TUTO HCK:ta parempi voittolaukauskilpailun jälkeen

TUTO Hockey – HCK

2-1 VL (0-0, 0-0, 1-1, 1-0) Yleisöä: 1724

Tilastot

Marli Areenalla nähtiin tänään Mestiksen kärkikamppailu, kun sarjassa toisena olevan TUTO Hockeyn vieraaksi saapui sarjakolmonen HCK. Tasaväkisen kamppailun ratkaisu haettiin lopulta voittolaukauskilpailusta asti, jossa TUTO oli parempi.

TUTO aloitti ottelun vahvasti ja painoi peliä vierailija HCK:n päätyyn. Kotijoukkue pääsikin ylivoimalle ajassa 3:26, kun keravalaisten Olli Korkeavuori lähti huitomisesta jäähylle. Ylivoima pyöri hyvin ja vetopaikoillekin päästiin, kun Aki Keinänen, Lauri Kärmeniemi ja Miika Franssila pääsivät jokainen vuorollaan laukomaan. Aleksis Ahlqvist pelasi HCK:n maalissa kuitenkin mainiosti, eikä kotijoukkue onnistunut maalinteossa.

HCK otti läpi erän TUTOn keskialueen hyvin kiinni ja kotijoukkue joutui lähinnä heittämään kiekkoa ränniin. Keravalaiset keskittyivät vastahyökkäyksiin, joista muutama olikin vaarallinen. Tommi Virtanen pelasi sinipaitojen maalinsuulla kuitenkin hienosti, eikä antanut HCK:n yllättää itseään.

Toisessa tuhlailtiin

Toinen erä jatkoi oikeastaan samaa kaavaa kuin ensimmäinenkin. Päästä päähän mentiin, ja molempien joukkueiden pelistä puuttui se viimeinen silaus. HCK pääsi ylivoimalle heti erän alkuun Aki Keinäsen jäähyn myötä, mutta ylivoima oli todella tehotonta, eikä TUTOlla ollut sen aikana mitään hätää.

Vierailijoiden Tomi Mustonen sai erän vaarallisimman paikan Keinäsen jäähyn jälkeen, mutta laukoi TUTOn onneksi tyhjästä maalista yli. Sinipaitaisen kotijoukkueen paras tilanne osui Ville-Vesa Vainiolalle, joka laukoi 3vs.1 hyökkäyksen päätteeksi kiekon tolppaan.

HCK pääsi toisessa erässä myös toistamiseen jäähylle Marco Tuokon kampitettuaan itsensä jäähylle, mutta tuonkaan ylivoiman aikana keravalaiset eivät onnistuneet. Kahden erän jälkeen ottelun parhaimmista suorituksista olivat vastanneet maalivahdit Virtanen ja Ahlqvist, ja toisellekin tauolle lähdettiin maalittomassa 0-0 tilanteessa.

Kolmannessa vihdoin maalejakin

Ottelun kolmannessa erässä nähtiin lopulta maalejakin. TUTOn omituisten maalien sarja sai jatkoa ajassa 47:47, kun Aki Keinäsen laukaus pomppasi HCK-pelaajan mailasta yläilmoihin ja sieltä voimattoman Ahlqvistin selän taakse. Syöttäjänä osumaan oli kukas muukaan kuin Tuukka Pulliainen.

Pelikellon näyttäessä 49:36 ottelun tuomaristo vihelsi TUTOn Anrei Hakuliselle omituisen estämisjäähyn. Tämä johti lopulta HCK:n tasoitusmaaliin, kun Tomi Mustonen löysi täysin vapaana päivystäneen Tomi Tuomiston maalin kulmalta ja peli oli 1-1.

Kotijoukkue TUTO haki ottelun lopussa vahvasti voittomaalia, mutta ei siinä onnistunut ja edessä oli jatkoaika. Jatkoajalla HCK:n Tuomas Muhonen otti jäähyn huitomisesta ja kotijoukkue pääsi ylivoimalle. TUTO-ylivoima pyöri tällä kertaa hienosti ja loi useita paikkoja, mutta Aleksi Ahlqvist jatkoi vierailijoiden maalilla huikeaa iltaansa.

Ottelun ratkaisu jouduttiin siis lopulta hakemaan aina voittolaukauskilpailusta asti. Turkulaiset olivat rankkarikisassa parempia, kun sekä Ville-Vesa Vainiola että Aki Keinänen onnistuivat omissa yrityksissään. Tommi Virtanen kotijoukkueen maalilla puolestaan torjui molemmat HCK:n yritykset, joten näin kaksi pistettä jäivät Turkuun.

”Kahdella ketjulla vaikea voittaa”

HCK:n päävalmentaja Mikael Kotkaniemi oli tyytyväinen joukkueensa pelaamiseen.

”Tämä oli todella laadukas jääkiekkoilta. Hyvää puolustamista oman joukkueen osalta, johon olen todella tyytyväinen. TUTOn kaltaisen huippujoukkueen kanssa pelaamiseen tarvitaan laadukasta kiekollista pelaamista ja sitä me mielestäni esitimme tänään”, sanoi Kotkaniemi.

TUTOn Ismo Lehkonen oli ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa ennen kaikkea tyytymätön tuomaritoimintaan, mutta myös omat joukot saivat pyyhkeitä.

”Kolmea pinnaa kaivattiin tänään kovaa, mutta nyt taitaa Sport karata. Toinen puolisko meidän pelaajista oli ihan metsässä ja toinen puolisko pelasi. Kahdella ketjulla on vaikea voittaa näitä kärkikamppailuja”, Lehkonen manasi.

 

TUTOn seuraava ottelu pelataan lauantaina Marli Areenalla, kun vieraaksi saapuu KooKoo. Osta liput otteluun TÄSTÄ!

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää