TUTO Hockeyn A-junnuilla plakkarissaan jo kuusi perättäistä voittoa

Valmentajanvaihdoksista ollaan yleensä montaa mieltä. TUTO Hockeyn A-junnujen kohdalla kolmisen viikkoa sitten toteutettu vaihdos on ollut kuitenkin kuin Midaksen kosketus. Ilkka Saarelan komennossa joukkue on edennyt voitosta voittoon kuin höyrykone. Kipakan pakkasen ryydittämässä sunnuntai-illassa Hyvinkään Jää-Ahmat oli loppujen lopuksi vastaantulija kun turkulaisjoukkue nappasi taas arvokkaat pisteet ja venytti samalla voittoputken jo kuuteen otteluun. Voitto turkulaisille kirjattiin maalein 5-2.

Harvoin ainakaan ottelun alussa nähdään niin yksipuolista prässiä kuin mitä nähtiin TUTO Hockeyn ja Jää-Ahmojen välisessä ottelussa. Kiekko pyöri lähes yksinomaa hyvinkääläispäädyssä mutta ihan Hyvinkään keskustaan kiekkoa ei saatu toimitettua, Kytäjän nurkille korkeintaan. Erän edetessä myös puntit tasapainottuivat ja vieraillekin alkoi järjestyä paikkoja, jopa sellaisia että TUTO-veskari Kimmo Meriläisen piti tehdä tosissaan hommia varjellakseen punaisella maalattujen metalliputkien väliin jäävää aluetta. Puolisentoista minuuttia ennen erätaukotörähdystä TUTOn Joonas Larinmaa siirsi ylivoimalla kotijoukkueen johtoon. Maalin merkitys oli oleellinen sillä avausmaalin syntyminen rauhoitti ainakin hetkeksi Ilkka Saarelan suojattien kokonaisotetta.

Toisen erän alku oli kuin toisinto ensimmäisestä erästä. Kotijoukkue raastoi herkeämättä ja kiekko kulki mallikkaasti sinipaidalta toiselle. Sitä uutta vapauttavaa maalia ei kuitenkaan saatu aikaiseksi. Noin kuuden minuutin kohdalla ottelu sai ihan uudenlaista ulottuvuutta kun tutolaisia kökötti jäähyboksissa kaksin kappalein ja vielä samanaikaisesti. Mainittavaa ylivoimaa hyvinkääläiset eivät kuitenkaan saaneet rakennettua. Vaikka alivoima saatiinkin tapettua nakuttelivat vieraat matsin tasoihin ajassa 28.51. Lähes siniviivalta lähtenyt kuti viuhui ohi Meriläisen jopa helpohkon oloisesti. Tasoitusmaalin jälkeen ottelu sai tahkoamismaisen luonteen. Tahkoamisvaiheen jälkeen puolestaan alkoi pieni maalikarkelointi. TUTOn Matias Lehtinen vei kotijoukkueen johtoon ja vain pieni tovi ehti kulua kun Joonas Larinmaa ylivoimalla nakutteli taululle luvut 3-1. TUTOn maalista ehti kulua vain yhdeksän sekuntia kun Jää-Ahmat kavensi helponoloisesti liruneella maalilla.

Ratkaisu

Toisen erän loppupuolella tekemällään maalilla Jää-Ahmat sai pidettyä itsensä edellleen pelissä mukana ja luonnollisesti vain yhden maalin ero loi säpinällisen pohjan kolmanteen erään. Pelitapahtumien valossa erän alku oli kuitenkin niin sanotusti yhteen maaliin pelaamista. Kotijoukkueella oli tukuttain namuja paikkoja taputella peli mutta kun ei niin ei. Ratkaisun makua ja tutolaisittain maiskuteltuna hyvää sellaista alkoi olla ilmassa kun Viljami Vahlsten nosti avopaikasta pikkumustan hyvinkääläiskassiin. Miro Kivisen tekemä viides maali vapautti hommaa jo lopullisen tuntuisesti. Kivisen maali oli ottelun viimeinen maali.

Kuudennen perättäisen voittonsa ansiosta TUTO Hockeyn A-junnuilla pullat ovat ainakin mukavasti paistovalmiina. Sijoitus on neljäs kun karsintasarjaa on jäljellä neljä kierrosta. Kotiottelut karsintasarjan osalta on oteltu ja vieraissa kohdataan HPK Team, K-Vantaa, KOOVEE ja ennen kaikkea kohdataan tulevana lauantaina Naantalissa VG-62. Tuon ottelun voittamalla TUTO Hockeyn osakkeet edetä varsinaiseen Nuorten Mestikseen ovat jo varsin mukavalla mallilla.

Ottelun tilastot

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää