Peliitoista ei TUTOn pysäyttäjäksi Julkaistu ke 23 loka 21:10

Peliitoista ei TUTOn pysäyttäjäksi

TUTO Hockey - Peliitat


3-2 JA (0-1, 1-0, 1-1, 1-0) Yleisöä: 1959

Mestiksen ykkösjoukkue TUTO Hockey lähti otteluun Peliittoja vastaan selkeänä ennakkosuosikkina. Illasta tuli kuitenkin vaikea ja TUTO voitti ottelun lopulta vasta jatkoajan jälkeen 3-2.

Kupittaan keskiviikkoilta lähti todella uneliaasti liikkeelle. Marli Areenan kuluvan kauden ennätysyleisö sai seurata varsinkin kotijoukkueelta melkoisen väsynyttä peliä, ja vierasjoukkue Peliitat ottikin kuskin paikan heti alusta lähtien.

Ensimmäinen tilastomerkintä tuli ajassa 12:29, kun TUTOn Mikko Lehtonen lähti istumaan poikittaisesta mailasta. Sinipaitojen alivoima oli hengetöntä ja omassa päässä pyörittiin miltei koko kaksi minuuttia, mutta vierasjoukkue ei kuitenkaan onnistunut maalinteossa.

Pelikellossa oli 15:49, kun Peliitat siirtyi ansaitusti johtoon. Maalintekijänä Moses Mustonen, syöttäjinä Roope Elimäki sekä Joni Isomäki. Vierasmaali herätti kotijoukkuetta hieman, ja erän lopussa Kupittaan lemmikki Anrei Hakulinen karkasi läpiajoon. "Uman" laukaus kuitenkin epäonnistui, eikä tasoitusmaalia syntynyt.

Ensimmäinen erä oli miltei täydellistä Peliittojen hallintaa, mutta TUTO-veskari Kimmo Meriläisen huipputorjunnat pitivät lukemat erätauolle mentäessä vain 0-1 tilanteessa.

Toisessa erässä pirteämpi TUTO

Toiseen erään kotijoukkue tuli jo hieman pirteämmin ja loi tilanteita Peliittojen maalille. Ajassa 25:23 vierasjoukkueen Henri Manninen kampitti Antti Virtasen ja joutui jäähyaitioon siellä jo istuneen Jenik Stepanin seuraksi. TUTOn kahden miehen ylivoima tuottikin tulosta ajassa 26:08, kun tällä kaudella syöttökoneena kunnostautunut Aki Keinänen latasi kiekon sydämensä kyllyydestä reppuun. Syöttäjinä 1-1 tasoitusmaaliin olivat Tuukka Pulliainen ja Tony Vidgren.

Peliittojen Miika Heikkilä otti aivan toisen erän loppuun huitomisjäähyn. TUTO ehti pelata tätä ylivoimaa kuitenkin vain kuusi sekuntia ennen toista erätaukoa. 1-1 tilanteessa lähdettiin siis päätöserään.

Keinänen illan hahmo

TUTO aloitti kolmannen erän ylivoimalla, mutta se ei tuottanut tulosta. Kuitenkin ajassa 43:04 Nico Manelius vei kotijoukkueen 2-1 johtoon. Anrei Hakulinen syötti pelivälineen Aki Keinäselle, Keni jätti sen Maneliukselle ja Nico latasi kiekon Antti Rautiolan patjojen välistä maaliin.

Sinipaitainen kotijoukkue ei saanut kuitenkaan nauttia johtoasemasta montaa minuuttia, sillä pelikellon näyttäessä 48:47, tuli Peliitat tasoihin. Maali syntyi siirretyn rangaistuksen aikana ja sen viimeisteli Jesse Häkkinen.

Joukkueet eivät saaneet paremmuudestaan selvää kolmen erän aikana, joten Kupittaalla nähtiin jälleen jatkoaika. Tällä kertaa ei kuitenkaan tarvittu voittolaukauskisaa, sillä illan hahmo Aki Keinänen pysäytti pelikellon ajassa 62:23 ja TUTOn voittoputki kasvoi jo seitsemän ottelun mittaiseksi. Maali oli Kenin 299. piste Mestiksessä, joten juhlat ovat piakkoin edessä.

"Ilman Meriläistä 0-5 ekan erän jälkeen"

Peliittojen päävalmentaja Petri Karjalainen oli kohtalaisen tyytyväinen vierailijoiden iltapuhteeseen, vaikka tappio lopulta tulikin.

"Tultiin tänne haastamaan ja onnistuttiin siinä hyvin. Vastassa oli sarjan ennalta-arvaamattomin hyökkäys, jota on erittäin hankala puolustaa. Siinä mielessä olen tyytyväinen, että saatiin pidettyä lukemat erittäin tasaisina ja taistelemaan voitosta loppuun asti. Maalin peli, mutta varmaankin ihan ansaittu voitto kotijoukkueelle", Karjalainen sanoi.

TUTO Hockeyn päävalmentaja Ismo Lehkonen kehui TUTO-maalilla pelannutta Kimmo Meriläistä.

"Vastaan tuli hyvin valmistautunut joukkue, joka teki pelaamisemme vaikeaksi. Oltaisiin voitu olla ensimmäisen erän jälkeen ilman Meriläisen hyviä suorituksia varmaan 5-0 häviöllä. Sen jälkeen tiivistimme pakkaa ja kolmen kentän peli näyttää sopivan meille silloin, kun peli ei oikein lähde rullaamaan."

"Tuo kasvattaa, kun pystyt raapimaan voittoja, vaikka peli ei oikein lähdekään rullaamaan", päätti "Ika".

TUTO pelaa seuraavan ottelunsa perjantaina Mikkelin Jukureita vastaan.

 

Niko Palosen taisteluilme oli kohdallaan Peliittoja vastaan.