Patrik Moisio palaa Kupittaalle

TUTO Hockey nappasi lauantaina varasin suvereenin ja viihdyttävän esityksen jälkeen täydet kolme sarjapistettä Vaasan Sportin kustannuksella. Samaa on lupa odottaa myös tulevana lauantaina, kun vastaan asettuu HCK.

 

– Meidän performanssi kiinnostaa. Viitekehyksemme on voittava ja mielenkiintoinen, Juhani Tamminen kertoo.

Mielenkiintoa lisää entisestään Kupittaan yleisön suosikin, Patrik Moision, paluu TUTO-paitaan. Syyskaudella parin ottelun ajan Turussa piipahtanut Moisio on sittemmin saanut vyölleen muutaman ottelun SM-liigaa, muttei ole onnistunut vakiinnuttamaan pelipaikkaansa.

– Toivon, että tällä kertaa Patin visiitti on pidempi kuin viimeksi. En lupaa mitään, mutta lähtökohtaisesti mies hyppää askiin lauantaina HCK:ta vastaan, Tami ynnäili.

Moisio on Ässien sopimuspelaaja ja täten Porista käsin määrätän se miten pitkään Moisio TUTOn paitaa kantaa.

– Alustavasti on sovittu siitä, että Moisio on täällä tammikuun loppuun saakka, kommentoi Elmo Aittola.

 

MAALIT MAISTUU

Maalintekijän rooliin Turkuun palannut Arttu Niskakangas on elänyt syksyllä vähän kuivempaa kautta. Maaleja ei ole tullut odotettuun tahtiin, vaikka kokonaisvaltaisesti mies on täyttänyt paikkansa joukkueessa hyvin. Lauantaina Sportin verkkoon isketty osuma näytti jälleen pudottaneen apinan Niskakankaan niskasta.

– On se maalintekijä sitten Niskakangas, Gretzky tai Harlamov, niin se maalin tekeminen poikii lisää maaleja, uskoo Tamminen.

– Kyllähän se hyvältä aina tuntuu, myhäili Niskakangas itse.

Maalin tekeminen ei ole Mestiksen tasoisessa sarjassa ikinä helppoa, eikä varsinkaan siinä vaiheessa, jos maalin suulla seisoo mies nimeltä Tommi Virtanen.

– Tommi on voittanut eniten pelejä tässä sarjassa. Siitä sulat Tommin ja Timo Kinnusen hattuihin.

Virtanen pelasi Mestis-uransa ensimmäisen nollapelin lauantaina. Lisää on varmasti tulossa.

– Tyytyväinen, että se sieltä tuli. Vaikka suurimmaksi osaksi muut siitä ovat puhuneet. Tämän myötä heidän ei tarvitse ainakaan sitä enää spekuloida, vaatimaton ”Betoni” tuumi.

– Joukkue on terve, freshi ja energinen. Korhosen tulon myötä alkaa olla kaikkiin ruutuihin tarjontaa, Tami päätti.

 

TUTO Hockey – HCK lauantaina 5.1. klo 17.00 Marli Areenalla.

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää