Tommi Laine palaa TUTOon

TUTO Hockey on kiinnittänyt loppukaudeksi riveihinsä tutun miehen, kun keskushyökkääjä Tommi Laine liittyy joukkueen vahvuuteen. Samalla turkulaisryhmän Laineiden määrä kasvaa kolmeen.

28-vuotias Laine on pelannut kuluvan kauden Ruotsin I-divisioonassa, Kiruna IF:n riveissä. 29 ottelussa on syntynyt tehot 10+15=25.

”Olemme viime viikot seuranneet Tommin tilannetta ja hänen pelinsä Ruotsissa päättyivät eilen. Pääsimme nopeasti yhteisymmärrykseen pelaajasopimuksesta, mutta siirron kanssa oli jonkin verran hidasteita matkalla. Kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin”, kertoo TUTOn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola.

Mestistä Laine on pelannut aiemmin TUTOn, K-Vantaan, Sportin ja HCK:n paidassa. TUTOssa mies kiekkoili viimeksi kaudella 2010-2011.

”Laine on Mestikseen erittäin hyvä kokonaisvaltainen keskushyökkääjä. Hän on kiekollisesti varmaotteinen ja kokenut pelaaja, joka pystyy rakentamaan hyvin peliä sekä myös viimeistelemään itse.”

Naantalilaislähtöisellä Laineella on vyöllään myös 104 liigaottelua TPS:n riveissä. Mestiksessä hyökkääjä on pelannut 127 peliä tehopistein 36+49=85.

”Tommi on mennyt Ruotsin aikanaan eteenpäin kaksinkamppailu- ja puolustuspelaamisessa. Iso asia Laineen kohdalla on se, että mies on nyt täysin terve parin rikkonaisen Mestis-kauden jälkeen. Nyt terveenä hän pystyy pelaamaan omalla tasollaan illasta toiseen”, Aittola sanoo.

Uusimman Laineen myötä TUTO Hockeyllä on riveissään jo peräti kolme Lainetta, kun Mikko ja Jere saavat seurakseen Tommin. Nähtäväksi jää, nähdäänkö kevään aikana kaukalossa jopa Laine-Laine-Laine-hyökkäysketju.

 

Tommi Laine pukee taas TUTOn paidan päälleen.

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää