Runkosarjan voitto lauantaina TUTOn haarukassa

TUTO Hockey – KooKoo

La 8.3.2014 klo 17.00

Marli Areena

TUTO Hockeylla on lauantain KooKoo-ottelussa kaksi isoa maalia; Mestiksen runkosarjan voiton varmistaminen sekä Mestiksen runkosarjan piste-ennätyksen nappaaminen turkulaisväreihin.

”Mestiksen tarkkailuluokalla on ollut värikäs matka. Huomenna on tavoitteena päättää tämä matka miehekkäästi”, TUTOn päävalmentaja Ismo Lehkonen maisteli mennyttä runkosarjaa.

TUTOn taivalta on hyvien vastustajien lisäksi vaikeuttanut tärkeiden pelaajien loukkaantumiset.

”Ykköskorin jätkiä on ollut koko ajan pois, mutta silti ollaan voitettu pelejä”, Lehkonen lisäsi.

Vaikka tietoja lauantain kokoonpanosta ei vielä perjantaina tihkunut, päävalmentaja painotti kaukalossa nähtävän varmasti motivoituneen ja voittoa tavoittelevan ryhmän. Jos kokoonpano aiheuttaa mietintää lauantaille, sitä se on myös tiistain kohdalla.

”Äärimmäinen vaikeus kohdataan tiistaina, kun pitää päättää ne pelaajat, jotka eivät mahdu kokoonpanoon.”

Mestiksen kuukauden pelaaja luottavaisin mielin

Mestiksen helmikuun pelaajaksi valittu Tommi Virtanen oli päävalmentajan kanssa osin samoilla linjoilla; kausi on ollut tähän asti värikäs ja varmasti ikimuistoinen.

”Kaikenlaista on tähän kauteen mahtunut. Kaikesta on kuitenkin selvitty, joten todella luottavainen tulevan suhteen tässä voi olla”, Virtanen summasi.

Mikä sitten on ollut ”Betonin” huiman kauden salaisuus?

Rutasen Aleksin alkulämpövedot. Eivät ihan kaikki osu räpylään, niin pitää olla hereillä jo siinä”, kuukauden pelaaja naureskeli.

Tuukka Pulliainen ei vielä liiemmin nautiskellut mahdollisesta runkosarjavoitosta.

”Mitään ei olla voitettu vielä. Jatkoon se (runkosarjan voitto) antaa tietysti hyvät asetelmat”, Pulliainen sanoi.

Perjantain ottelutapahtuma opetti

TUTOn ja K-Vantaan välisessä ottelussa oli ensimmäistä kertaa käytössä paikkaliput. Siirtyminen ei onnistunut täysin kivuttomasti; odotettua suurempi yleisömäärä sekä tekniset haasteet aiheuttivat hallin lipunmyyntiin pitkät jonot.

”Kokemusta rikkaampana lähdetään lauantain otteluun. Lipunmyynti toimii varmasti viimekertaista paremmin. Olemme todella pahoillamme viime perjantain tapahtumien johdosta,” TUTO Hockeyn toimitusjohtaja Timo Kinnunen pahoitteli.

Tule kannustamaan TUTO Mestiksen runkosarjavoittoon ja piste-ennätykseen! Edullisemmat ennakkoliput pystyt hankkimaan kivuttomasti TÄSTÄ.

 

Tuke ja Betoni haluavat lähteä parhain mahdollisin eväin pudotuspeleihin.

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää