TUTO Hockey kiinnitti valmentajan ja kuusi pelaajaa

Hermanni Vidman vahvistaa TUTO Hockeyn valmennustiimiä. Pelaajistoon kiinnitettiin viisi hyökkääjää ja yksi puolustaja. TUTOlla on kasassa nyt 26 pelaajasopimusta alkavalle kaudelle.

TUTO Hockeyn valmennustiimin uusin jäsen on Hermanni Vidman.
Vidman, 34, siirtyy TUTO-valmennukseen Turun Palloseuran A-junioreista. Vidmanilla on tilillään pelaajana yli sata SM-liigaottelua.

– Alunperin oli puhetta jatkosta TPS:n A-junioreihin. Kun TUTO tarjosi mahdollisuutta lähteä
mukaan kokeneen huippuvalmentajan (Lehkonen) tiimiin, päätös oli lopulta melko helppo.
Haluan eteenpäin valmentajana ja tämä on minulle hieno mahdollisuus, kertoi Vidman.

Mielenkiintoisia pelaajia kokoonpanoon

Puolustaja Mikko Lehtonen siirtyy TUTO:n riveihin TPS:stä koko kauden mittaisella
lainasopimuksella. Lehtonen on pelannut urallaan 25 SM-liigaottelua.

-Olen ollut TUTOn mukana noin kaksi viikkoa ja homma on toiminut hienosti. Harjoittelu on
ollut positiivisella tavalla erilaista ja heikkouksia on pyritty kehittämään. Tavoitteena
alkavalla kaudella on pelata alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, kertoo Lehtonen.

Niko Palonen siirtyy puolestaan TUTO-paitaan Ukrainan pääsarjasta. Oikealta laukova Isokokoinen hyökkääjä oli TUTOn mukana harjoitusringissä jo viime kesänä. Silloin sopimus jäi kuitenkin syntymättä.

– Kausi Ukrainassa kasvatti henkisesti ja fyysisesti. Siellä treenattiin todella kovaa,
vapaapäiviä ei juurikaan tunnettu. Viime vuonna käväisin TUTOssa ja tällä kertaa onneksi
päästiin sopimukseen. Elmo Aittola otti minuun yhteyttä ja päätös oli minulle helppo tehdä,
Palonen pohtii.

Uusina pelaajina joukkueeseen liittyvät myös Mikael Salmivirta, Henri Ruotsalainen ja
Paulus Rundgren. Salmivirran sopimus on 1+1-vuotinen ja Rundgrenin sopimus sisältää
try-outin.

TUTO ja Kokkonen jatkosopimukseen

Seuran oma kasvatti Anton Kokkonen, 23, jatkaa TUTOssa myös tulevalla kaudella.
Kokkosen sopimuksen myötä TUTOlla on kasassa 26 pelaajasopimusta alkavalle
kaudelle.

TUTO-kortin kevätkampanjaa on jäljellä vielä kaksi päivää (14.6. asti). Hanki korttisi nyt ja saat sen 95 eurolla! 15.6. alkaen kortin hinta on 130 euroa. TUTO-kortin voit hankkia TUTOn verkkokaupasta, jonne pääset tästä

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää