Pohjois-Suomen ylpeys Roki haastaa TUTOn perjantaina

Sarjataulukossa yhdeksäntenä sinnittelevät rovaniemeläiset kamppailevat pisteistä erinomaisen pelivaihteen löytäneen TUTOn kanssa toisen kerran kauden aikana.

Joukkueet kohtaavat perjantaina ensimmäisen kerran tällä kaudella Kupittaalla.
TUTOn riistäessä keskiviikkona KOOVEElta pisteet 1-6 lukemin, joutui Roki taipumaan samaan aikaan KeuPalle 5-1. TUTOn peli on ollut viimeisimmissä matseissa todella nautinnollista katsottavaa ja vastuunkantajia on löytynyt kaikista ketjuista, kuten Miika Elomokin edellisen ottelun haastattelussaan totesi.

Julius Pohjanoksa on pelannut tutun varmasti ja omalla panoksellaan on yksi joukkueen vahvimmista lenkeistä.

TUTOn kokoonpano on osaamiseltaan todella monipuolinen ja oman mielenkiintonsa otteluiden katsomiseen tuo myös sukupolvierojen seuraaminen. Joukkueen nuorimmalla, slovakialaissyntyisellä David Mudrakilla on ikää vasta 17 vuotta, kun taas tuoreimmalla vahvistuksella ja syntymäpäiväänsä perjantaina viettävällä, Kurtis McLeanilla tulee mittariin 38 vuotta. Parhaimmillaan nämä erot tuovat joukkueeseen sopivasti dynamiikkaa, kokeneempien rauhallista itsevarmuutta ja nuorempien räjähtävää energiaa. Juuri tästä monipuolisuudesta syntyy kaupungin värikkäin lätkä!

Teksti: Juho Koli

Kuvat: Shaun Duncan
 

Perjantaina syntymäpäiväänsä viettävä Kurtis McLean debytoi RoKia vastaan kotikaukalossa. Katso videolta miehen vastaukset kymmeneen tiukaan kysymykseen:


Videohaastattelu: Janne Tikkaoja

Perjantain kamppailuun ostat liput helposti täältä!

TUTO – RoKi Marli Areenalla perjantaina 2.11. klo 18:30

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää