TUTO isännöi Suomen Cupin ottelua Paimiossa perjantaina

TUTO Hockey aloittaa Suomen Cup urakkansa perjantaina Peliittoja vastaan. TUTO ja Paimion Haka järjestävät ottelun yhdessä, jonka myötä se pelataan Paimion OP-Areenalla.

Tarkoituksena on jalkauttaa vauhdikas ja viihdyttävä Mestis-kiekko myös paimiolaisten nautittavaksi. Seurojen välisellä yhteistyöllä pyritään siihen, että ottelutapahtuma olisi onnistunut. Onnistunut tapahtuma toisi taloudellisen hyödyn ottelutapahtuman järjestäjänä toimivalle Paimion Hakalle. TUTO Hockey pääsee puolestaan näyttämään Mestis-kiekon parhaat puolet sekä pelaamaan aavistuksen verran isomman yleisön eteen.

TUTO Hockeyn ottelutapahtumavastaava Janne Ollila on tyytyväinen, kun TUTO pääsee pelaamaan Paimiossa Suomen Cupia.

-Olemme tehneet kesän ajan tiivistä yhteistyötä PaiHan kanssa tapahtuman järjestämiseksi. Meille tämä on pitkän suunnittelun tulos. Olemme jo vuosia puhuneet, että harjoitusottelut pitäisi viedä naapurikuntiin, jossa Suomen Cupin ja harjoitusotteluiden vetovoima on hieman korkeampi. Lisäksi hallit ovat pienempiä kuin meidän kotoinen Marli Areena, joten näissä otteluissa saadaan varmasti hyvä tunnelma halliin. Samalla pääsemme näyttämään paikan päälle, mitä Mestis-kiekko on parhaimmillaan. Uskallan väittää, että otteluiden viihdearvo on yhdessä Nuorten SM-liigan kanssa tällä hetkellä Suomen korkeinta.

”Hienoa päästä kotiin”

Paimiolaislähtöinen hyökkääjä Waltteri Saaristo liittyi TUTO Hockeyn vahvuuteen keväällä. TUTO on harjoitellut yhdessä jäällä kuukauden päivät, kun Suomen Cup ensi viikon lopulla alkaa. Saariston kokemukset ensiaskelista Mestiksestä on positiiviset.

-Meno joukkueen mukana on maistunut kyllä hyvältä. Olemme menneet viime viikot todella kovaa treeneissä. Onkin hyvä, että nyt päästään mittaamaan tasoa Suomen Cupissa. Se on meille hyvä kenraali ennen varsinaisen kauden alkua, ja olisihan siinäkin kiva edetä aina päätyyn asti.

Saaristolle Suomen Cup tuo myös lisämausteen, kun ensimmäinen kotipeli pelataan Paimiossa, josta hän on itse lähtöisin.

– Onhan se hienoa päästä pelaamaan täällä. Viime kerrasta on kuitenkin vierähtänyt jokunen vuosi.

Katsojille Saaristolla on selkeä viesti perjantain ottelusta.

-Ei muuta kuin hallille katsomaan laatulätkää!

Suomen Cup

TUTO Hockey – Peliitat

perjantaina 6.9. klo 18.30

OP-Areena, Paimio

TUTO Hockeyn on voitettava perjantain ottelu, jotta mahdollisuudet Suomen Cupin jatkopaikkaan säilyy.

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää