TUTO Hockey valloitti Lempäälän ja fanien sydämet Julkaistu la 17 marras 21:32

TUTO Hockey päätti kolmen ottelun härkäviikon vieraspeliin Lempäälässä. Viikko sai makean päätöksen, kun runsas lukuisen TUTO-kannattajaryhmän riemuksi Markus Mäkinen laukoi 2-1 voittomaalin kolmannessa erässä ja varmisti kolme pistettä Turkuun.

 

Lempäälän pieni kaukalo ja edellisten otteluiden tulokset olivat terävöittäneet kummankin joukkueen äärimmäisen tarkkaan peliin. Avauserässä maalipaikat olivat kortilla, vaikka molemmat joukkueet pääsivät kokeilemaan ylivoiman tehokkuutta, LeKi jopa 5-3 vastaan. Ylivoimat eivät tulosta tuottaneet, mutta erän puolivälin jälkeen kotijoukkueen Miikka Männikkö pääsi kuitenkin yllättämään TUTO Hockeyn maalilla jälleen vakuuttavasti pelanneen Tommi Virtasen. Maalin jälkeen vuorossa oli tuttu näky, kun Juhani Tamminen otti aikalisän. Sen tuoma herätys toi jälleen lisää virtaa turkulaisten luistimiin.

 

”Joukkue osoitti luonnetta, josta olen erittäin tyytyväinen. Meillä oli eilen erittäin kuluttava kärkiottelu, jonka seurauksena kokoonpanot menivät vielä uusiksi. Tästä huolimatta pystyimme kääntämään tästä ottelusta erittäin tärkeät pisteet. Oma merkittävä roolinsa oli meidän upeilla kannattajillamme, joita oli saapunut paikalle ilahduttavan paljon. Joukkue todella arvostaa saamaansa tukea” Kommentoi Tamminen heti pelin jälkeen.

Pulliaisen kuivakausi päättyy 
Toiseen erään saapui sisuuntunut vierasjoukkue. Taka-ajon ruumiillistuma oli 2. kenttään nostettu Markus Mäkinen, joka repi ja raastoi, haastoi ja laukoi ympäri kenttää sekoittaen täysin LeKin pelin. Varsinkin erän ensimmäinen kymmenminuuttinen oli vahvaa turkulaispyöritystä, josta palkinto saatiin Tuukka Pulliaisen tasoitusmaalin muodossa. Pulliainen sai pitkän kuivan kauden päätökseen, kun Aki Keinänen tarjosi erinomaisen syötön maalin takakulmalle. Maalin jälkeen oli LeKin vuoro ottaa aikalisä. Sen jälkeen peli tasoittui hieman ja LeKi sai omat paikkansa maalintekoon. Erätauolle lähdettiin kuitenkin 1-1 lukemista, kun molempien joukkueiden maalivahdit jatkoivat erinomaisia otteita.

 

Betoni kestää, Mäkinen maalaa
TUTO Hockey sai kolmanteen erään lentävän lähdön, kun pirteästi koko ottelun pelannut kakkoskenttä pääsi 3-1 ylivoimahyökkäykseen. Sen seurauksena Pulliainen tarjoili Keinäselle erinomaisen paikan, jonka LeKin maalissa torjunut Ville Kolppanen vielä pysäytti. Tilanteesta seuranneen reboundin siirsi verkon perukoille kuitenkin ottelun yksi näkyvimmistä hahmoista Markus Mäkinen. Heti maalin jälkeen ykköskentän Jesse Winchester ja Antti Virtanen olivat päästä ylivoimahyökkäykseen, lopulta tilanne kuitenkin kuihtui paitsioon. Tämän jälkeen ote siirtyi taka-ajoon joutuneelle LeKille. TUTO taisteli äänekkään kannattajaryhmänsä kannustamana hienosti ja suuremmalta paineelta vältyttiin. Lopusta piti huolen ottelun toinen TUTO-hahmo Tommi ”Betoni” Virtanen, joka oli jälleen itse varmuus maalilla. 

 

”Kakkoskenttämme oli tänään meidän näkyvin kokonaisuus, joka sai palkinnoksi kaksi tärkeää onnistumista hyökkäyspäässä. Tommi Virtanen oli myös maalilla erinomainen. Nostan hattua myös kokoonpanoon nostetuille Heinimäelle ja Öfverströmille, jotka pelasivat hyvän pelin. Winchester sopii joukkueeseemme päivä päivältä paremmin. Tänäänkin hän teki valtavasti töitä Antti Virtasen kanssa ja auttoi osaltaan että meidän alivoimamme toimi erinomaisesti (6 jäähyä – ei yhtään maalia LeKille). Tämä on tärkeää, sillä meidät on selvästi huomattu. Tänäänkin olimme aktiivisempi joukkue, mutta silti vastustaja pääsi pelaamaan ylivoimaa kuudesti ja me vain kerran.”

 

”Summa summarium meillä on nyt 40 pistettä 21 ottelusta. Olemme siis aikataulua edellä. Se kertoo puolestaan siitä, että tämä joukkue on jatkanut kehittymistään.”

 

TUTO Hockeyn seuraava kotiottelu perjantaina 23.11. klo 18.30 Marli Areenalla. TUTO Hockey - SaPKo. Osta lippusi edullisesti ennakkoon tästä.