TUTO aloitti yhteiset jääharjoitukset – torstaina vastassa KHL-joukkue

TUTO Hockeyn edustusjoukkue aloitti maanantaina yhteiset jääharjoitukset. Jo torstaina vuorossa on kova testi, kun Valkeakoskella vastaan luistelee Sibir.

Maanantaina Marli Areenan jäällä nähtiin lähes 90-prosenttisesti koko TUTOn joukkue. Muutama pelaaja rivistä vielä puuttui, mutta kaukalosta välittyi hyvä fiilis.

”Ajattelin jo aiemmin, että jotain kummaa tässä porukassa nyt on, mutta sitten tajusin, että nämä ovat taas vuoden vanhempia. Pojat näyttävät paljon paremmalta verrattuna siihen, mihin viime kausi lopetettiin. Senkin takia odotusarvot ovat melko korkealla”, kehui päävalmentaja Ismo Lehkonen harjoitusten jälkeen.

”Jätkät ovat taas vuoden kokeneempia ja harjoitelleet ihan helvetin hyvin.” 

Lehkonen lupaa alkavalle kaudelle selvästi enemmän vauhtia viime vuoteen verrattuna.

”Tulemme tekemään aika paljonkin pelitavallisia muutoksia. Uskon, että ainakin pojat viihtyvät ja sitä kautta toivon mukaan yleisökin viihtyy.”

”Jalkavuus ja jatkuva eteenpäinluistelu tulevat näyttelemään tosi suurta roolia varsinkin hyökkääjien osalta. Hyökkääjät eivät varmaan paljon takaperin ensi kaudella luistelekaan”, ”Ika” hymyilee.

Kolme harjoitusta päivässä

TUTOn joukkueen normaalit treenipäivät sisältävät kolme harjoitusta, joten aikaa urheilemiseen kyllä laitetaan.

”Meillä on aina aikaisin aamulla ensimmäinen tapahtuma, joka on pelaajien ohjauksessa tapahtuva kuivaharjoitus. Päivällä on sitten vielä normi jääharjoitus, jonka jälkeen vedetään tiukka noin 30 minuutin fysiikkareeni.”

Pelaajien harjoitteluun on tehty viime vuoteen verrattuna muutoksia, jotta fysiikkapuolta saadaan kehitettyä entistäkin enemmän ja luisteluun löydetään lisää ruutia.

”Ollaan kesän aikana mietitty tarkkaan muun muassa viime vuoden fysiikkaharjoituksista saadun palautteen perusteella, mitä tehdään toisin. Ennen kaikkea maalintekemiseen ja kamppailuvoimaan tullaan satsaamaan tosi paljon, varmaankin reippaasti yli puolet enemmän mitä edellisenä vuonna”, kertoo Lehkonen.

Lehkonen ja edellisinä kausina apuvalmentajana toiminut Hermanni Vidman päättivät jo viime vuoden kokemusten perusteella, että alkavalla kaudella tullaan ajamaan uusi pelitapa sisään. Myös TPS:n juniorivalmentajaksi siirtyneen Vidmanin tilalle valmennusryhmään tullut Marko Kiprusoff tuo luonnollisesti omat mausteensa TUTOn peliin.

”En usko, että yksikään suomalainen jääkiekkojoukkue pelaa sillä systeemillä, millä me lähdetään runttaamaan puolustuspelaamista ja karvauspelaamisesta. Myös kiekollinen pelaaminen kehittyy, kun ’Kiprun* mukaantulon jälkeen saadaan pakkien avauspelaamiseen lisää rauhallisuutta ja nopeutta.” 

Torstaina hyvä haaste

TUTO pelaa ensimmäisen harjoituspelinsä jo kuluvan viikon torstaina 6.8. Valkeakoskella, jossa vastaan asettuu KHL-joukkue Sibir Novosibirsk.

”Pakisto, kolme sentteriä ja 5-6 laitahyökkääjää pystyvät varmasti positiivisesti haastamaan Sibirin, mutta näille uutena tulleille saattaa se peli tulla hieman liian aikaisin”, Lehkonen nauraa. 

”Katsotaan nyt miten kauan meidän paukut kestää, kun kolmella kentällä varmaan hyvin pitkälti runtataan menemään.”

Turkulaisryhmän etuna jättiläistä vastaan on se, että Sibir on harjoitellut melkein kolme viikkoa, ja varmasti melko venäläiseen tyyliin.

”Kyllä ne ovat KHL-joukkueet tietäen sellaista kahdeksaa tuntia päivässä harjoitelleet, joten saattaa olla aika väsynytkin joukkue vastassa. Vauhti ei varmasti ole sitä mitä sarjassa esittävät ja he antavat meille siinä varmasti tasoitusta”, uskoo Ika. 

”Mutta se on pojille hyvä haaste ja nähdään missä mennään. Vastassa on laadukas joukkue, joka on kuitenkin varmaan kuuden joukossa KHL:ssä.”

Nöyristelemään TUTO ei kuitenkaan KHL-joukkuetta vastaan lähde, mutta puolustuspelille ottelu tulee olemaan hyvä mittari ja varsinkin vastustajan kiekollisen pelin tappamiselle.

”Tuloksesta pelataan, eikä mistään muusta. Jos pystytään useasti pistämään nopeasti Sibirin kiekolliselle pelille stoppi, niin se tarkoittaa kautta ajatellen aika hyvää”, Lehkonen päättää.

TUTO Hockey – HK Sibir Novosibirsk, torstaina 06.08. klo 18.30 Valkeakoskella.

Katso alta kuvia joukkueen ensimmäisestä yhteisestä harjoituksesta!

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää