Perjantain kamppailu TUTOn dominointia Julkaistu pe 06 syys 20:30

Viimeisessä harjoitusottelussa ennen runkosarjan alkua TUTO kohtasi kotonaan rakkaan vihollisensa, Vaasan Sportin. TUTO mitteli rajusti uudistuneen Vaasalaisryhmän kanssa toiseen kertaan tämän harjoituskauden aikana ja kamppailussa haettiin asetelmia myös keskiviikon sarja-avaukseen, jolloin TUTO isännöi jälleen kotiluolassaan Sportia.

Ensimmäisen erän alku vierasjoukkueen hallintaa

Vierasjoukkue Sport aloitti ottelun erittäin vahvasti ja TUTO olikin ottelun alun aavistuksen purjeessa. Ensimmäiseen kymppiin TUTO-maalivahti Tommi Virtaselle kertyi allekirjoittaneen laskujen mukaan kymmenisen torjuntaa, kun virkaveli Joonas Kuusela oli toisessa päässä melko työttömänä.

Erän puolivälissä tapahtumarikas kaksiminuuttinen

Ajassa 10.58 alkoi erittäin tapahtumarikas kaksiminuuttinen. Ensin Niko Palonen siirsi ylivoimalla Mikko Lehtosen laukoman kiekon reboundista sisään. Toiseksi syöttäjäksi merkattiin TUTO-debytantti Janne Pälve.

Sport tasoitti ottelun ajassa 12.16 Samuli Kivimäen erittäin kauniilla viimeistelyllä. Jo tasapainonsa menettänyt Kivimäki sai kiepautettua kiekon selältään maaliin samaan tyyliin, kuin nuori Alexander Ovechkin aikoinaan.
Vain 20 sekuntia myöhemmin Aki Keinänen päätti Sportin orastavan hyvänolontunteen iskemällä kiekon Kuuselan selän taakse. Syöttöpisteet ajassa 12.36 syntyneeseen maaliin merkattiin Anrei Hakuliselle ja Tuukka Pulliaselle.
Keinänen pääsi kokeilemaan heti perään vielä rangaistuslaukausta, mutta Kuusela veti tässä pidemmän korren.

Toinen erä tasaisissa merkeissä

Erän alku mentiin tasasissa merkeissä. Ennen erän puoliväliä TUTOn Juhamatti Rautajoki karkasi läpiajoon, mutta ampui kiekon tolppaan. Kuusela menetti tilanteessa mailansa, jonka Sport-puolustaja kantoi hänelle toisessa kädessään takaisin. Tilanteesta jäi kuitenkin rangaistus viheltämättä. Seuraavassa tilanteessa tuomareilla ei pilli jäänyt suuhun, kun Matias Kuusisto kampitti läpiajossa olleen Jarkko Hattusen. Ottelun toinen rangaistuslaukaus näki päivänvalon, mutta Hattunen ei pystynyt realisoimaan itselleen maalimerkintää. Tommi Virtanen oli tilanteessa hyvin mukana ja pysäytti kiekon patjallaan.
Sportin 2-2 tasoitus nähtiin ajassa 33.10 kun Kai Lehtisen rannelaukaus muutti ilkeästi suuntaa ja helähti yllätetyn Virtasen selän taakse.
TUTO onnistui kuitenkin lähtemään viimeiselle erätauolle 3-2 johtolukemissa kun Tony Vidgrenin maailmanluokan rannelaukaus ylivoimalla upposi Kuuselan vartioimaan maaliin vasempaan yläkulmaan. Maaliin syöttöpiste Pulliaiselle.

Pakkipari Vidgren-Manelius jatkaa vakuuttavia otteitaan

Alkukauden puolustajaparina pelanneet Vidgren ja Nico Manelius esittivät tänään jälleen virheetöntä ja jäähytöntä peliä.

Kolmannen erän alkuminuuteilla Mikael Salmivirta upotti kiekon maaliin kauniilla harhautuksella. Erän puolivälissä Manelius kaunisteli lukemia kovalla lyöntilaukauksella takanurkkaan ja Kupittaan illassa valotaululla vilkkui lukemat 5-2.
Anrei Hakulinen teki illan pakollisensa ajassa 56.46 ja homma oli selvä. 6-2 lukemat jäivät myös ottelun päätöslukemiksi, vaikka Janne Pälve karkasikin suoraan jäähyaitiosta läpiajoon vielä ottelun viime sekunneilla.

TUTOlle hyvät asetelmat kauden avaukseen

Illan 6-2 voitto antoi TUTOlle hyvät lähtökohdat keskiviikon sarja-avaukseen. Ensimmäisen kympin jälkeen TUTO hallitsi peliä lähes tauotta ja käytti maalipaikkansa tehokkaasti. TUTOn ylivoimapeli toimi tänään todella hyvin ja maaleista 3 syntyikin ylivoimalla. Maalivahtipeli Tommi Virtasen johdolla oli yksi suurimmista syistä TUTOn voittoon, sillä Sportilla oli ensimmäisessä erässä paikat lyödä taululle synkät lukemat.