Otteluraportti: TUTOlle voitto ensimmäisestä näytöksestä

Kauden avausottelua oli saapunut seuraamaan uuden nimen saaneeseen Marli Areenaan ilahduttavan runsaslukuisesti. Illan yleisömäärä oli 2232. Ottelu oli samalla päävalmentaja Juhani Tammisen ensimmäinen tosipeli TUTO Hockeyn penkin takana sitten vuoden 1994. Tuo kausi päättyi historialliseen nousuun TUTOn ja Tammisen osalta. Kausi 2012-13 alkoi voitolla KooKoo:sta.

 

– Todella tunteikas päivä. Aamulla kun ajoin hallille, totesin mielessäni: ”it´s been a long way baby”, Juhani Tamminen sai kyyneleiltään sanottua.

Ottelun alku oli kotijoukkueelta juuri sellaista, jota kauden ensimmäisessä kotiottelussa pitääkin olla. Vauhtia, laukauksia ja kovia taklauksia. Ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana vierasjoukkue KooKoo oli täysin köysissä. Kaikki neljä kotijoukkueen ketjua saivat painettua pelin vuorollaan KooKoon päätyyn.

– Onnittelut kotijoukkueelle. Tapahtumarikas ja varmasti yleisöystävällinen ottelu. Ensimmäisessä erässä omat virheet olisivat voineet kostautua, mutta pääsimme koko ajan paremmin sisään peliin, kommentoi KooKoo:n päävalmentaja Juha Juujärvi.

Erän ainoasta maalista vastasi kuitenkin KooKoo ja Niklas Siren. TUTO pelasi tilanteessa ylivoimaa, kun Siren pääsi läpiajoon ja upotti kiekon muuten huikeasti pelanneen Tommi Virtasen selän taakse.

 

Iiro Vehmanen ja ensimmäinen maali TUTO-paidassa. Sitä kelpasi tuulettaa vähän enemmänkin.

 

VEHMANEN SHOW KÄÄNTÄÄ PELIN

Toiseen erään myös vierasjoukkue tuli pelaamaan heti alusta alkaen, joten samanlaista suvereenia hallintaa ei erän alkuun nähty mitä ensimmäisessä. Hetken näyttikin siltä, että erässä kuljettajan paikalle istahtaisi KooKoo. Yksi tilanne kuitenkin muutti erän kulkua radikaalisti.

Vieraiden Miihkali Teppo menetti malttinsa täydellisesti Iiro Vehmaseen ja puski tätä tilanteen jälkeen päällään. Linjatuomari oli tilanteessa hereillä ja kävi kertomassa päätuomarille tapahtumien kulun. Miihkalille tuomittiin tilanteesta täysin ansaittu ottelurangaistus. Puskujäähy muutti erän käsikirjoitusta siltä osin, että painopiste siirtyi täysin TUTOn hyökkäyspäätyyn. Tepon viisiminuuttisen aikana TUTO iski kahdesti. Kauden ensimmäisen maalin viimeisteli Iiro Vehmanen David Lundbohmin ja Aki Keinäsen syötöistä.

Vehmanen laukoi maalin edestä ylivoimalla pelin tasoihin ja aloitti tämän jälkeen oman esityksensä. Showmiehen maineesta nauttiva Vehmanen villitsi yleisöä hurjalla tuuletuksellaan. Mies kiipesi seisomaan laidan reunan päälle ja otti katsomon täydellisesti haltuunsa.

Vehmanen oli toisen erän näkyvin hahmo, sekoittaen KooKoon vaihtopenkin täysin.

Ensimmäisestä maalista oli ehtinyt kulua vain 35 sekuntia, kun Riku Väkiparralle saatiin noutaa maalista kiekkoa muistoksi uran ensimmäisestä Mestis-maalista. Antti Virtanen ja Ville-Vesa Vainiola tarjoilivat ja Väkiparta tälläsi sydämensä kyllyydestä kiekon maaliin.

KooKoo pääsi jäähysuman jälkeen hetkittäin paremmin mukaan peliin. Vierailijoiden paras paikka siunaantui Ville-Matti Koposelle, joka pääsi harmittoman näköisestä tilanteesta läpiajoon, mutta ei onnistunut maalinteossa. Koponen pääsi myöhemmin ottelussa yrittämään maalia myös rangaistuslaukauksesta, mutta Tommi Virtanen korjasi tästä jatkoajalla tuomitusta rangaistuslaukauksesta itselleen torjunnan.

 

KOLMANNESSA ERÄSSÄ PELI TASOIHIN

Hienon illan pelannut Virtanen yllätettiin kolmannen erän alkupuoliskolla, kun Nick Dineen ampui tarkan laukauksen aivan takatolpan juureen. Virtasen iltaan mahtui tukku komeita torjuntoja ja Juhani Tamminen kehui ottelun jälkeen ansaitusti ykkösvahtiaan.

Kolmannen erän aikana molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa tehdä ratkaisevat maalit. Varsinkin vieraille tarjoutui ottelun lopussa ratkaisumahdollisuuksia, kun TUTO otti kaksi jäähyä peräjälkeen. Alivoimalla TUTO kuitenkin taisteli ja sai pelin vietyä jatkoajalle.

– Kolmannessa erässä päästiin tasoihin ja saatiin paikat tehdä tarvittavat maalit. Ei tehty. Kauden ensimmäinen ottelu ja täytyy sanoa, että tappiosta olen tyytyväinen siihen miten me pelasimme, Juujärvi kehui oimiensa suoritusta.

Yksi kolmannen erän kohokohtia oli Markus Laineen puhdas taklaus Jan-Mikael Juutilaiseen. Taklaus sytytti runsaslukuisen ja äänekkään kotiyleisön kannustamaan omiaan ottelun ratkaisuhetkillä.

Maalittoman jatkoajan jälkeen voittajaa haettiin voittolaukauskilpailusta, jossa TUTOlle yhden ylimääräisen pisteen ja kotivoiton takuumiehinä toimivat Tommi Virtanen ja ratkaisevan maalin upottanut Aki Keinänen.

– Virtasen Tommi oli hemmetin hyvä maalilla, Lundbohm toi sen johtajuuden mitä osasimme odottaa. Onneksi olimme kärsivällisiä hänen siirtonsa kanssa, Tamminen lisäsi kerättyään hetken ajatuksiaan kasaan.

Turkulaisten parhaimmistoa ottelussa olivat Tommi Virtanen, Iiro Vehmanen sekä takuuvarmasti illasta toiseen suorittava joukkueen kapteeni Antti Virtanen.

 

Ottelun tilastot TÄÄLTÄ.

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää