Pistejahti jatkuu KOOVEEn vieraana Hakametsässä

Mestiksessä jo viiden eniten pisteitä napsineen joukkueen joukkoon kivunnut TUTO Hockey jatkaa tärkeiden pisteiden metsästystä Hakametsän hallissa keskiviikkona 31.10.

Sarjanousija KOOVEEn kulunut kausi on ollut haastava, eikä sillä ole vielä voittonahkoja vyöllään kuin kaksi kappaletta. Totutteleminen Mestiksen tasoon on siis tamperelaisilla vielä käynnissä ja TUTO luisteleekin Tampereen jääurheilupalatsiin kokemuksensa nojalla ennakkosuosikkina. Edellinen joukkueiden välinen kohtaaminen päättyi selkein lukemin TUTOlle 2-5.

TUTO on ollut kova vastustaja kauden vieraspeleissä, eikä klassinen Turku-Tampere-vastakkainasettelu ainakaan vähennä joukkueen tsemppiä tulevassa ottelussa. Jokainen ottelu vaatii kuitenkin kovaa työtä, eikä ilmaisia pisteitä jaeta, mutta Miika Elomon komennuksessa on löydetty hyvä joukkuehenki ja korkea työmoraali. Alkukauden pienet epätasaisuudet on saatu hiottua vahvaksi tekemiseksi ja loppuun asti vääntämiseksi, eikä sijoitus pistetaulukossa ole vielä joukkueelle tyydyttävä.

TUTOn murheena ovat puolustuspään loukkaantumiset. Viimeisimpänä kokoonpanosta sairastuvan puolelle siirtyi jämäkän alkukauden pelannut Matt Nickerson*. Nickersonin fyysisyyden poissaolo ei voi olla vaikuttamatta, joten kapteeni Jere Karlssonin johdolla pitää puolustuksen venyä Tampereellakin parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Katso alta löytyvältä videolta kapteeni Jere Karlssonin haastattelu.

Ottelu Hakametsässä alkaa klo 18:30 ja pelin näet ilmaiseksi osoitteessa http://kepit.tv

Teksti: Juho Koli
Kuvat: Shaun Duncan

*Matt Nickerson on sivussa pelaavasta kokoonpanosta 4-6 viikkoa alavartalovamman vuoksi.
 

Videolla kapteeni Jere Karlssonin mietteitä viime viikonlopun Itä-Suomen kiertueelta sekä tulevasta KooVee-pelistä:


Videohaastattelu: Janne Tikkaoja

 

Seuraava kotipeli pelataan Kupittaalla perjantaina 2.11. RoKia vastaan. Ennakkoliput kotiotteluun TÄSTÄ.

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää