Tarjottimella maukas kuuden pisteen viikonloppu

Maailmanloppua ei tullut, kinkut on syöty, kuohujuomat poksautettu ja tinat valettu. On aika suunnata kohti uutta vuotta ja uusia haasteita. TUTO Hockeyn A-junioreille uusi vuosi tarjoaa haasteita enemmän kuin lääkäri määrää. Marraskuun pimeinä momentteina näytti jopa siltä että paikka varsinaisessa Nuorten Mestiksessä lipuu sivu suun. Vaan eipä ollut joukkueella Ison Pahan Suden kohtaloa ja lopulta joukkue nakutteli kymmenen perättäistä voittoa joiden turvin oli luontevaa rantautua Nuorten Mestiksen satamaan. Tositoimiin Ilkka Saarelan suojatit pääsevät superlauantaina 5.1.2013, jolloin molemmilla TUTO Hockeyn joukkueilla on ottelu Marli Areenalla.


TUTO Hockeyn jääkiekkovuosi 2013 alkaa kotoisissa ympyröissä siis lauantaina 5.1.2013. TUTO Hockeyn A-junnut luistelevat kaukaloon kello 13.50 alkavassa ottelussa. Vastustajana alkuiltapäivän koitoksessa on tuttu vastus jo karsintasarjasta: EHC eli East Hockey Club Helsingistä. Alkusyksystä Red Devil- porukka oli turkulaisille aika konstikaskin tiimi mutta karsintasarjan loppupuoliskolla helsinkiläispoppoosta ei ollut enää TUTO-laisten pysäyttäjiksi. Viimeinen ottelu joukkueiden välillä Helsingissä päättyi maalein 3-7. Henkisesti nuo voitot olivat nuorelle joukkueelle tärkeitä antaen signaalin siitä että EHC on ihan voitettavissa oleva joukkue.

 

Kaatuuko jopa K-Vantaa?

A-nuorten hurlumhei jatkuu heti sunnuntaina kun Marli Areenalle kotijoukkueen tulee haastamaan karsintalohkon 2 suvereenisti voittanut K-Vantaa. Jos EHC-matsi on jo monen TUTO:n A-junnun mielissä ja mielikuvissa, niin vähintään yhtä suuri lataus liittyy K-Vantaan kohtaamiseen eikä vähiten siksi että TUTO onnistui voittamaan lohipaidat Vantaalla maalein 5-2 karsintasarjan loppumetreillä. Ja mikä olisi sen hienompaa kuin uusia tuo voitto kotiyleisön edessä.  

 

TUTO Hockeyn A-nuorilla on siis edessään kihelmöivän kutkuttava viikonloppu. Kuusi pistettä on tarjolla ja kaiken lisäksi kotiyleisön edessä. Vaikka joukkue onkin nuori, löytyy rosterista silti ratkaisuvoimaa. Mutta löytyykö sitä tarpeeksi? Joonas Larinmaa voitti karsintalohkon 2 pistepörssin ja Lauri Puputti sijoittui sijalle kolme. Sen sijaan TOP 25:ssa muita tutolaisia ei näy. Alkukaudesta myös maalivahtiosasto oli ailahteleva mutta joulukuuhun tultaessa Kimmo Meriläinen nosti huikeasti profiiliaan ja toimi monen voiton takuumiehenä.

 

TUTO Hockey A vastaan EHC A Marli Areenalla lauantaina 5.1.2013 kello 13.50. Tule siis aloittamaan hieno lätkälauantai jo A- junnujen matsin puitteissa ja jatkonautiskele Mestis- ottelun TUTO Hockey – HCK merkeissä.

 

TUTO Hockey A vastaan K-Vantaa A puolestaan sunnuntaina 6.1.2013 kello 13.20.

TUTO Hockeyn A-nuorten otteluihin Marli Areenalla on vapaa pääsy ja myös kioskipalvelut ovat käytössäsi koko ottelun ajan.

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää