Sarjanousija RoKi oli vahvempi Kupittaalla

TUTO Hockey – RoKi

3-5 (0-1, 2-3, 1-1)

Tilastot

Vierailija RoKi iski kovalla prosentilla paikoistaan, kun TUTO tuskaili jälleen maalinteon kanssa. Rovaniemelle matkasi ansaitusti kolme pistettä numeroin 3-5.

”RoKi tinttasi kovalla prosentilla maaleja ja sitten se aiheutti meille entistä enemmän tuskaa”, kertasi TUTOn päävalmentaja Ismo Lehkonen ottelun kulkua.

RoKi siirtyi varkain avauserässä johtoon, kun Harri Pälve vei lähestulkoon ensimmäisestä paikasta vierailijat johtoon. TUTO ei muutamasta hyvästä paikastakaan pystynyt kiekkoa toimittamaan ohi RoKin maalinsuulla torjuneen Paavo Hölsän, joten vierailijat lähtivät erätauolle johtoasemassa.

Taavitsainen herätteli TUTOn mukaan otteluun

Toisessa erässä sama kaava jatkui, kun RoKi iski tehokkaasti paikoistaan ja TUTOlla maalinteon tuska ei ottanut loppuakseen. Topi Taavitsainen nosti kahdesti TUTOn maalin päähän, mutta erätauolle lähdettiin kuitenkin RoKin 4-2-johdossa.

Päätöserässä RoKi puolusti uhrautuvasti johtoasemaa ja TUTOlla oli suuria ongelmia päästä maalipaikoille. Vierasjoukkue siirtyi kolmannen erän alkupuolella jo kolmen maalin karkumatkalle, kun Ismo Nikkinen yllätti kotijoukkueen maalilla torjuneen Oskari Setäsen. Aki Keinäsen kavennus vajaa kaksi minuuttia ennen loppua oli laiha lohtu kotijoukkueelle.

”Roki onnistui ottelussa sataprosenttisesti ja nappasi ansaitut kolme pistettä”, kehui Lehkonen vastustajaa.

TUTOn kausi jatkuu keskiviikkona 30.9. Mikkelissä hallitsevan mestarin Jukureiden vieraana. 

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää