TUTO Hockey halukas ostamaan jäähallin

Eilen nousi julkisuuten tieto (TS/Jani Mesikämmen), jonka mukaan TUTO Hockeyn pääomistajat olisivat jättäneet kaupungille tarjouksen Kupittaan monitoimihallin ostamisesta. TUTO Hockeyn hallituksen puheenjohtajan Mikko Lehtisen mukaan uutinen pitää paikkaansa. Ostotarjouksesta varsinaiseen kaupantekoon on kuitenkin vielä pitkä matka.


– Tässä on vielä paljon asioita, jotka pitää ratkaista. Ensinnäkin, pitää miettiä miten turvataan hallin muut käyttäjät. Nykyisistä käyttäjistä yhdenkään tila ei saa heikentyä. Toinen tärkeä seikka on kaupallinen, eli löydetäänkö ymmärrys kauppahinnasta. En tosin epäile hetkeäkään, etteikö sillä puolella yhteisymmärrys löytyisi.


– Henkiset ehdot lienevät tässä kaupassa se tiukin paikka, ne pitää saada täyttymään.


Lehtinen tuntee kaupungin poliittisen pelikentän hyvin ja ottaakin esiin käynnissä olevan murroksen. Hänen edustamallaan sukupolvella on iso vastuu huomisesta.


– Omien leirien ja kateuden aika on ohi. Toki omia asioita ajetaan ja maailmaa katsotaan omasta näkökulmasta, mutta kompromisseja pitää löytää entistä enemmän. Toisen onnistuessa, ei saa heittää hiekkaa menestyvän rattaisiin, vaan pitäisi ottaa opiksi siitä, mitä toinen on tehnyt oikein menestyäkseen.


Lehtinen näkee tulevaisuudessa ihanteellisena tilanteena sen, että Turun kaupunkia edustaa jääkiekon SM-liigassa kaksi joukkuetta. Paikallispelit ovat jalkapallossa voimavara, samoin jääkiekossa esimerkiksi Tampereella tai Helsingissä.


– Menestys ympärillä luo painetilan. Timantit syntyvät paineessa, kun taas paineettomuus tappaa intohimon.

Puheenjohtaja Mikko Lehtisen mukaan taustalla näkyvästä hallista on jätetty kaupungille tarjous.

 


KÄDENOJENNUS TURKULAISELLE JÄÄKIEKKOILULLE


Jos Lehtisen ja muun TUTO Hockeyn unelma toteutuu, TUTO pelaa tulevaisuudessa SM-liigaa omassa jäähallissaan Kupittaalla. 10 miljoonan euron sijoitus jäähalliin ei ole välttämättä maailman kannattavin bisnes, mutta se on valtava kädenojennus turkulaiselle kiekkoilulle ja pienille seuroille. Signaali siitä, että tällä alueella on jatkuvuutta.


– Hallihanke olisi toteutuessaan suuri askel, kun luodaan rauhassa pohjaa omalle identiteetille. Halli on vain yksi osa sitä. Samalla tämä on osoitus siitä, ettemme ole enää kyykyssä. Jos oltaisiin kyykyssä, ei kukaan olisi meistä kiinnostuneita.


TUTO voitti Mestiksen mestaruuden viimeksi keväällä 2008. Tuolloin seurajohto ilmoitti, ettei liiganousu kuulu suunnitelmiin. Mitä sitten kävikään?


– 2008 ilmoitettiin ettei nousta. Kolme vuotta myöhemmin seura oli lähes konkurssikypsä ja pelasi sarjapaikastaan alaspäin. Silloin annettiin kannattajille ja yhteisölle väärä signaali!


Tällä hetkellä TUTO rakentaa rauhassa pohjaa SM-liigaan nousemista varten. Menestykseen tarvittavat palaset ovat olemassa. Hallituksessa, toimistolla, valmennuksessa ja joukkueessa on osaamista ja potentiaalia. Lehtinen sanoo taivaan olevan rajana, mutta muistuttaa tämän hetken tilanteesta.


– Liigahaave on tällä hetkellä suoraan sanoen helvetin kaukana. Meiltä puuttuu budjetista nolla perästä.


TUTO on toimitusjohtaja Santtu Kiilin suulla ilmoittanut olevansa joukkue, joka pelaa mestaruudesta, ei sijoista ynnä muut. Lehtinen allekirjoittaa tämän täysin. Mestaruus on lyhyen ajan tavoite, liiganousu seuraava askel ja lopulta vanha totuus pätee liiganousun jälkeenkin: voittaminen on häviämistä mukavampaa. Mahdollisen liigapaikan saamisen jälkeen tavoitteena olisi edelleen voittaminen.


– Organisaatioon pitää luoda voittamisen kulttuuri, jotta menestyksen hetkellä venettä soudetaan samaan suuntaan. TUTO Hockeyn pitää organisaationa olla suurempi, kuin yksikään persoona. Historiasta pitää oppia, se on täynnä tarinoita menestyksen jättämistä raunioista.


– Voittamisen tuoma paine pitää kestää.

 


VAIKEA STARTTI


Reilu vuosi sitten uuden omistuksen saanut TUTO Hockey nimesi hallituksen puheenjohtajaksi kiinteistöalalla kannuksensa hankkineen Lehtisen. Entisen harrastekiekkoilijan mukaan henkilöstöä ei juurikaan ollut ja pöydälläkin vain kasa laskuja. Pala kerrallaan asiat ovat loksahdelleet paikoilleen ja henkilöstö oppii alati matkan varrella uusia asioita.


– Jos viime syksynä olisi heti alettu voittamaan pelejä toisensa jälkeen, se olisi ollut aivan liian helppoa. Onneksi mukana oli alusta asti kokenut Juhani Tamminen, joka näytti meille mitä lätkäbisnes oikeasti on. Nyt olemme vuoden verran viisaampia ja Tami voi keskittyä pelkästään peliin.


Vaikka pelataan mestaruudesta, samaa tavoittelee moni muukin seura Mestiksessä. Tekemisen pitää silti lähteä voittamisesta, vaikkei kaikki sitä saavutakkaan.


– Mestaruudesta pelataan joka vuosi. Vaikka urheilullisesti menestyisimme hyvin ja pelaisimme hyvää kiekkoa, ei mestaruutta välttämättä silti tulisi. Mutta jos tavoite ei täyty, pitää kuitenkin antaa kannattajille se kuva, että kaikkemme annettiin. Tekemisen pitää olla ammattimaista.


Oma halli ja ensi kauden tavoite, mestaruus, ovat vain välitavoitteita matkalla kohti sitä, mitä TUTO todella on ja edustaa. Edustusjoukkue on tietysti se lippulaiva, jota seuraa a-juniorit, b-juniorit ja kaikki nuoremmat.


– Jotta voi olla menestyvä joukkue, pohjan pitää olla kunnossa joka sektorilla. Jos ajatellaan, että 10 miljoonalla ostetaan oma halli tai sitten sijoitetaan joukkueen budjettiin miljoona kymmenen vuoden ajan, niin kyllä minä valitsen ensimmäisen vaihtoehdon. Sillä luodaan jatkuvuutta. Jos meillä olisi nyt miljoonan pelaajabudjetti, se tappaisi meidän oman juniorituotannon täysin.


Lehtinen haluaa, että oman hallin myötä junioripelaajat näkisivät TUTOn arvoisenaan paikkana. Ihanteellisessa tilanteessa luistelukoululainen näkisi käytävän toisessa päässä edustusjoukkueen pukuhuoneen oven ja unelmat alkaisivat elää. Ja jos paikkaa edustusjoukkueessa ei aukea tai edes oman ikäkauden ykkösjoukkueessa, Lehtinen haluaa, että kaikille löytyisi oma paikka.


– Kaikille pitää pystyä tarjoamaan jotain, joko menestystä tai harrastusta. Tähän mennessä, jos on halunnut menestyä, on pitänyt lähteä muualle. Jos on halunnut harrastaa, on voinut jäädä TUTOon.


Ensi viikon maanantaina jääharjoituskautensa aloittava a-juniorijoukkue on saanut rinnalleen TUTO-teamin, joka toteutetaan yhdessä Turun Kisa-Veikkojen kanssa. Lehtinen on tyytyväinen yhteistyöhön.


– T-kirjain yhdistää turkulaisia joukkueita.

 


LAPSEN SILMIN


Katsellessaan keväällä oman poikansa turnausta, Lehtinen havahtui. Hän huomasi ympärillään vanhoja pelikavereitaan ja tuttujaan, joiden pojat pelasivat eri joukkueissa. Katsomossa vallitsi jäyhä tunnelma, mikäli tutun poika sattui pelaamaan eri joukkueessa. Kaukalossa sen sijaan meininki oli täysin eri.


– Lapsille on aivan sama, mikä logo siinä paidan rinnassa on. Lapsilla oli kaukalossa hauskaa! Ihmettelenkin, miksi aikuiset vetävät näitä rajoja?


Tästä päästäänkin jo alussa sivuttuun aiheeseen; kahden liigajoukkueen kaupunkiin.


– Toivon, että sekä TUTO että TPS mahtuvat samaan sarjaan. En missään nimessä toivo TPS:n putoamista, päinvastoin. Turku tarvitsee kaksi menestyvää joukkuetta. Viime syksynä järjestetty paikallispeli oli kauden hienoin tapahtuma molemmille joukkueille. Kuvitelkaa, jos näitä pelattaisiin kuusi tai kahdeksan kertaa kauden aikana!

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää