelupari Joona Korhonen ehdittiin passittamaan vielä jäähylle muutama sekunti ennen summeria.

TUTO lähti kolmanteen erään hakemaan tasoitusta. KOOVEE kiri kuitenkin johtoaan ylivoimamaalilla turkulaisten jäähyn aikana, kun erä oli ylittänyt puolivälinsä. Ottelun lähestyessä viimeisiä minuutte Piiroinen luisteli pois maaliltaan ja saman tien Saku Salminen rikkoi TUTOn kuparisen ajassa 56.09. Kauaa ei kuitenkaan päästy nauttimaan TUTOn maalista, kun KOOVEE iski jälleen kiekon turkulaisten verkkoon. TUTO sai vielä kuudella kenttäpelaajalla kirin aikaiseksi Jesper Larinmaan iskiessä ylivoimalla taululle numerot 4-2. Loppurutistus ei kuitenkaan riittänyt, ja KOOVEE vei ottelun nimiinsä. Häviön myötä TUTOn mahdollisuudet suoraan välieräpaikkaan hupenivat, joten paikkaa haetaan villikorttikierrokselta.

TUTO jatkaa pelejään huomenna perjantaina 19.3., kun vieraaksi Marli Areenalle saapuu FPS. Ottelu alkaa klo 18.30 ja se on seurattavissa Ruutu+-palvelussa.

Ottelun huippuhetket: