Paikkaliput tulevat – varmista oma paikkasi ostamalla lippu ennakkoon

TUTO Hockey ottaa käyttöön kevään ratkaisuotteluissa paikkaliput. Ensimmäisen kerran paikkaliput ovat käytössä perjantaina TUTO Hockey – K-Vantaa ottelussa. Uudistuksen myötä valikoimaan tulee lisäksi kaksi uutta lippua, kun alle 10-vuotiaat ja TUTO Rebelsin jäsenet saavat oman lipun. Kumpikin lippu tulee käyttöön pudotuspeleissä, tosin alle 10-vuotiaiden on haettava ilmainen pääsylippu jo runkosarjan kamppailuissa. Jatkossa ilman lippua otteluun pääsevät ainoastaan alle 2-vuotiaat, jotka katsovat pelin vanhempien kanssa samalta paikalta.

Erikoisliput ainoastaan Marli Areenan lipunmyynnistä

TUTO Hockeyn ennakkolipunmyyntipaikoista on saanut kuluneen kauden aikana ostaa aikuisten pääsylipun lisäksi eläkeläisten, opiskelijoiden ja nuorten lippuja. Kasvanut ennakkolipunmyynti on tuonut mukanaan ikävän lieveilmiön, jonka vuoksi kevään lopuissa peleissä näitä lippuja saa ainoastaan Marli Areenan lipunmyynnistä ottelupäivinä. Tähän muutokseen siirrytään, jotta väärinkäytösten mahdollisuudet minimoidaan. Muistathan ottaa mukaasi edullisempaan lippuun oikeuttavan todistuksen, kuten esimerkiksi opiskelijakortin.


TUTO-korttilaiset ja alle 10-vuotiaat katsojat runkosarjassa

Runkosarjan kahdessa viimeisessä kotiottelussa myös TUTO-korttilaisten ja alle 10-vuotiaiden katsojien on noudettava paikkalippu Marli Areenan lipunmyynnistä. Paikkatoiveen voi esittää lipunmyyjälle. Lippu on ilmainen. Muistathan ottaa etuun oikeuttavan todistuksen mukaan, kuten esimerkiksi TUTO-kortin.

Playoff-liput 2014

Playoff-vaiheessa uusina lippuina tulee TUTO Hockeyn faniryhmän, TUTO Rebels, jäsenille oma edullisempi lippu. Tämä lippu on saatavilla Marli Areenan lipunmyynnistä jäsenkorttia näyttämällä. Lippu on kohdistettu B-katsomoon, jossa sijaitsee Rebelsien virallinen fanikatsomo. 

Toisena uutena lippuna joudutaan valikoimaan tuomaan 2-10 -vuotiaiden lasten lippu, sillä jokaisella hallissa olevalla on oltava paikkaan oikeuttava lippu. Lipulle asetettiin nimellinen hinta, jolla katetaan sen kustannukset.

-Haluamme jatkossakin toivottaa lapsiperheet tervetulleiksi TUTOn otteluihin, jonka vuoksi lasten lipun hinta pysyy koko playoff-kevään samana, eli 2 eurossa. Lipun voi hankkia mihin katsomon osaan tahansa, kommentoi TUTO Hockeyn markkinointipäällikkö Janne Ollila.

Lipunmyynti

Suosittelemme hankkimaan liput jatkossakin ennakkoon, sillä paikkalipun myötä Marli Areenan lipunmyynti hidastuu varmasti tulevissa otteluissa. Ennakkoon ostamalla varmistat itsellesi haluamasi paikan ja vältätä lippujonot. Lisäksi ennakko-ostaja palkitaan edullisimmilla lippuhinnoilla. Ennakkomyyntipisteet voit tarkistaa tästä

Playoff-liput 2014

Ennakkoliput (myynti päättyy 1,5 h ennen ottelun alkua)

Puolivälierät

Lipputyyppi               Kaarre               Pitkät sivut
Aikuinen                    10 euroa            13 euroa
S-Etukortti                                             12 euroa

Välierät

Lipputyyppi               Kaarre               Pitkät sivut
Aikuinen                    13 euroa            16 euroa
S-Etukortti                                             15 euroa

Finaalit

Lipputyyppi               Kaarre               Pitkät sivut
Aikuinen                    18 euroa            21 euroa
S-Etukortti                                             20 euroa

Ennakkolippuja myyvät seuraavat paikat:

– Kupittaan Citymarket
– Skanssi Citymarket
– Länsikeskus Citymarket
– Ravattula Citymarket
– Itäharjun Prisma
– Myllyn Prisma
– Stockmann
– Wiklund
– Naantalin Matkailu
– Lippupisteen verkkokauppa: www.lippu.fi

Hinnat sisältävät mahdolliset palvelumaksut.

Lippujen hinnat Marli Areenalla

Puolivälierät
Lipputyyppi                              Kaarre            Pitkät sivut

Aikuinen                                   12 euroa         15 euroa
Opiskelijat, eläkeläiset         10 euroa         15 euroa
TUTO Rebels (B-katsomo)  10 euroa         15 euroa
Nuoret (11-15 v.)                       5 euroa         15 euroa
Lapset (2-10 v.)                         2 euroa           2 euroa

Välierät
Lipputyyppi                              Kaarre            Pitkät sivut

Aikuinen                                   15 euroa         18 euroa
Opiskelijat, eläkeläiset         13 euroa         18 euroa
TUTO Rebels (B-katsomo)  13 euroa         18 euroa
Nuoret (11-15 v.)                       5 euroa         18 euroa
Lapset (2-10 v.)                         2 euroa           2 euroa

Finaalit
Lipputyyppi                              Kaarre            Pitkät sivut

Aikuinen                                   20 euroa         23 euroa
Opiskelijat, eläkeläiset         18 euroa         23 euroa
TUTO Rebels (B-katsomo)  18 euroa         23 euroa
Nuoret (11-15 v.)                     10 euroa         23 euroa
Lapset (2-10 v.)                         2 euroa           2 euroa

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää